Tenolla 2007

                                                                        Kirjoittanut llkka Lehtinen

Eli kalattomuuden tuskaa Tuskam-koskella, joka jatkui Reistissä, mutta viimein päättyi Niukkakoskella.

"Ne miehet jotka ovat löytäneet Lapin, paremman tavan elää, ovat ylpeitä, eivätkä suotta. Kotona vaimot odottavat, mustasukkaiset – syystäkin: Lappi vie miehen sydämen varmemmin kuin toinen nainen!"

Tämän vuoden Tenon reissumme alkoi jo 10.6 ja lähdimme aamulla ajamaan kohti Suomussalmea, jonne olimme jo aiemmin vieneet matkailuvaunumme odottamaan kesän suurta seikkailua. Perille päästyämme Lea oli meitä vastassa, mutta Mauri vielä töissä. Ennen hänen tuloaan laitoin vaunumme kuljetuskuntoon ja olimme valmiita matkaan. Maurikin saapui aikanaan ja syötyämme ja hänen käytyään suihkussa hän laittoi oman vaununsa koukkuun ja lähdimme.

Ensimmäisen yön nukuimme tien varren pysäköintialueella Maaninkavaarassa ja varhain aamulla matka jatkui. Mauri ja Lea ajoivat edellä ja me yritimme parhaamme mukaan pysyä säällisen välimatkan päässä. Monen mäen, mutkan ja tupakkatauon jälkeen saavuimme Utsjoelle, jossa hetken katselimme Tenoa. Viimein pääsimme myös perille Nuorgamin Lomakeskukseen, missä olimme päättäneet olla kolme viikkoa. Kun paikat vaunuillemme löytyivät, perustimme leirin. Maurilla ja Lealla aikaa vierähti hieman kauemmin, koska he kokosivat vaunuunsa hankkimansa etuteltan, mutta viimein sillekin saatiin pidettyä harjakaiset ja olimme valmiita kesän lohijahtiin.

Tai olisimme olleet, mutta päätimme olla ottamatta lupia ensimmäisenä iltana, koska olimme todella väsyneitä ja aikaahan tulisi olemaan vaikka kuinka. Ensimmäisenä yönä unta riitti 12 tunnin verran ja aamulla herättyämme Mauri ja Lea olivat jo lähteneet kalaan. Soitin Maurille seitsemän aikoihin ja hän kertoi Lean saaneen 2,8 kilon titin. Laittelin varusteemme hiljakseen kuntoon, Leila teki meille eväät ja yhdeksän aikoihin – kun olimme saaneet lunastettua luvat pariksi vuorokaudeksi – lähdimme ajelemaan Sirmaan, jossa naapurimme olivat.

Mennessä huomasimme, että Mauri ja Lea olivatkin tulleet Alakönkäälle, mutta me jatkoimme suunnitelmamme mukaan Sirmaan. Tapasimme siellä erään Lomakeskuksessa asuvan – ammatikseen ortopedisiä apuvälineitä tekevän - turkulaisen ja saimme luvan liittyä rinkiin. Kalastimme nelisen tuntia ilman tapahtumia, mutta sitten nälkä ajoi meidät vaunullemme ruoanlaittoon.

Syötyämme Leila sanoi jäävänsä potemaan olkaansa ja lähdin Maurin ja Lean kanssa takaisin Sirmaan. Ensimmäisen laskunsa loppupäästä Mauri sai reilun kilon talvikon, jonka hän laski takaisin, kuten kuuluukin. Ennen iltaseitsemää kaamea tuuli sai meidät lopettamaan kalastuksemme ja palasimme elpymään. Ennen nukkumaan menoa sovimme lähtevämme nelistään seuraavana aamuyönä takaisin Sirmaan.

Aamuneljältä lähdimme sopimuksen mukaan ja teimme kolme laskua kukin, jonka jälkeen Lea, Leila ja minä lähdimme vaunuillemme lämmittelemään. Ilma meni todella kylmäksi ja aloimme hieman palella. Mauri jäi tekemään vielä muutaman laskun. Paikka jota kalastimme on Tuskam-koski.

Nukuttuamme muutaman tunnin kävimme kaupassa ja sen jälkeen sonnustauduimme kalastusvermeisiin, suuntana jälleen Tuskam-koski. Tapasimme koskella Maurin ja Lean tuttavan, Heiskasen Heikin Kajaanista, joka osoittautui oivaksi juttumieheksi. Teimme kumpikin kolme laskua, joiden jälkeen suuntasimme kohti "kotiamme". Mauri ja Lea saivat Variksen pojat – Petrin ja Petterin – vieraikseen ja yhdessä kalastaminen olisi muutamaksi päiväksi pelkkää haavetta. Iltakahdeksalta olisi tiedossa sauna, jonka varasimme kalaan lähtiessämme. Ja huomenna on tiedossa luppopäivä, jolloin ajelemme hieman Nuorgamin "ympäristössä". Sauna teki todella hyvää ja sen jälkeen oli mukava loikoilla.

Seuraavana päivänä lähdimme tutustumaan hieman ympäristöömme. Ensin ajoimme Tanan sillalle ja siitä edelleen Båtsfjordiin, Jäämeren rannalle. Paluumatkalla osuimme norjalaiseen ratsiaan, mutta siitä selvittiin luonnollisesti hyvin. Kävimme välillä syömässä vaunulla ja sen jälkeen ajoimme Pulmankijärvelle. Sieltä palattuamme ajoin vielä jonkin matkaa Utsjoen suuntaan ja tutkailimme hieman rannalta kalastuspaikkoja. Ajattelimme jättää kalastuksen vieläkin väliin ja ottaa uudet luvat vasta huomenna.

