Suomussalmi 5-9.5.2007

                                                      Kirjoittanut: Ilkka Lehtinen

Varhain alkuvuodesta sovimme Seppäsen Maurin ja Lean kanssa tekevämme taimenjahdin Suomussalmen alueella ja samalla vievämme matkailuvaunumme heidän pihaansa odottamaan kesän Tenon matkaa. Olemme sopineet menevämme yhdessä Tenolle ja vaunumme vienti heille lyhentäisi kesäistä hinausmatkaa puolella. Toukokuun alkupuolella lähdimmekin sovitulle matkalle, mutta siitä tuli lopulta melko toisenlainen, kuin mitä olimme ajatelleet.

Matka vaunun kanssa sujui huomattavasti paremmin kuin mitä olimme osanneet odottaa ja 11 tunnin ajon jälkeen pääsimme heidän pihaansa. Nukuttuamme ensimmäisen yömme "uudessa kodissamme", Mauri ehdotti, että menisimme hieman heittelemään. "Kun tässä ei tänään oikein muutakaan tekemistä ole", hän sanoi. Menimme ja siitä kehkeytyikin oivallinen alaheittokurssi. On sanottava, että jos olin luullut osaavani edes välttävän alaheiton, olin ollut melkoisesti väärässä. Opin ensimmäisen session aikana niin paljon uutta. Niin paljon, että heittäminen tuntui ensimmäistä kertaa hauskalta. Jopa niin hauskalta, että opettaja joutui "hinaamaan" minut puoliväkisin välikahville. Uusia juttuja opittuani en olisi millään malttanut lopettaa.

Vapanani oli G-Loomis Greasedline (lue testi Perhoinfon testiosiossa) ja jos vapaa testatessani se ei toiminutkaan, vika ei ollutkaan vavassa. Vika sen "toimimattomuuteen" löytyi Kuivasjärven ja Kiantajärven välisellä kanaalilla ja se oli vääränlainen heittotapani. Uuden heittotyylin omaksuttuani, vapa pelitti todella mukavasti, eikä heittäminen ollut sellaista reuhtomista, kuin tekemäni vapatestin aikana.

Kahvittelun jälkeen palasimme uudelleen rantaan ja seuraavan parituntisen aikana opimme lisää uudesta ja vaivattomammasta tavasta heittää alaheittoa. Kokeilin myös Snake-roll heittoa ja pääsin hieman sinuiksi senkin kanssa. Snap-T heiton jätin vielä toistaiseksi Maurin huoleksi. Leilan alaheittoa Maurin opastamana oli hetken harjoittelun jälkeen todella mukava katsella. Hänen heittämisensä oli vaivattoman näköistä ja siima oikeni todella kauniisti. Myös oppilaan kasvoilta paistoi aito ilo ja heitto sujui kummaltakin puolelta (oikealta ja vasemmalta) todella mallikkaasti. Olikin jännä huomata, että aiemmin oppimassamme Spey-heitossa kädet joutuvat paljon kovemmalle, kuin nyt opitussa jalostetummassa versiossa. Ei tarvitse heilua rannassa "tuulimyllyn" lailla, vaan heittäminen jopa näyttää hillityltä ja helpolta, mitä se tosiasiassa onkin.

Mauri on opettajana rauhallinen ja pitkäpinnainen, sekä huomioi heittäjän aiemmin oppiman – usein turhan työlään ja osin ehkä virheellisenkin – heittotavan, jalostaen sitä uuteen kuosiin. Hän myös selittää perinpohjin, mitä kulloinkin tarkoittaa ja tarvittaessa näyttää asiat "kädestä pitäen". Kulunut aamupäivä ja osa iltapäivästäkin kuluivat virran rannalla hyvin rattoisissa merkeissä. Oppilaat – minä ja Leila – opimme uutta, eikä opettajankaan kasvoilta voinut havaita pettymystä lopettaessamme harjoittelusession. Myös Lea kävi iltapäivällä pistämässä "jengoilleen" valmiiksi kaunista ja tehokkaan näköistä heittoaan.

Mikäli Mauri ei olisi "joutunut" välillä grillimestariksi, olisimme – ainakin minä - luultavasti heittäneet ja nauttineet yhtäjaksoisesti pimeän tuloon saakka. Grillaustouhut sujuivat nekin opettajaltamme mallikkaasti ja ennen pitkää pääsimme nauttimaan sika-kenguru-vihannesateriaa. Veimme nimittäin tuliaisiksi kimpaleen kengurua, joka on marinoituna ja grillattuna todella makoisaa, eikä edes pahan hintaista. Maittavan grillilounaan jälkeen painuin uudelleen virralle ja hetken kuluttua myös opettaja ilmaantui rantaan. Heittelimme vielä reilut pari tuntia ja alaheittoni alkoi olla jengoillaan. Snake-roll teetti vielä työtä, mutta aika ajoin sekin onnistui jollain lailla, eli alkoi olla sinne päin. Iltakuudelta lopetimme harjoitukset ja aloimme keskittyä Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelun seuraamiseen TV:stä. Mauri entisenä aktiivikiekkoilijana on edelleen erittäin innostunut lajista, eikä minkäänlainen muu ohjelma ottelun aikana tullut edes kysymykseen.

