Kaksi syksyistä matkaa Merikarvianjoelle, 21-23.10 ja 4-6.11.2005

    Kirjoittanut Ilkka Lehtinen

Merikarvia 21-23.10.2005

Olimme sopineet vaimoni Leilan kanssa pitää perhokalastuskauden päättäjäiset 21-23.10 Merikarvianjoella. Olin varannut Jokimökin Mäkipuron Juholta ko. ajankohdaksi ja kutsuimme mukaamme myös Sarin, joka oli naisten perhokalastuskurssilla, sekä hänen miehensä Antin. Antti ilmoitti olevansa ainakin vielä tämän reissun virvelimiehiä, mutta se sopi meille. "Lisävoimana" oli vielä eräs rouva naapuristamme, mutta hän ilmoitti ettei kalasta. Se sopikin meille muille varsin hyvin, olisihan hän kotijoukkoina kalastuksemme ajan ja pienikin apu on tällaisilla retkillä hyväksi.

Matkaa teimme siten, että me kolme, naapurimme, Leila ja minä menimme autollamme ja Sari ja Antti tulivat perässä omallaan. Tapasimme toisemme Merikarvialla ja ajoimme kaupan kautta majapaikkaamme.

Mukava yksityiskohta oli, että Sari oli kuin olikin hankkinut perhokalastusvälineet ja ensi töikseni kokosin hänen uuden (lue Keeper-testi tältä sivustolta) onkensa. Lisäksi hän oli hankkinut myös käytetyn Loop Adventure setin, eli syksyinen naisten perhokalastuskurssi oli kantanut hyvää hedelmää. Kokosin tietenkin myös omat onkemme ja ehdimme myös ennen illan pimenemistä hieman kalastaa kotipoolia.

Vettä joessa oli todella sopivasti ja pooli, mutta varsinkin sen alapää näytti oikein hyvältä. Siitä huolimatta emme saaneet minkäänlaista kosketusta kaloihin ja ennen pitkää aloimme porukalla lämmittää saunaa ja myös alustaa iltapalaa. Saunan jälkeen iltapalaa nauttiessamme osoittautui Antti varsin kiinnostuneeksi perhokalastuksesta sekä myös perhonsidonnasta ja kyselikin monenlaisia asioita niihin liittyen.  Ilta vierähti keskustellessamme melko nopeaan tahtiin ja huomasimme vuorokauden alkavan kääntyä huomisen puolelle ja menimmekin nukkumaan.

Lauantaiaamuna Antti oli "kukonlaulun" aikaan joella, jonne myös itse kerkisin varhain. Ilma oli mukavan lämmin, eikä tuulikaan haitannut, joten odotukset olivat melkoiset. Mutta yhtä hiljaista oli kalojen suhteen kuin illallakin. Aikanaan muutkin heräilivät ja aamupalan jälkeen aloimme kalastaa mökin edustaa porukalla. Sen session ainut tapahtuma oli Leilan saama pieni harjus, jonka hän tietenkin päästi jatkamaan kasvuaan.

Naapurin rouva oli kalastuksemme kestäessä alustanut päivän ateriaa ja ruokailun jälkeen me neljä kalastajaa suunnistimme Juhon minulle ja Jounille aiemmin näyttämään paikkaan. Tarvoimme sellaisen kolmimetrisen pajukon lävitse muutamat sadat metrit ja päästyämme joen rantaan saimme huomata siellä olevan jo yhden kalastajan.

Tervehdittyäni häntä huomasin tarkemmin katsottuani, että seurakaverini Kari "Lahu" Lahti oli ehtinyt ennen meitä paikalle. Juttelin hänen kanssaan menneen kesän reissuista ja muut kolme porukkamme jäsentä löysivät itselleen sopivan heittopaikan. Joen kohta oli sellainen suora, ilmeetön ja hitaasti virtaava, eikä sieltäkään mitään saalista tarttunut mukaamme.