Otimme luvat kuitenkin vielä illalla ja saman tien viikkorauhoitukseen saakka, eli kolmeksi vuorokaudeksi. Aamulla, hieman kahdeksan jälkeen naapurimme tulivat kalasta ja Lea jäi nukkumaan. Mauri, Petri ja Petteri menivät Alakönkäälle ja me lähdimme jälleen Tuskam-koskelle. Sinne päästyämme eräs nuori kalastaja oli lopettamassa ja saimme olla jonkin aikaa kahden. Muutaman ajan kuluttua koskelle tuli pari kaverusta ja heittelimme neljän hengen ringissä, kunnes kaverukset lähtivät ja saimme jälleen "omia" koko kosken. Yhtä epävarmaa – siimaa lyhentäessäni - tukevaa tärppiä lukuun ottamatta mitään tapahtumia ei ollut ja tulimme hieman ennen viittä ruoan laittoon.

Ruokailun jälkeen pikavauhtia takaisin samaan paikkaan ja enimmillään kalastajia oli paikalla viisi. Lopetimme hieman ennen kymmentä ja palasimme "kotiimme".

Seuraavana aamuna lähdimme hieman yhdeksän jälkeen, jälleen Tuskam-koskelle. Mennessämme siellä oli yksi kalastaja ja saimme heittää kolmen hengen ringissä. Parin tunnin kuluttua paikalle tuli kolme kalastajaa lisää ja mennessämme ollut kalastaja lähti pois. Jatkoimme viiden hengen ringissä, mutta ilman tapahtumia. Lopetimme puoli neljän maissa ja tulimme vaunulle ruoan laittoon. Leirialueen portilla naapurit tulivat meitä vastaan ja kertoivat menevänsä Tuskam-koskelle "kokeilemaan". Iltakahdeksaksi tilasimme saunan ja pidimme siihen saakka taukoa kalastuksesta. Joki on ollut kuin "kuollut meri" ja viikon ainoa saalis tähän mennessä on meidän osaltamme Joonas vaappu, jonka Leila löysi rantavedestä.

Herättyäni Mauri saapui pihaan ja kertoi käyneensä Alakönkään särkillä. Petri ja Petteri olivat lähteneet aamukolmelta kohti Turkua ja hän kertoi lähteneensä hieman sen jälkeen kalaan. Hiljaista oli ollut edelleen ja Mauri epäili veden lämpötilan (+ 9 C) olevan syynä kalojen nousuhaluttomuuteen. Aamiaisen jälkeen päätimme siitä huolimatta lähteä kokeilemaan, olihan meillä luvat rauhoitukseen saakka hankittuna.

Ajoimme tuttuun paikkaan, jossa saimme kalastaa kahdestaan. Heitimme viitisen tuntia melkein tyhjää (näin yhden kalan hypyn) poolia, ainoana tapahtumana rajavartiomiesten Leilalta tarkastamat luvat. Soutajia oli melkoisesti, mutta tyhjää näyttivät hekin pyytävän. Kotimatkalla Mauri ja Lea ajoivat meitä vastaan, mennessään kalastamaan. Pitkähkön kalastusrupeaman jälkeen pyörillä kulkevan "kotimme" lämpöön oli mukava palata ja kermaperunat sisäfileellä höystettynä maistuivat melko makoisilta.

Rauhoituspäivänä ajoimme Jäämerelle tarkoituksena kokeilla Sein kalastusta. Minä "tarkkana poikana" katsoin Lealta saamaamme vuorovesitaulukkoa ja tietenkin päin honkia. Olimme pelipaikoilla laskuveden aikaan, eikä kalastuksesta tietenkään tullut mitään. Onneksi maisemat olivat tosi upeita, eikä matka mennyt ihan hukkaan. Näimme myös eräässä lahdessa valaan pyörähtävän pinnassa. Kokemus, jota ei ihan jokaiselle tapahdu.

Illalla, rauhoituksen päätyttyä menimme Maurin ja Lean kanssa jälleen Sirmaan, mutta lopetimme jo kymmenen maissa. Ilma meni taas tosi koleaksi ja pohjatuuli kävi kylmänä. Mauri ja Lea jäivät kalastamaan lähdettyämme. Leila käveli tultuamme rantatörmälle ja tapasi hienon Schäferin isäntineen. Upea otus, joka kuulemma kalastaa isäntänsä kanssa. Isäntä – Seppo nimeltään - kertoili juttuja kolmen vuosikymmenen ajalta, mainiten mm. patoja olleen joinain vuosina niin, ettei edes Kalle Palander olisi osannut – mitenkähän lohet tekevät sen - ohittaa niitä. Hän kertoi myös saaneensa vuosien saatossa joitain "kehukaloja" Tenosta.

Nuorgamissa oleskelumme puolivälin paikkeilla on sentään löytynyt jotain – maisemien lisäksi – positiivistakin. Lappiin yleisesti yhdistetyt sääskiparvet – jopa yksittäiset sääsket - ovat loistaneet poissaolollaan, mikä on tehnyt tyhjän pyytämisestä melko lailla siedettävämpää.

Kunnon yö- ja päiväunien jälkeen käväisimme syömässä Lomakeskuksen ravintolassa ja ravittuina suuntasimme "kotipooliin". Kävelimme reilut neljäsataa metriä ylävirtaan ja kalastimme muutaman tunnin navakassa vastatuulessa, mikä ei ollut kovinkaan miellyttävää. Yhtä kalan hyppyä lukuun ottamatta ei tapahtumia ollut. Paitsi jos sellaiseksi lasketaan komea kaatumiseni. Leila löysi pienestä purosta "kultaa" ja kääntyessäni katsomaan hänen löytöään, jalat luistivat alta ja kupsahdin suorin vartaloin – ilman kierrettä – komeasti selälleni. Ylös noustessani huomasin silmälasieni olevan "koristellut" pajunlehdillä. Oli "kullankaivajalla" hauskaa ensi pelästyksestä toivuttuaan.

