Jo melko varhain kesällä Jouni Rauha ehdotteli Perhoinfo tiimin syksyistä meritaimenen kalastusmatkaa Ljunganille. Kahdesta vaihtoehdosta valittiin lokakuu paristakin eri syystä. Meritaimenen nousun, mutta myös lokakuisen ruskan takia. Aika varhain selvisi, että pari tiimiläistä ei pääsisikään mukaan ja paria viikkoa ennen lähtöä vielä kolmaskin joutui perumaan matkansa.

Kun Seppäsen Mauri oli suunnitellut oman tulonsa ajamalla pohjoisen kautta, meitä Turusta starttaavia jäi jäljelle kolme. Reijo "Repa" Kaartinen, maestro Jouni Rauha ja allekirjoittanut. Matkaan lähdettiin sunnuntai-iltana 9. lokakuuta ja se tehtiin jo perinteisesti SeaWind Linen laivalla Tukholmaan ja sieltä maanteitse Njurundabommeniin. Matkan ensimmäinen hauska episodi oli se kun Jouni sai laivaliput, oli minut nimetty Hilkaksi.

Turun satamassa Jouni ja Reijo saivat väännettyä uudesta nimestäni monenmoista juttua. Toinen, minusta paljon vähäisempi sattumus oli se, että Repa heräsi yöllä laivassa tunnin välein. Syynä tasatunnein "ulvaiseva" rannekelloni. Kellossani on toiminto jota en osaa poistaa ja joka ei minua häiritse, koska en kuule sitä. Laivamatka ja ajoreitti ovat jo monelta aiemmalta matkalta tuttuja, mutta nyt koukattiin Gävlen keskustan kautta koska Jouni halusi ostaa pari uutta juoksusiimaa paikallisesta, melko hyvin varustetusta kalastustarvikeliikkeestä. Pienen "hapuilun", eli etsinnän jälkeen putiikki löytyikin, kaupat tehtiin ja matka jatkui eteenpäin.

Matkaa tehdessämme Mauri soitti Jounille ja kyseli meidän perille pääsystämme. Hän itse oli jo paikallisen Statoilin pihassa. Jouni totesi, että meillä aikaa kuluu vielä ja hän voisi mennä suoraan majapaikkaan ja me menisimme myöhemmin perässä. Niin myös sitten tehtiin.

Ljunganin laakso oli juuri niin komean näköinen kuin se tähän aikaan vuodesta voi ollakin. Syksyn ruska oli värjännyt rannan puut melko monin eri värein ja totesimme, että joessa oli vettä mukavasti. Mauri oli kohteliaasti varannut itselleen yläsängyn ja jättänyt meille "ikämiessarjalaisille" - Repalle ja minulle - alavuoteet.

Jouni petasi itselleen tutun paikkansa huoneen nurkassa olevaan sohvaan. Kassia purkaessani tuli esiin kolmas, muiden mielestä erittäinkin hauska asia. Vaimokultani oli pakannut pyyhkeekseni vaaleanpunaisen, kauniin kukallisen, nilkkoihin ylettyvän lannepyyhkeen ja heidän mielestään se oli oikein sopiva "Hilulle". Siitä pyyhkeestä ja Hilkka-nimestäni riittikin iloa meille koko reissun ajaksi.

Nälkä oli alkanut matkalla kaivertaa reissumiehiä ja Repa valmisti meille oivan aterian keitettyjen perunoiden ja hirven jauhelihasta tehdyn kastikkeen muodossa. Tässä vaiheessa on sanottava, että jo laivassa minulle oli kerrottu että tällä reissulla ei olisi mitään asiaa keittiöön.

En saanut olla ruoan valmistuksessa edes apuna. Outo, mutta erittäin mukava muutos aiemmin tekemiini matkoihin. Taisin siinä ruokaa odotellessani suhauttaa auki ensimmäisen oluttölkkini. Niin, ja se "ulvova" kelloni käskettiin laittaa ovenkolkuttimena toimivan puisen tikan kaulaan. Siis ulkopuolelle. No, ei siinä muu auttanut kuin totella, äänet jakautuivat 3-1 minun tappiokseni.

Ruokailun jälkeen mietimme, minne suunnistaisimme. Mauri ja Jouni lähtivät alavirtaan, mutta me jäimme Repan kanssa kopaisemaan kotipoolia. Olin aikonut suunnata kalastukseni harjuksen ongintaan, koska Jouni oli käynyt paikalla viikkoa aiemmin, eikä meritaimenia – ei ainakaan ottihaluisia - ollut vielä joessa. Vesi oli lämpimästä syksystä johtuen liian lämmintä taimenen nousuhalujen herättämiseksi. Pikkuonki varustuksenani lähdin joelle ja Repa tuli kaveriksi. Joitain pikku harjuksia tulikin, mutta ei mitään mainittavia. Pimeä tulee tähän vuodenaikaan melko aikaisin, emmekä kovin kauaa ehtineetkään kalastaa kun lähdimme saunan lämmitykseen.

Majapaikan isäntä rakenteli keväällä joella käydessämme saunaa ja lupasi, että syksyllä se on valmis. No valmis se kyllä olikin, mutta ei se ihan vastannut suomalaisten käsitystä saunasta. Istumalauteet olivat suunnilleen paikoillaan, mutta jalkalaude oli viisi senttiä irti lattiasta ja melko suorajalkaisina me sitten saunoimme. Löylyt olivat kohdallaan, niistä piti huolen suomalainen, puilla lämmitettävä kiuas. Suihkuhuone on edelleen ulkona mökin takana ja se lisäsi omaa eksotiikkaansa saunomiseen.