Päätimme lähteä jonnekin muualle, mutta koska oli alkanut tihuttaa vettä ja oli myös alkanut tuulla jonkin verran, päätimme mennä mökille ja siirtyä 'after fishingin' pariin. Lämmitimme luonnollisesti jälleen saunan, jotta saisimme kylmän tunteen pois jäsenistämme. Iltaa viettäessämme juttelimme monenlaisista asioista ja Sari mainitsi mm. olevansa erittäin hyvillään siitä, että oli ilmoittautunut aiemmin järjestetylle perhokalastuskurssille. Olin päivän aikana katsellut hänen heittämistään ja ilokseni huomannut melkoista kehittymistä hänen työskentelyssään. Kerkesimme myös hieman aiemmin nukkumaan kuin edellisiltana.

Sunnuntaiaamuna olimme jälleen Antin kanssa jälleen ennen muita kokeilemassa onneamme, mutta tällä kertaa se näytti jääneen kotiin. Aamiaisen jälkeen myös Leila liittyi joukkoomme, mutta ei hänenkään onkeensa tarttunut tällä kertaa mitään. Sari heräsi paljon muiden jälkeen, ja kun hänkin oli nauttinut aamupalansa, päätimme suunnistaa katsastamaan Piinukosken. Olimme sillä kertaa sen ainoat kalastajat ja saimme rauhassa katsoa itsellemme paikat. Sari aloitti oman kalastuksensa nuotiopaikan yläpuolelta, itse aloitin nuotiopaikan kohdalta ja Antti suunnisti alavirran suuntaan. Leila katseli tässä vaiheessa muiden tekemistä.

Ei aikaakaan kun Antti toi kalaa nähtäväksemme, mutta se oli pieni hauki, jonka hän laski takaisin. En puuttunut asiaan, koska olin jo tietoinen hänen tavastaan ottaa saaliikseen esim. mereltä vain sen verran kalaa, minkä he ruoakseen käyttävät. Hän oli sitä mieltä, että se oli "pikkukala" ja sillä olisi oikeus kasvaa isommaksi ennen jonkun kalastaja ruoaksi joutumistaan.

Kun jokivarressa tuli riittävästi tilaa, myös Leila teki yhden laskun. Mutta kun huomasimme tällä kertaa olevanne "tyhjän pyytäjiä", lähdimme takaisin majapaikkaamme. Kalastimme vielä jonkin aikaa kotipoolia enne ruokailua, mutta lukija arvanne jo lopputuloksen. Ruokailtuamme aloimme pakkailla tavaroitamme autoon ja siivottuamme mökin tavan mukaisesti lähdimme kotia kohti.

Matka oli ollut kaikesta huolimatta melko antoisa ja naapurin rouvan hoitaessa keittiöaskareista suurimman osan, meille muille jäi riittävästi aikaa kalastukseen. Testasin viikonlopun aikana myös pari perho-onkea ja testien tulokset ovat luettavissa perhoinfon sivulta.

Merikarvia 4-6.11.2005

Seuraava reissu Merikarvialle tuli hieman kuin "puun takaa". Olin nimittäin sopinut Grönlundin Georgen ja Ahosen Janin kanssa meneväni merelle veneelläni, mutta mahdolliset syysmyrskyt saivat minut muuttamaan mieleni merikalastusmatkan suhteen ja varasin meille Holmankosken Perhotuvan 4-6.11 väliseksi ajaksi. Kerrottakoon, että Jan kalastaa pelkästään virvelillä ja myös George "pyysi" luvan ottaa pari virveliä mukaan testatakseen niitä. Annoin sellaisen, joten siltä osin kaikki kunnossa.

Perjantaina lähdimme liikkeelle iltapäivällä ja olimme perillä kuuden aikoihin. Kävimme vielä ruokaostoksilla ja koska oli aivan pimeää, laitoimme saunan heti lämpiämään. Joelle oli meidän mielestämme turhaa lähteä, koska mökissä oli mukavan lämmintä. Vuokraemäntämme oli päivällä lämmittänyt leivinuunia ja nyt se hohkasi kodikasta lämpöään tupaan.