Seuraavana aamuna, eli maanantaina oli tiedossa aiemmin sovittu taimenjahti jollain lähialueen joista ja olimme Leilan kanssa valmiina jo heti kahdeksan jälkeen, mutta Maurille tuntui uni vielä siihen aikaan maistuvan. Liekö illan kiekko-ottelu väsyttänyt vai mikä, mutta yhdeksän maissa hän viimein heräsi ja ennen kymmentä olimme jo liikkeellä. Kohteena oli Vuokin koskireitin Palokoski, joka osoittautui noin kolmensadan metrin mittaiseksi, vaihtelevaksi hienoksi koskialueeksi.

Osa on kovempivirtaista, osa enemmän nivamaista ja väleihin sopii vielä muutama suvantomaisempi alue. Koski on noin kilometrin kävelyn takana, eikä muita kalastajia – ilmeisesti arkipäivästä johtuen - näkynyt lisäksemme paikalla. Mauri kohteliaana isäntänä antoi meidän aloittaa ja laski vasta jälkeemme niskalta kosken puoliväliin, lopettaen leirimme kohdalle. Parin tunnin kuluttua alkoi aurinko paistaa mukavasti, eikä aikaakaan, kun hän kertoi olevansa hieman nälkäinen ja kyseli grillatun makkaran menekkiä. Suostuimme oivaan tuumaan ja Maurin viritellessä nuotiota, heittelin kosken kauniin loppuliu’un, mutta tuloksetta.

Makkarat nautittuamme palasimme ns. välikoskelle ja melko nopeasti Maurilla oli retkemme ensimmäinen taimen kiinni perhossaan. Kokeilimme Leilan kanssa samaa paikkaa, mutta tuloksetta, ja sanoinkin opettajallemme: "Näytäs uudelleen, miten se äsken tapahtui". Ja Mauri näytti. Muutama heitto vastarannan aurinkoiseen peiliin ja hieman edellistä isompi taimen oli kiinni. Noihin kahteen kalaan ryhmämme saalis jäi, mutta kaunista ja hiljaista luontoa saimme me kalattomatkin "ahmia" aimo annoksin, joten hukkaan ei mennyt sekään päivä. Ei siltikään, vaikka ankara ja äkisti iskenyt flunssa löi hengitystiehyeni aivan tukkoon. Hyvä, etteivät kumppanini joutuneet kantamaan minua pois koskelta. Palasimmekin autolle noudattaen "hiljaa hyvä tulee"-tyyliä. Ja melko hitaasti.

Tiistaina ei ollut valmiina mitään suunniteltua ohjelmaa, joten menimme rantaan tekemään pari vapatestiä sekä edelleen jalostamaan opittua heittoa.Testasimme Maurin kanssa mukanani olleet TiCA-perhovavat, totesimme ne kelvollisiksi ja jatkoimme harjoittelua lohikepeillämme. Pian alkanut sade ajoi ensin Leilan pois rannasta, emmekä mekään kovin pitkää sessiota tehneet vaan siirryimme sisätiloihin. Mauri omiinsa ja me omiimme. Uskaltaisinko kehaista tässä välissä sen verran, että ennen opettelujakson loppua alaheittojeni pituus alkoi olla reilut 25 metriä ja heittäminen helppoa ja vaivatonta.

Kerronpa tässä välissä sen verran paikasta, että Maurin ja Lean pihapiiriin kuuluu omaa vesialuetta lähes kadehdittavaksi asti. Vai mitä lukija ajattelee jo mainitusta Kuivasjärven ja Kiantajärven välisestä kanavasta, joka virtaa lähes portaiden edestä. Todellisuudessa matkaa portailta kertynee nelisenkymmentä metriä, joten ei ihme jos heidän heittotaitonsa on niin korkeaa luokkaa, kuin mitä se nykyisin on.

Tovin nukuttuamme ja itsemme siistittyämme lähdimme Ämmänsaaren keskustaan, jonne olimme sopineet treffit Lean kanssa. Oli meidän vuoromme toimia isäntinä ja olimme kutsuneet Maurin ja Lean paikalliseen ravintolaan syömään. Ruoka oli kohtuuhintaista ja oikein hyvää, eli reissu kannatti. Illan vietimme katsellen jääkiekkoa ja suunnitellen tulevan kesän lohiretkeä Nuorgamiin. Hyvästelimme vielä ennen nukkumaanmenoa Lean, joka olisi aamulla jo töissään meidän tehdessämme lähtöä kotiin.

Aamun valjettua siirsimme vaunumme Maurin osoittamaan paikkaan "kesäteloille" ja kymmenen aikaan heitimme hyvästit myös hänelle. Näin olimme valmiit lähtemään kohti "varsinaista" Suomea. Neljän viikon päästä palaamme koukkaamaan vaunumme, suuntaamme karavaanina kohti Tenoa yhdessä tämän reissun isäntiemme kanssa, mutta se on uuden tarinan arvoinen juttu.

Kaikkiaan mukava, opettavainen ja tapahtumarikas viikon puolikas Suomussalmella. Kevät oli keikkuen saapumassa jo sinnekin, sulattaen viimeisiä lumia ja mustaten järvien jääpeitteitä, jotka mennessämme loistivat vielä talvisen valkoisina. Mutta paluutamme seuraavana torstaina saamani viestin perusteella – lunta maassa 10 cm - ehkä ei kesä sittenkään ihan vielä.

Ilkka Lehtinen