Hetken kuluttua myös Mauri ja Lea tulivat Piltamosta, mutta ei ollut heilläkään ollut tuuria kalan saannin suhteen. Maurilla oli ollut tärppi, mutta ei muuta. Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme kopaisemaan kotipoolin, mutta laihoin tuloksin. Muutaman tunnin tahkoamisen jälkeen tulimme ruokailemaan, jonka jälkeen kävimme kokeilemassa pikkuongilla harjusta. Muutama pikku harri kelpuutti perhon, mutta ei yhtään mitan täyttävää. Viiden korvilla tulimme valmistautumaan saunavuoroomme ja uudet luvat ottaisimme vasta huomenillalla.

Saunasta palattuamme sain tosi mukavan puhelun. Tyttäreni Satu soitti ja kertoi myynnissä olleen veneemme menneen kaupaksi, joten voimme olla kalastuslomalla vaikka hieman pidempäänkin jos siltä alkaisi tuntua. Loppuilta kuluikin "Seiskari-viiniä" nauttiessa ja uusia suunnitelmia laadittaessa.

Uusin suunnitelmiin kuului lupien osto, mutta sitä ennen ajelimme Utsjoella, josta ostin uudet kahluuhousut entisten, vuotavien tilalle. Lupa-aikamme alettua löysimme itsemme jälleen Tuskam-koskelta. Ja jälleen tyhjänpyynnissä. Heitimme iltaseitsemästä puoleen yöhön kuuden hengen ringissä, mutta yhtä Maurin tärppiä lukuun ottamatta ei tapahtumia ollut. Ei edes kalojen hyppyjä näkynyt. Nyt alkaakin tuntua siltä, että "oikea" Teno ei ole meidän paikkamme. Tai sitten kalastamme vain väärässä paikassa tai väärään aikaan. Aamulla jatketaan, mutta missä, sitä ei ole vielä päätetty. Juuri nyt tuntuu siltä, että viisainta olisi siirtyä baarin puolelle viettämään Juhannusta ja jättää lohenkalastus sikseen. Ehkä ajatus on aamuksi hieman muuttunut.

Ja muuttuihan se. Heittelimme Tuskamilla aamuyhdeksästä iltapäivän kolmeen, tutkailimme sen jälkeen uusia paikkoja, jonka jälkeen tulimme ruoanlaittoon. Samalla otimme vielä uudet luvat Juhannusaattoa ja -päivää varten. Mauri ja Lea saivat kuitenkin puhuttua meidät kanssaan illalla Piltamoon ja teimme siellä kolme laskua kumpikin. Hevosenpään kokoinen kivikko ei ollut ihan parasta kipeälle kantapäälleni, ei myöskään Leilan huonolle selälle ja lopetimmekin puolen yön maissa. Mauri ja Lea jäivät viettämään poolille Juhannusyötä. Iltaa leimasi melkoinen tuuli, mutta muuten Juhannussää suosi kalastajia. Vaunulle päästyämme soimme itsellemme "ihan pienet" Juhannusyön kunniaksi.

Aamukahdeksalta näin Pihalla Maurin, joka kertoi Lean saaneen yöllä kolmen kilon kalan. Menin vielä nukkumaan ja oma aamuni venyikin melko pitkälle. Heräsin vasta puolilta päivin ovelta kuuluvaan koputukseen. Kilven Veijo seisoi pihalla ja "turinatuokiomme" kesti kolmisen tuntia, jona aikana Leila valmisti ruokaa, tarjoten sitä myös vieraallemme..

Iltapäivällä ajoimme jälleen Tuskamille, jonne myös Veijo tuli, haettuaan onkensa majapaikastaan Utsjoelta. Kalastimme koskea kuuden hengen ringissä ja meidän osaltamme Leila lopetti kalattomuuden saatuaan 41 cm:n ja 670 g painaneen harjuksen. Lohien hyppyjä näkyi muutamia, mutta liian kaukana perhon tavoitettavaksi. Lopetimme kalastuksen yhdeksän aikaan. Veden lämpötila on noussut jo 15,5 asteeseen ja sen pinta on laskenut parin kuluneen viikon aikana n. 70 cm. Koski näyttää paranevan päivä päivältä ja melkoisia harjuksia näkyi pintovan päivän aikana. Luulen, että siirrymme pian harjusten pyyntiin, jonka sivutuotteena on parina edellisenä kesänä tullut myös titti. Joten, eiköhän se lohikin vielä tartu perhoihimme.

Mutta ei vielä tänään. Olimme Veijon kanssa Kuoppilaskoskella ja näimme lukuisia hyppääviä kaloja, mutta perhot eivät vaan kelvanneet. Myös jokunen komea harjus hyppäsi, mutta nekään eivät olleet perhonsyöntituulella. Kalastimme muutaman tunnin ja palattuamme pääsimme melko pian saunaan. Sen jälkeen laitoimme Leilan harjuksen uuniin ja nautimme hyvän kala-aterian illan ratoksi. Seuraava vuorokausi on taas rauhoitettu lohien nousua varten, joten jotain muuta keksitään huomiseksi.

Keksittiin lähteä hakemaan Tanan postista Norjan valtionkortit Lean ja Maurin kanssa. Ensimmäiseksi pankkiautomaatti antoi pelkkiä euroja, jotka tietenkään eivät kelvanneet paikallisessa asiamiespostissa. Palattiin pankkiin, jossa saimme todeta Norjan kruunuja saatavan vasta puolen tunnin odotuksen jälkeen. Ensimmäinen kerta elämässäni kun pankissa ei ollut – sen aukioloaikana - rahaa ennen määräaikaa. Kruunut kuitenkin saimme viimein ja Norjan kortit myös. Odotuksen ajan Tanan sillan liikenne oli poikki kahden talon puolikkaan kuljetuksen takia, mutta sekin ongelma poistui ja pääsimme palaamaan majapaikkaamme.