Perhotupa oli meille kolmelle ennestään tuntematon majapaikka ja lieneekin paikallaan hieman kertoa siitä. Talo on remontoitu vuonna 2000 nykyiseen kuntoonsa ja se käsittää ala- ja yläkerran. Alakerta on tupakeittiömäinen ja siinä on hyvä sekä toimiva keittiönurkkaus, oleskelutilaa, WC ja sauna. Yläkerrassa puolestaan on makuutilat neljälle henkilölle.

Sisustus on erittäin viihtyisä ja tuvassa on myös riittävästi tilaa kolmen hengen ryhmällemme. Ulkona on pieni katoksella suojattu avokuisti, jossa voi vetää henkeä vaikka saunan jälkeen. Lisäksi Perhotupa sijaitsee Holmankosken välittömässä läheisyydessä ja kalastuspaikat tavoittaa tällainen laiskempikin kalastaja jalkaisin. Hyvä asia.

Lauantaiaamuna teimme kalastajan aamiaisen, eli pekonia, munia ja paistettua leipää kahvin kera. Eipä ainakaan alkaisi nälkä ensimmäiseksi kiusata. Kävelimme aamiaisen jälkeen Holmankosken laavulle ja perille päästyämme huomasimme paikalla olevan kolme virvelikalastajaa. Kysyin yhdeltä heistä voinko aloittaa kalastukseni hänen alapuoleltaan, ja luvan saatuani kahlasin laavun edessä olevaan suvantoon. Kalastin sillan suuntaan viitisenkymmentä metriä ja kun nousin joesta, huomasin virveliporukan lähteneen muualle.

Aloittaessani uutta laskua, parkkipaikalle kurvasi iso farmarimersu ja autosta nousi mies, joka tervehti minua sanoen: " Ai täällä on nettituttava kalastamassa". Hän osoittautui perhoinfon lukijaksi ja tunnisti ilmeisesti minut kuvan perusteella. Mukava ja mieltäni lämmittävä tapa tervehtiä. Samalla hän kysyi lupaa mennä vastarannalle ja lupasi limittää oman kalastuksensa meidän väliimme. Luonnollisesti sellainen mahdollisuus kohteliaalle kalastajalle suotiin.

Lopettelimme hänen kanssaan kalastuksen samaan aikaan ja hetken keskusteltuamme hän sanoi menevänsä alemmas jokivarteen ja me lähdimme käymään majapaikassamme. Kahvit juotuamme suunnistimme Holmankosken alapäähän, josta kolme kalastajaa tuli vastaamme, kertoen kaloja nousseen ylävirtaan. Rantaan päästyämme törmäsimme Harri Lundeliniin joka vahvisti äskeisten kalastajien kertomuksen. Itse hän lähti ylävirtaan ja me aloitimme Georgen kanssa kalastamaan, Minä edellä perholla ja George perässä virvelillä. Jan meni hieman alemmas joen mutkan taakse.

Päästyäni laskun loppuun käännyin katsomaan miten "Jori" pärjää ja hän sanoi kalan olevan kiinni. Oli ollutkin jo muutaman minuutin. Kävelin hänen viereensä ja huomasin heti, että nyt ei ollakaan mitään sinttiä väsyttämässä ja neuvoin häntä hieman kiristämään jarrua. Näytti nimittäin siltä, että vaikka "Jori" kiersi kelan kampea, kala otti meihin lisää etäisyyttä. Kehotin häntä kiristämään jarrua lisää ja sen jälkeen kala alkoi noudattaa kalastajan "käskyjä". Ehkä noin reilun kymmenen minuutin kuluttua kala alkoi osoittaa lieviä väsymisen merkkejä ja kehotin "Joria" yrittää saada kalaa lähemmäs rantaa.

