|
|
Perhoinfotiimi Ljunganilla 10-14.10.2006 Kirjoittanut Reijo Kaartinen Ma 9.10.06. Illalla Perhoinfotiimi starttasi suurin odotuksin Ljunganille kahdella autolla. Valitettavasti kaksi tiimiläistä eli Laitisen Jarno ja Honkasen Mauri olivat joutuneet perumaan reissun työesteiden vuoksi. Reissu aloitettiin Citymarketista ruokien ostolla, jonka jälkeen suunnistettiin satamaan kohti Sea Windin terminaalia.
Ke 11.10. Aamu valkeni sateisena ja sellaisena jatkui iltapäivään. Taas porukka kalasteli lähinnä kotipoolissa ja Mjösundissa. Illan suussa osa porukasta lähti veneellä ylävirtaan aiemmin hyväksi koetulle harripaikalle, josta Repa sitten koukuttikin pintaperhoon 168 ja puoli harria??, joista suurimmat noin 30 cm. Kaikki pääsivät takaisin kasvamaan.
Järnvägsforsilla Jouni ja Mauri piiskasivat vuorotahtiin koskea. Jounilla oli hyvä taimen hetken kiinni ja muutama tärppi, mutta Mauri koukutti 2,6 kiloisen ja toisenkin mitallisen. Kotipoolissa Ilkka oli taloustöiden lomassa koukuttanut upean 2.8 kiloisen ja alamitankin lisäksi. Illaksi Repa ja Mauri panostivat vielä Mjösundiin ja Mauri saikin mitallisen taimenen. Päivä oli kaikille tapahtumarikas.
Jounillakin nyki ja rannalle hinattiin noin 4 kilon kutuasuinen koukkuleuka lohi. Toivottavasti pojalla oli kutukuopat jo katsottuna, sillä se joutui takaisin kylmään jokeen. Puoliltapäivin syömisten jälkeen pienimuotoisesti juhlistettiin Jounin 40 vuotis synttäreitä. Ilkka oli järkännyt hienot lahjat, mm. rekisteröity nimikkoperho JR Fishmaster. Tällä perholla tuli muuten ainakin kaksi mitallista mm. Ilkan 2,8 kiloinen. Ilta kalasteltiin monella taholla, ilman ihmeellisempiä saavutuksia. La 14.10. Lähtöpäivän aamuna kaikki pantiin peliin. Vesi oli laskenut vähitellen, mutta ei porukan kalastusinto. Jälleen porukka jakaantui mm. kotipooliin, Järnvägsforsiin ja Tolvnackeniin, jossa Repalla heti kala kiinni ja seuraavalla laskulla saikin mitallisen. Myöhemmin Grimmanin vastapäisellä niskalla Kimmolla iso kala kiinni hetken. Repa vuorostaan pujotteli upposiimansa kivien väliin ja vain osa tuli ylös. Jounilla ja Maurilla Järnvägsforsilla ei tällä kertaa ollut mitään tapahtumia. Myös kotipoolissa oli ollut hiljaista. Iltapäivällä syötiin vielä tukeva ateria ja siivottiin kämppä ennen lähtöä. Mauri lähti ajelemaan yksin mantereita myöten kotikonnuilleen ja me muu sakki ajoimme Tukholmaan josta jatkettiin Sea Windillä Turkuun. Yhteenveto. Reissu oli jälleen erittäin onnistunut. Saunottiin päivittäin, syötiin tukevasti ja after fishing oli mainio. Osalle uusi tuttavuus olivat Runen tuomat nahkiaiset, joiden valmistus ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Mitallisia meritaimenia saatiin yhteensä kuusi kappaletta ja lisäksi Jounin komea lohi. Perhoista kunnostautuivat ainakin Sillen, Pupujussi ja JR Fishmaster.
Alkupäivinä vesi oli noin +12 asetta ja virtaus 130 kuutiota. Kylmenevien kelien myötä veden virtaus putosi 110 kuutioon ja lämpötilä ehkä 11 asteeseen. Taas oli kaikilta jäänyt mittarit kotiin, joten arvio perustui käden huljutteluun ja pariin uimareissuun. Vesi oli erittäin kirkasta ja jo edellisellä viikolla oli Mjösundin liikenneympyrässä herkutellut taimenilla hylje, joka näyttäytyi myös tällä viikolla. Tietoa Fishmasterin Ljungan-joen matkoista >>
|