Illalla aloitimme kalastuksen pienessä sateessa ja Tenolle tunnusomaisessa tuulessa, mutta tunnin likoamisen jälkeen totesimme hullun kirjoihin pääsevän helpomminkin, joten lopetimme yrittämisen alkuunsa. Tähän mennessä ainakin itselleni on selvinnyt se, että Teno on liian suuri ja tuulinen kalastusloman kohteena. Kokemus on ollut kuitenkin opettava, vaikka kalalliset tapahtumat – Leilan saamaa kelpo harjusta lukuun ottamatta - ovatkin loistaneet poissaolollaan.

Aamulla soitin Veijolle, joka kertoi kalastavansa Tuskamilla yksinään ja lupasi, että rinkiin mahtuu. Veden lämpötila oli aloittaessamme laskenut + 11 asteeseen. Kalastimme jokusen tunnin kolmistaan, mutta pikku hiljaa porukka lisääntyi ollen parhaimmillaan seitsemän kalastajan suuruinen. Veijo kokeili myös pikkuonkea ja hänellä oli kelpo harjus jonkin aikaa kiinni, mutta irtosi. Hetken kuluttua Leila sai aikamoisen harjuksen, joka painoi 520 g ja sen pituus oli 39 cm. Koko kalastusrupeamaa haittasi voimakas tuuli, joka onneksi puhalsi alavirran suunnasta. Hieman ennen neljää lopetimme ja lähdimme ruoan laittoon. Veijo oli poistunut samoihin puuhiin paria tuntia aiemmin. Lupamme olivat voimassa ainoastaan iltaan asti, emmekä ottaneet uusia. Usean tunnin tahkoaminen kaameaan vastatuuleen tuntui riittävän tällä erää.

Seuraavana aamuna satoi reippaasti ja tuuli oli edelleen kovaa. Luvattoman oli mukavaa köllötellä vaunun lämmössä. Iltapäivällä Mauri ja Lea lähtivät heittämään lupiensa lopputunneiksi Piltamoon. Meillä taas oli hyvää aikaa hoidella kauppa- ym. asioita lepopäivämme aikana, sekä odotella sään selkiämistä. Päivän aikana tuuli ei ole hellittänyt, mutta sen suunta on muuttunut idästä puhaltavaksi, edellisten viikkojen koillis- tai pohjoistuulen sijaan. Myös sade on ainakin toistaiseksi hellittänyt.

Illalla menimme jälleen tuttuun paikkaan Tuskam-koskelle ja saimme heittää koko illan kahdestaan. Tuuli ei haitannut ja heittäminen oli vaihteeksi mukavaa. Mutta jos tuuli ei haitannut, eivät haitanneet kalatkaan. Sain ensimmäisellä laskulla pienen harjuksen, joka pääsi kasvamaan. Siinä olivatkin koko illan kalalliset tapahtumat. Aamulla herättyäni näin Maurin, joka kertoi heidän tulleen juuri kalasta. Piltamossa oli ollut 18 hengen miehitys yön aikana ja porukan saaliina oli ollut 1 titti ja yksi karkuutus. Ei siis ihme, jos mekin saimme illalla olla kaloilta rauhassa.

Aamulla jälleen tutulle Tuskamille, jossa oli jo neljä kaverusta heittämässä. Sovimme rinkiin asiaa kysyttyämme. Koski oli tutun hiljainen, mitä tulee kaloihin. Päivän tapahtumaksi voi sanoa Ollikaisen Janin paria käyntiä rannassa. Hän pysähtyi matkallaan Nuorgamin Lomakeskukseen tapaamaan erästä kaveriaan ja myös palatessaan, ajaessaan takaisin Utsjoen suuntaan. Juttelimme melko pitkään, ennen kuin hän ilmoitti jatkavansa Yläkönkäälle.

Lopetimme kalastuksen neljän aikoihin ja palasimme vaunullemme ruoan laittoon. Uusien – tällä erää viimeisten Ala-Tenon lupien - ostamista olisi koko ilta aikaa miettiä.

Illan mittaan sain kuitenkin kutsun saunomaan kahden mukavan kaveruksen kanssa ja sovimme samalla, että menisimme heidän kanssaan aamulla Boratbockan erityislupa-alueen alapuolelle kalaan. Niin myös teimme, eli sittenkin vielä yhdet luvat ja yrittämään. Lasse ja Seppo osoittautuivat todella mukaviksi seuralaisiksi ja opastivat kädestä pitäen paikan niksejä ja kahlaamista. Lasse jopa talutti Leilan käsipuolesta ensimmäisen laskun alkupäähän. Paikka oli hieman hankala, kovavirtainen ja melko kivinen, eikä tarjottu apu ollut ollenkaan turhaa. Hieno ele, hienolta perhokalastajalta.

Kalastuksen tauko-ohjelmana pelasimme "särkkäpetankkia", jonka Turku (Leila ja minä) hävisi Särkkäkiitäjille (Lasse ja Seppo) puhtaasti 3-0. Noin kuuden tunnin kuluttua saimme kuitenkin todeta jälleen vetäneemme vesiperän kalojen suhteen ja päätimme lopettaa. Kävimme syömässä ja lähdimme ajamaan Norjaan Varanginvuonon lintukalliolle merikalaan. Lea lähti mukaamme ajelemaan ja katselemaan maisemia. Olimme pelipaikalla noin kuuden maissa ja Leila ehti saada kaksi turskaa sekä pienen sein, ennen kuin ukkossade ajoi meidät pois rannasta. Näimme myös pari kertaa pyöriäisten käväisevän pinnassa. Mukava ja vaihteleva päätöspäivä Ala-Tenon kalastukselle. Illaksi varasimme saunan ja sen jälkeen oli mukava viettää iltaa TV:tä katsellen. Huomenna olisi edessä muutto hieman lähemmäs Karigasniemeä, kohteena Lomakylä Reisti.

