|
|
Perhoinfo testaa:
Perhosetti Tica Team Junior 8’6" # 5-6 Maahantuoja: Sölvkroken A/S / Jani Ollikainen Takuu: 5 vuotta Hinta: 99 € Saatavuus: Hyvin varustetut kalastustarvikeliikkeet kautta maan Yleistä: Setti on suunnattu aloittaville perhokalastajille ja mm. vapa poikkeaa hieman perinteisistä perhovavoista. Se on kaksiosainen, väriltään keväisen vihreä, sävyn ollessa lähinnä Chartreuse. Väri sinällään on pirteä poikkeus ja oma ensivaikutelmani oli lähinnä ihastunut. Kädensija ei ole totutusti korkkia, vaan polyuretaania. Siinä on kierteinen ura parantamassa otetta, mutta mielestäni kahvan halkaisija voisi olla hivenen ohuempikin. Aikuisen käteen se on sopiva, mutta monen nuoren käsi on uskoakseni pienempi kuin omani ja luulen pienemmän käden väsyvän kauemmin kalastaessa. Kädensijasta saa kuitenkin hyvän ja pitävän otteen myös märkänä, joten materiaali ei ole ollenkaan huono perho-ongen kädensijaksi. Kelankiinnike lienee hiilikuitua, vaikka muovilta näyttääkin. Kelan kiinnittäminen on toteutettu siten, että päätyruuvia kiristettäessä myös kelan jalan holkki kulkee ruuvin mukana, eikä irrallisten holkkien kanssa joudu pelaamaan. Vavan alin siimarengas on keraaminen, muut Snake-tyyppisiä kovakromattuja, kärkirenkaan halkaisijan ollessa pyöreä. Renkaiden lakkaukset ovat hyvin tehdyt ja vavan yleisilme on siisti. Settiin kuuluu vavan lisäksi kela, pohjasiima ja heittosiima. Vapa ja kela toimitetaan kumpikin omissa pusseissaan, mutta vapaputkea settiin ei kuulu. Käytössä koettua: Testin aikataulun takia en saanut kokeiltavakseni koko settiä, vaan testasin pelkkää vapaa. Vapa on toiminnaltaan lähinnä keskitoiminen ja heittäminen näin ollen melko rauhallista ja aloittelijalle sopivaa. 6-luokan siimalla vapa toimii kuten perhovavat nykyisin toimivat, eli se on helppoheittoinen ja siitä löytyy myös rullausominaisuuksia. Yliolanheitossa vapa on omimmillaan, joskin myös "määrämittaisiin" Spey-heittoihin aihiosta löytyy potentiaalia . Testasin vapaa myös 7-luokkaisella WF-siimalla, mutta sillä vavan rajat tulivat melko nopeasti vastaan ja voima pidempien heittojen tekemiseen loppui. Omilla siimoillani tekemäni testin perusteella voisin sanoa, että Team Junior vapa on parhaimmillaan juuri 6-luokan siimalla. Luokkaa kevyempi saattaa olla hieman kevyehkö ja silloin heittäminen ei ole kovinkaan mukavaa. Itselläni ei ollut mahdollisuutta testata 5-luokan siimaa, joten edellinen mielipide on pelkkä arvio. Hyvää: Hyvää mielestäni on ennen kaikkea setin hinta. Aloitteleva perhokalastaja pääsee pikkurahalla kiinni – ei ehkä loistavaan, mutta hyvin toimivaan – perho-onkeen. Uskon myös, että setissä toimitetaan vapaan sopiva perhosiima, koska maahantuojan Suomen edustaja on erittäin kokenut perhokalastaja ja päässee vaikuttamaan setin kokonaisuuteen. Luulisin myös, että perhokalastusta aloittavat kauniimman sukupuolen edustajat ihastuvat keväisen vihreän vavan väriin. Kelankiinnikkeen toteutus on hyvä ja toivoisin senkaltaisia enemmän edullisiin vapoihin/setteihin. Vavan toimivuus ns. normaalimittaisella siimalla heitettäessä – varsinkin yliolanheittoa - on mukavaa ja heittäminen vaivatonta. Takuu – 5 vuotta – on mielestäni myös hyvä asia. Setti on varteenotettava ja edullinen vaihtoehto ensimmäistä perho-onkeaan etsiville. Huonoa: Parin päivän mittaisen testisession perusteella ei vavasta löydy mitään erityistä huonoa. Jos siitä on pakko kaivaa jotain negatiivista, väri on ilmeisesti se, joka tullee jakamaan ostajakuntaa. Ehkä nuorten miespuolisten kalastajanalkujen mielipiteeseen voi vaikuttaa myös korkkikädensijan puute. Lievä voimanpuute suuremmilla siimanpituuksilla voisi olla pieni puute, mutta aloittelijan setissä asian merkitys häviää. Arvosana: 4/5 Testaaja: Ilkka Lehtinen
|