Aikanaan se antoikin periksi ja hän sai sen uitettua sellaiseen matalaan lampareeseen, josta nostin kalan rannalle. Huomasimme heti, että kala on naaras ja sen täytyy laskea takaisin. Irrotin koukun kalan leuasta ja "Jori" laski sen saamamiehen oikeudella oikeaan elementtiinsä. Vasta hetken kuluttua huomasimme, että eipä tullut otettua kuvaa siitä. Tosin itselläni ei ollut kameraa edes mukana, mutta "Jorilla" oli kamerakännykkä taskussaan. Arvioimme kalan painoksi käsivaralla n. 10 kiloa.

Jan tuli hetken kuluttua paikalle, ilmoitti "uineensa" ilman kahluuvarusteita ja päätimme mennä mökille lämmittelemään. Sen verran ison kalan väsytys sai Georgen kädet "vapisemaan", että hän muisti kamerakännykkänsä vasta mökin kuistilla. Totesimme, että ei siitä kalasta enää kuvaa saa. Mutta olipa ollut tapahtumaa kerrakseen.

Totesimmekin, että eikös nyt ole jo "riittävän hämärää" ja laitoimme saunan lämpiämään. Samalla skoolasimme Georgen hienolle kalalle.Saunan jälkeen nautimme hieman iltapalaa, vähän after fishing’iä ja katselimme TV:tä. Ja väsytimme "Jorin" kalaa useampaan kertaan.

Sunnuntaiaamuna heräsin alakerrasta tulevaan pekonin tuoksuun ja sinne päästyäni totesin "Jorin" tehneen aamupalaa eiliseen malliin. Kyllä maistuikin hyvältä, varsinkin kun sain tulla valmiiseen pöytään. Jan tuli hieman myöhemmin, mutta lieneekö hän väsyttänyt eilistä kalaa hieman liikaa, koska näytti siltä ettei aamiainen juuri nyt ole oikein maullaan. No meille "Jorin" kanssa jäi hieman enemmän syötävää.

Aamupalan jälkeen suuntasimme Piinukoskelle, koska Holmankoski oli runsaasti miehitetty. Piinukoski oli runsaasta vedestä johtuen aika ilmeetön ja ennen pitkää ajoin takaisin majapaikkaamme ja kävimme kopaisemassa eilisen ottipaikan. Hiljaista oli tänään ja jonkin ajan kuluttua päätimme mennä ruoanlaittoon.

Ruoan valmistumista odotellessamme pakkasimme jo tavaroitamme kotiinlähtöä varten ja syötyämme siivosimme mökin, pakkasimme auton ja suuntasimme kotiin päin. Matkalla poikkesimme Köffille, jossa George teki asiaankuuluvan saalisilmoituksen ja kahvit hörpättyämme jatkoimme matkaamme Turkuun.

Tästä reissusta jäi paljon mukavammat muistelot, kuin edellisestä. Vaikka kala ottikin vaappuun, ison kalan väsytyksessä on aina sitä jotain. Ja sen vapauttaminen – joka on tähän aikaan vuodesta Merikarvialla pakollista – on aina yhtä hieno hetki.

Koska syksy on ollut lämmin, on ainakin itselläni ollut vaikeuksia päättää kalastuskautta ja poltetta jonnekin jokivarteen on edelleen. Olenkin yrittänyt sovittaa ainakin vielä yhtä Merikarvian matkaa johonkin viikonloppuun, mutta tätä kirjoittaessani olen saanut Jounilta tarjouksen lähteä Mexicoon hänen seurakseen kalastamaan ja asia on vakavassa harkinnassa. Kotijoukot ovat näyttäneet jo vihreää ja ainoastaan piilevä pihiyteni on enää esteenä matkalle lähtöön. Kuinka siinä käy, selviää ehkä seuraavassa jutussani.

Ilkka Lehtinen