Lauantaiaamuna hyvästelimme Maurin ja Lean sekä Lomakeskuksen paikalla olleen henkilökunnan, pakkasimme vaunun ja ajoimme noin sadan kilometrin matkan Reistiin. Paikka osoittautui ihan kelvolliseksi ja pystytimme leirin. Leilan migreeni aiheutti pientä harmia, mutta selvisimme sittenkin mukavasti, vaikka vaunumme "antiikkinen" etukatos pani kyllä hieman raapimaan päätä. Viimein sekin saatiin koottua kohtalaisen säälliseen muotoon ja Leila pääsi lepäämään. Käväisin hakemassa viikon viimeiset luvat ja heitimme hetken mökkikylän edustaa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja päätimme siirtyä viettämään lepoiltaa.

Aamulla joella ei ollut ketään ja menimme yrittämään harjuksia yhdeksän aikoihin. Sainkin narrattua neljä harjusta, joista kolme riuhtoi itsensä irti ja neljännen päästin. Yhdeltätoista alkoi Lohensoutu-kilpailu ja luonnollisesti lopetimme, ettemme olisi tuottaneet häiriötä soutajille. Päätimme lähteä juhlistamaan 35-vuotis hääpäiväämme syömällä Kalastajan Majatalossa oikein "kunnon ruokaa". Ruokailumme yhteydessä tapasin Veli Auttin ja Sulo Tiaisen, joiden kanssa oli myös hetki aikaa rupatella. Vatsat täysinä palasimme vaunullemme ja aioimme jatkaa kalastustamme. Mutta kuinkas kävikään? Joki täynnä "puukenkäkahlaajia", jotka eivät liikkuneet tuumaakaan. Eivät vaikka yritin yhtä jopa hieman "käskeä". Lopetimme neljän maissa, vaikka emme oikein päässeet edes aloittamaan. Minä sentään hieman, Leila ei ollenkaan. Viikkorauhoituksemme alkoi siis reippaasti ennen aikojaan.

Rauhoituspäivän aamuna juttelin pihalla Reistin vanhan isännän, Piera Guttormin kanssa ja hän kertoi joessa olevan tänä vuonna kolme hyljettä. Niiden esiintyminen Tenossa on kuuleman mukaan enemmän sääntö, kuin poikkeus. Eipä siis ihme, jos asentokaloja ei olekaan näkynyt. Hylkeiden pelottamina lohet painuvat täyttä vauhtia ylävirtaan, eivätkä juurikaan pysähtele. Mainittakoon, että Tenojokivarsi on kesäisin huhuja täynnä, on ollut aina. Tämän kesäisen mukaan yksi mainituista hylkeistä olisi nähty jopa Karasjoessa ja norjalaiset olivat jahdanneet niitä helikopteristakin.

Puolen päivän maissa lämmitimme rantasaunan ja nautiskelimme hyvistä löylyistä. Saunomisen jälkeen savuharjus ja savustettu turska, keitettyjen perunoiden höysteenä, maistuivat myös melko makoisilta. Oli vähintäänkin mukavaa odotella iltaa ja viikkorauhoituksen päättymistä.

Maanantai-iltana hommattiin taas luvat ja painuttiin Tsullovei-puron suun särkälle. Seuraksemme saimme toisen pariskunnan. Kalastimme jonkin aikaa lohiongilla, mutta aika pian haimme harjusonget. Melko pian sen jälkeen pariskunnan rouvalla oli titti kiinni, mutta valitettavasti se irtosi rannan tuntumassa. Nainen oli ensimmäistä kertaa lohiongella ja titin väsytys sai hänen kätensä tärisemään.

Hieman ennen puolta yötä eräs neljän hengen seurueen miesjäsenistä – hänkin Tenon ensikertalaisia - sai 6,3 kiloisen jalan saman särkän alapäästä. Kävimme mekin vielä pari laskua lohiongilla, mutta omalla tuurillamme, eli ei mitään. Lopetimme hienon iltayön yhden aikoihin ja painuimme pehkuihin.

Aamulla menin jälleen samaan paikkaan. Hetken kuluttua myös Mellasen Jyrki ilmestyi seurakseni, kuten oli sovittukin. Heittelimme pari laskua ja niiden jälkeen Ollikaisen Jani tuli rinkiin mukaan, mutta harjusongella. Lohitapahtumia ei ollut, mutta Jyrki ja Jani saivat molemmat mukavan kokoisen harjuksen, jotka he antoivat minulle.

Puolen päivän aikaan menimme kylätalo Saivúun kokoontuneen tiimin kuuntelijoiksi. Kyläyhdistyksen suunnittelema perhokalastuskurssi oli peruuntunut, mutta yhdistyksen aktiivit suunnittelivat Veli Auttin tukemana jo ensi vuoden kurssiohjelmaa. Jouduimme valitettavasti poistumaan kesken kokoontumisen, mutta luvassa oli huomiseksi uusi tapaaminen ja myös kalastusretki Luomusjärvelle.

Ajoimme Ivaloon, toimitimme muutaman – myös kalakavereiden – asian, noudimme Hannan ja Mikan lentoasemalta ja iltakymmeneltä palasimme Reistiin. Emme ottaneet enää uusia Tenon lupia, vaikka Jyrki olikin onnistunut rantauttamaan ja verestämään Torvikoskesta 4,1 kg:n lohijalan. Sen sijaan ostin Villin Pohjolan luvat Luomusjärven kalastusta varten.

Puolilta päivin starttasimme Esko Härkösen maasturilla kohti Luomusjärveä. Mukana olivat Veli Autti, Heikki Niittyvuopio, Leila ja minä. Toisella autolla tulivat lisäksi Antero Isola sekä Elina Liikanen, jotka kaikki ovat mukana Kylätalo Sáivu-hankkeessa. Matkalla suunnitelmaa hieman muutettiin ja ajoimmekin Luomusjärven takana olevalle Pyhäjärvelle, jolla kalastimme muutaman tunnin. Saalis koostui rauduista sekä kolmesta komeasta siiasta, joiden saajina kunnostautuivat Veli, Esko sekä Leila.

Tulistelutauolla saimme maistaa myös hieman eksoottisempaa "makkaraa", nimittäin kuivattua, nuotiolla lämmitettyä poronkylkeä. Lisähöysteenä tarjottiin poromakkaraa sekä tietenkin nokipannukahvia. Kalastimme Leilan kanssa ilman kahluuvarusteita, mutta hetken järvessä seisottuamme vesi ei tuntunut enää kylmältä. Leila sai vielä Niittyvuopion Heikiltä erikoismaininnan tämän sanottua: "Ei ole tällä kerralla valittavaa naista matkassa".

Päivä oli kaikkiaan mieleenpainuva ja kun muut saaliin saajat olivat kohteliaita meitä kohtaan, saimme tuliaisiksemme vielä kelpo kassillisen kaloja.

Aamulla suuntasimme Inarijoen Laavuränniin, mutta ei ollut kaloja sielläkään, paitsi mitä meillä oli mukana. Teimme tulet ja paistoimme tikussa muutaman raudun sekä pari siikaa. Paluumatkalla kävimme tervehtimässä perhe Vyyryläistä, näimme myös Jyrkin, Askon ja Harrin ja vaihdoimme heidänkin kanssaan muutaman sanan. Vaunulle päästyämme menin harjusongelle, mutta en saanut kahta tärppiä enempää. Leilan perhoa sen sijaan kävi tukistamassa kunnolla särkän edustan monttua hallitseva suurehko kala, mutta ei jäänyt kiinni. Lopettelimme päivämme ennen kahdeksaa, kävimme saunassa ja vietimme loppuillan hikeä kuivaten. Ilmat ovat muuttuneet Lapin helteiksi, eikä hikoilemisen kanssa tarvitse juurikaan tehdä töitä.

Aamulla keli oli palannut lähes normaaliksi, harmaata ja hieman tuulista. Kävin poolin yläosassa pari pikaista laskua, mutta entisin tuloksin, eli ei mitään. Noin neljän viikon tyhjän tahkoamisen jälkeen pitää ilmeisesti istua miettimään koko homman järkevyyttä. Siitäkin huolimatta, että olemme lomalla. Ilmeisesti on sittenkin niin, että hullun kirjoihin pääsisi vähemmälläkin, mutta ehkä ei näin mukavalla tavalla. Aamupäivällä veimme Hannan Eskelisen bussiin, joka veisi hänet alkuun kotimatkallaan. Samalla reissulla saimme vinkin parturista, jota olemme etsineet koko matkamme ajan. 200 metriä lomakylästä Utsjoen suuntaan löytyi Ritun hius, jossa kävimme kolmistaan siistiytymässä. Kävimme vielä siisteinä kopaisemassa puron suun särkän edustaa, mutta edelleen samoin tuloksin. Lopetimme noin seitsemän aikoihin ja aloitimme viikonlopun vieton, johon taitaa kuulua myös hieman kalastusta.

Seuraavana aamuna tuuli oli niin kovaa, että päätimme olla kalastamatta koko päivänä. Keskityimmekin pitämään vaunumme katosta paikoillaan, koska välillä näytti, että tuuli vie koko kyhäelmän. Tuuli ei tyyntynyt vielä iltaankaan mennessä, joten päivästä tuli luppopäivä, vaikka luvat onkin hankittu rauhoitukseen asti.

Seuraavana aamuna käväisin kopaisemassa puronsuun särkällä pari laskua, mutta edelleen ilman saalista. Päivän aikana hoidimme muutamia asioita, kävimme Kalastajan Majatalossa syömässä ja alkuillasta odottelimme Mikan kanssa formulakisojen alkamista. Leila sen sijaan meni kalaan ja kertoi Soinisen Eeron saaneen poolista 3,4 kg:n jalan. Leila kalasti Rantasen Matin ja erään heinolalaisen kaverin kanssa kolmen henkilön rinkiä, mutta heillä ei ollut mitään tapahtumia. Rauhoituksen alettua, kävimme saunassa ja vietimme loppuillan rentoutuen.

Rauhoituspäivänä hoidin pari asiaa, juttelimme Veli Auttin kanssa ensi kesän perhokalastuskurssin suuntaviivoista ja keskityimme hyvän aterian laittoon. Näin syntyi "Luppopäivän herkku". Resepti on yksinkertainen ja ateria maistuva.

Resepti kolmelle: 1 porsaan marinoitu filee

9 isoa herkkusientä

Aura- sinihomejuustoa

Créme Bonjour valkosipuli tuorejuustoa

2 pussia kukkavihanneksia (kukka-, parsakaalia, porkkanaa)

Tuoretta sipulia silputtuna

1½ dl ruokakermaa

Créme Bonjour Cuisine (valkosipuli ja yrtit)

Leikkaa possunfilee n. 3 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Täytä herkkusienet Aurajuuston ja Créme Bonjour tuorejuuston sekoituksella. Paista lihat käännellen ja herkkusienet kääntämättä kypsiksi kohtalaisen miedolla lämmöllä esim. muurikkapannulla. Laita kattilaan ruokakerma sekä Cuisine ja sekoita ainekset. Lisää kukkavihannekset sekä sipuli ja kypsytä ne al dente. Juomana luppopäivän juoma, mutta meillä tällä kertaa maito. Yksinkertainen ja maistuva ateria rauhoituspäivän ratoksi.

Rauhoituksen jälkeen olimme reilut pari tuntia joella, mutta itselläni alkaa olla mittari täysin täynnä tyhjän pyytämistä. Kalastuksen nautittavuus on mennyt, eikä tyhjän tahkoaminen jaksa juurikaan kiinnostaa. Aamulla ajoimme Mikan kanssa korjaamo Sarreen Karigasniemeen, jossa saimme apua vuotavaan takarenkaaseemme. Reikä löytyi pienen etsinnän jälkeen ja rengas tuli paikattua. Leila oli mennyt sillä aikaa joelle ja kun palasimme, menimme Mikan kanssa rantaan. Tuli taas pari tuntia tyhjänpyytämistä, mutta vastatuuleen heittäminen alkaa "pikku hiljaa" sujua. Onhan sitä harjoiteltu jo nelisen viikkoa.

Aamulla käväisin taas särkällä, mutta jälleen laihoin tuloksin. Päivällä ajoin Utsjoelle ja kävin vaihtamassa ostamani Guideline kahluuhousut, joiden hiekkasuojan ompeleet pettivät. Takuu pelasi Eräkontion teltalla hienosti ja palatessamme minulla oli uudet, ehjät housut mukanani. Kävin kokeilemassa uusia housuja muutaman tunnin ajan, mutta edelleen ilman tapahtumia. Lopetin hieman ennen kahdeksaa. Leila aloitti aamulla ennen neljää, piti välillä taukoa ja kalasti taas kymmenestä puoli kahteen. Ei tapahtumia hänelläkään.

Aamulla heräsin viiden jälkeen ja olin joella ennen kuutta. Neljän tunnin yrityksen jälkeen saalista ei entistä enempää, eli ei tärppiäkään. Tulin välillä hieman lepäämään ja tankkaamaan itseäni iltapäivän koitoksiin. Päivällä lähdimme Niukkakosken alapuolelle, Norjan puoleiselle särkälle. Noin vartin kalastuksen jälkeen reissun ensimmäinen titti kelpuutti perhon. Tätä siis oli yritetty lähes viisi viikkoa. Tuli todettua, että kun on tuttu paikka, eli Inarijoki, saattaa jopa onnistua. Neljän maissa lähdimme ruoan tekoon ja ostimme matkalla luvat pariksi vuorokaudeksi.

Iltaseitsemältä kahlasin Rantasen Matin ja hänen kaverinsa Tapsan kanssa Tsullovei-kosken särkälle. Kalastin viiden hengen ringissä kolme kierrosta, mutta kun tapahtumia ei ollut, lopetin yhdentoista maissa. Vesi oli tuona aikana noussut viitisen senttiä ja paluu oli hieman ongelmallista, mutta selvisin sentään kuivana takaisin. Palasin hieman väärää reittiä ja osuin kahlaamaan melkoisen montun kautta. Tavarat kahluutakin taskuissa saivat hieman vettä, mutta onneksi en sentään kastellut itseäni.

Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme yleisön (Leila) pyynnöstä Torvikoskelle, Norjan rannalle. Sillan parkissa oli Vyyryläisen Volvo, joten tiesimme poolilla olevan tuttuja. Leiriin päästyämme totesimme myös Turusen Heimon – tuttavien kesken Hemi - olevan kalassa, mutta mahduimme rinkiin. Hetken kuluttua myös Parkkosen Mika saapasteli paikalle, joten mukava tiimi oli koossa. Kalastimme kolme kierrosta, mutta Hemin ja Mikan tärppejä lukuun ottamatta ei tapahtumia ollut. Vyrtsi kokeili myös alakosken alapuolelta, mutta ei hänellä sielläkään ollut yhtään tapahtumaa.

Illalla Perkonojan veljekset, Jouko ja Juho, ilmaantuivat vaunuineen naapureiksemme, mutta en jaksanut lähteä heidän kanssaan enää iltakalaan, vaikka sellaisestakin oli hieman juttua. Jätin kuitenkin mahdollisuuden käyttämättä. Olisihan meillä vielä tulevina päivinä aikaa yhteiseen kalastukseen.

Seuraavana aamuna menin Tsullovei-puron särkälle ja Leila tuli hieman myöhemmin. Jouko ja Juho keskittyivät harjuksen pyyntiin. Joki oli jälleen kuin kuollut ja lopetin muutaman tunnin jälkeen. Leila tuli hieman myöhemmin pois ja kertoi nähneensä titin hypyn ihan vieressään. Ei vaan ollut perho kelvannut. Päivälliseksi söimme maittavaa lohikeittoa, jonka tällä kertaa kokkasi Leila.

Illansuussa opastin Joukon ja Juhon Kevon vaellusreitin alkupäähän. Veljekset ostivat luvat järville ja aikoivat taivaltaa muutaman kilometrin matkan jalan kantaen kelluntarenkaita selässään. Lupasivat palata aamuun mennessä. Me puolestamme lämmitimme saunan, kuittasin Guttormin Pieralle oleskelumme laskun ja söimme iltapalaksi ranskalaiskalastajan saamaa ja savustamaa lohta, jota Piera saamastaan neljänneksestä ystävällisesti tarjosi melkoisen kimpaleen. Kylläpä se maistuikin, olihan se perholohta, vaikka ei itse saamaamme. Luvat otimme vasta huomisesta illasta alkavaksi, joten saunailtamme kului huilatessa.

Aamulla Perkonojan veljekset olivat palanneet järvireissultaan ja kertoivat sen onnistuneen hyvin, vaikka kävelymatkaa olikin kertynyt odotettua enemmän. Saalista he olivat saaneet odotetusti ja olivat kaikesta huolimatta hyvillä mielin, joskin hieman väsyneitä. Aamupäivällä he lähtivät kohti Oulua, jonne Juhon perhe oli ajamassa heitä vastaan. Siitä Jouko jatkaisi kotiin ja Juho perheineen jatkaisi lomaansa jossain itäisessä Suomessa. Oma lepopäivämme kului sadetta pitäessä, Niittyvuopion Heikin kanssa tulevista asioista sopiessa ja herkullisesta ateriasta nautittaessa Kalastajan Majatalossa. Kesken ateriointimme tupsahti Halosen Antero kaverinsa kanssa syömään, matkallaan Norjaan kalastamaan. Vaihdoimme joitain sanoja Anteron kanssa, toivotimme kaveruksille kireitä siimoja ja ajoimme vaunulle ruokalevolle.

Illalla olimme kolmisen tuntia joella, mutta paria parria ja yhtä pientä harria lukuun ottamatta jälleen tapahtumaton ilta. Aamulla mietimme jotain Inarijoen paikkaa. Aamukymmeneltä lähdimme kohti Kuoppanivaa ja yllätykseksemme paikka oli tyhjä. Päivä oli kaunis ja taisi olla vasta matkamme kuudes oikea hellepäivä. Saimme kalastaa – ja Mika muljata vedessä – aivan rauhassa muilta. Päivän ainoiksi tapahtumiksi jäivät kaksi tärppiäni, joista toinen melko muikea ja kaksi pientä jokitaimenta, jotka vapautin alamittaisina. Päivä oli upea ja illalla Mikan sekä Leilan ihot helottivat melko punaisena, koska kalastimme isoimman osan päivästä ilman paitaa. Päivä oli melko rankka ja rauhoitus tuli sopivaan rakoon.

Rauhoituksen päätyttyä ilma meni jälleen kylmäksi (normaalia ?) ja tuuli oli taas erittäin kovaa. Päätimme olla ottamatta enää lupia ja pakkasin onkivermeet valmiiksi etelään suuntautuvaa matkaamme varten. Tosin olemme päättäneet lähteä vasta keskiviikkona ja ainakin toistaiseksi pidämme suunnitelmastamme kiinni.

Seuraava aamu olikin suorastaan upea. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, eikä juurikaan tuullut. Olisikin ollut mukavaa lopettaa Tenon seikkailu juuri sellaiseen päivään, mutta koska lupia ei tullut hankittua, päätimme nauttia viimeisestä päivästämme katsellen muiden "riehumista" joella. Kävimme myös heittämässä hyvästit Rantasen Matille, Halvarin Helenalle ja Pihlavan Jormalle, eli Jorelle.

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme ajamaan kohti Raattamaa, jossa olisi Lapin Curly-talli hevosineen ja mahdollisine kalastuspaikkoineen. Noin kymmenen tunnin matkaamisen jälkeen löysimme Armi Laaksosen paikan ja majoituimme hänen pihapiiriinsä. Lähes koko päivän jatkunut sade ei houkutellut enempään alueen tutkimiseen, kunhan joimme tuliaiskahvit tutustuttuamme ensin tallissa olleisiin hevosiin. Armi ja hänen aikuisikäiset lapsensa ottivat meidät sydämellisesti vastaan. Huomenissa olisi tarkoitus kartoittaa alueen kalastus- ja majoitusmahdollisuuksia. Armilla ei – ainakaan vielä tällä hetkellä – ole mahdollisuutta muiden kuin omalla matkailuautolla tai –vaunulla liikkuvien kalastajien majoituspaikan antamiseen.

Kartoitimme alueen majoitusmahdollisuuksia, kuten olimme suunnitelleetkin. Lähialueella on kolme varteenotettavaa mökkikylää, joista tein erillisen selvityksen Rauhan Jounia varten. Ostimme myös läheisestä poronlihajalostamosta melkoisen kassillisen erilaisia tuotteita ja tutustuimme muutenkin lähiympäristöömme ja sen muutamiin ystävällisiin ihmisiin. Tuntuukin, että alueen ihmiset ovat poikkeuksellisen ystävällisiä ja erittäin yhteistyöhaluisia. Kesämatkailu ei vielä tällä hetkellä ole Raattaman parasta sesonkia. Maisemien ja mahdollisuuksien takia voisi olla, mutta tänne löytäminen ei ole ihan helpointa. Isot ja ennestään tunnetut kalastus- ja matkailukeskukset ovat tunnetumpia ja ehkäpä matkailijan mielestä ns. varmempia.

Illalla Laaksosen Bertta näytti meille istuvan – koiran lailla – hevosen, jota myös kuvasimme todisteeksi, ei ihan jokapäiväisestä tapahtumasta. Emme kalastaneet, vaikka Ounasjoki tai Pallasjärvi olisivat tarjonneet siihen erittäin hyvät mahdollisuudet.

Kotimatkalla tuli hieman seikkailtua. Ensin ajoimme Muonioon, eli pohjoisen suuntaan takaisin. Sieltä Kolarin kautta Pelloon, jossa ruokailimme Kaisan Ruokapuodissa. Uskallan suositella. Kukkolankosken kautta koukattiin, totta kai ja Torniosta käännyimme kohti Rovaniemeä, eli taas takaisin pohjoiseen. Ei kuitenkaan paljoa, vaan ajoimme Törmä Campingiin, jonka palvelu on edelleenkin loistavaa. Jäiset vähät kalamme sekä poronlihamme saimme taas talon pakkaseen yön ajaksi. Varasimme myös saunan illaksi, joten mikäs meidän oli lomaillessa. Kotia kohti kuitenkin ollaan menossa ja huomenna yritämme päästä hyvin lähelle Paattista. Kuinka siinä käy, se nähdään.

Ennen aamukymmentä starttasimme tällä kertaa matkamme viimeiselle etapille. Ajoimme tuttua reittiä Kemin, Oulun, Oulaisten, Sievin, Kaustisen, Kauhavan, Seinäjoen, Ikaalisten, Vammalan, Huittisten sekä muutaman muunkin paikkakunnan kautta ja olimme kotona illalla hieman ennen puoli yhtätoista.

Kokemuksena vaunumatkailu ei ollut lainkaan niin ikävää, kuin olin ehkä ajatellut. Jos polttoainekulut lähes tuplaantuivatkin, asuminen eri paikoissa ei maksanut ihan kolmatta osaa verrattuna mökissä asumiseen. Ensi kesästä sovimme jo muutaman henkilön kanssa, joten...Käväisemme vielä elokuussa erään projektin takia Karigasniemessä ja jos silloin käy hyvin, kuka tietää, vaikka joku kalakin narahtaisi perhoihimme. Siitä matkasta sitten myöhemmin.

Ilkka ja Leila Lehtinen