Löylyn oton jälkeen Repa kävi myös joessa koittamassa oliko vesi tosiaan liian lämmintä taimenen nousulle. Hänen mielestään kalat olisivat ihan hyvin voineet nousta jo jokeen, sen verran kylmää se kuulemma oli. Saunan jälkeen saimme nauttia iltapalaa ja parin, hieman myöhemmin nautitun yömyssyn jälkeen painuimme pehkuihin odottamaan parempaa huomista.

Aikaisen herätyksen jälkeen nautimme vankan aamiaisen ja odottelimme päivän valkenemista. Muut kolme suunnistaisivat Mjösundiin tai Järnvägsforsenille, mutta itse jäin kotirantaan ja ajattelin "saada" muutaman harjuksen. No yhden mitallisen sainkin, mutta ei siitä vielä ruoaksi olisi. Kolmikko tuli aikanaan mökille, eikä heilläkään ollut juuri kummempaa kerrottavaa saaliin suhteen. Repa teki ruoaksi peurankäristystä, jonka kohtalaisen nälkäinen nelikkomme pisti tuulensuojaan hyvää vauhtia.

Ruokailun jälkeen Jouni ehdotti minulle pientä venematkaa ns. salapoolille ja ei auttanut muu kuin totella. Repa ja Mauri suunnistivat jälleen alavirran paikoille. Kymmenen minuutin venematkan jälkeen tulimme Jounin kanssa tosi upealle särkälle ja aloitimme kalastuksen, Minä edelleen pikkuongella ja Jouni jonkun verran ylempää kahden käden ongella. Melko pian sain mittaharjuksen ja myös yhden pienen, joka luonnollisesti sai vapautensa takaisin. Jouni vaihtoi myös hetken kuluttua pikkuonkeen ja pian hänkin sai mittaharrin, joten olisi meillä jotain "kotiin" vietävää.

Parin tunnin kalastuksen jälkeen harjuksen aktiivisuus hiipui ja päätimme lähteä kämpille. Sinne päästyämme muut kaksi olivat jo tulleet takaisin ja sauna oli lämpiämässä. Kopaisin vielä kotipoolia, mutta laihoin tuloksin. Ja sitten, ei kun saunaan ja maittavalle iltapalalle, jonka Repa ja Jouni taikoivat meidän kahden muun pyöritellessämme peukaloitamme. Iltapalan jälkeen pakolliset "tupsluikkarit" joiden jälkeen taas uni maistui.

Seuraavana aamuna minäkin lähdin kaameassa sumussa muiden mukana Mjösundiin, mutta omalla autollani. Se ratkaisu osoittautuikin hyväksi, koska parin tunnin kalastuksen jälkeen eilinen peurakäristys ilmoitti haluavansa ulos sisältäni. Repa tarjoili paperia metsässä käyntiä varten, mutta sanoin vatsani olevan "hulivilikunnossa" ja ajavani mökille ja meneväni ilmastoituun huusiin. Ja kerkisin.

Hetken kalastettuani kotipoolia ilmestyi tulipaikalle kymmenkunta vierasta, joista pari myös kalasti. Istuskellessani mökin kuistilla eräs miehistä kysyi yllätyksekseni selvällä suomen kielellä, että onko tullut kalaa. Kerroin, että jokunen harjus, ei vielä muuta. Hän puolestaan kertoi mökki-isäntämme aikeista nuotata joella ja kertoi olevansa kiinnostunut näkemään moista hommaa. Aikanaan porukka, joka muuten ylläpitää Ljungan-joen tulipaikkoja ja laavuja, veneilikin ylävirtaan ja parin tunnin kuluttua palasivat melkoisen saaliin kanssa.

Sillä välin olin vaihtanut onkeeni pienen valkovihreän streamerin (en liten flue) ja siihen otti juuri ja juuri mitan täyttänyt meritaimen jonka sain myös rantautettua. Rannassa sillä hetkellä olleet ruotsalaiset vanhemmat herrasmieskalastajat tulivat ihmettelemään perhoni pientä kokoa. Aikanaan joukkueemme kolme muutakin jäsentä saapuivat mökille ruoanlaittoon ja Jouni kävi myös "ostamassa" pari siikaa isännältämme.

Ruokailun jälkeen Jouni ja Repa lähtivät veneellä ylävirran salapoolille, mutta Mauri suunnisti jälleen alavirran paikoille. Itse jäin kotipoolille kokeilemaan välillä kahden käden ongilla erilaisia siimavaihtoehtoja. Hiljaista oli, eivätkä edes harjukset kiusanneet.

Parin tunnin kuluttua venemiehemme palasivat, sekä myös Mauri, ja saunan lämmitessä mietimme mitä iltapalaksi. Joku keksi, että onhan meillä jo riittävästi kalaa ja sitä myös saunomisen jälkeen söimme. Mausteiset harjukset ja siiat uunipellille kypsymään ja Repa justeerasi maukkaan kastikkeen niiden kyytipojaksi. Kyllä taas kelpasi "olla ongella".

Jo tutuiksi tulleet tupsluikkarit ennen nukkumaan menoa. Mainittakoon tässä, että Mauri ei koske alkoholipitoisiin juomiin, mutta ei hän meidän kolmen muun myöhäisillan tapoja paheksunut.

Torstaina sama peli jatkui kalastuksen osalta, muut "kylillä" ja minä kotona. Aamuisin ennen "töihin" alkamista Repan otsalamppu vaihtoi käyttäjää kuin Tiomilassa, kun lähtöä tekevä kolmikko kävi PuuCeessä tekemässä tilaa päivän aterioille. Kotimies "Hilu" sai toimittaa asiansa hieman myöhemmin. Aamupäivällä kalastin samalla perholla jolla olin eilen saanut kalani ja eilisestä paikasta otti jälleen meritaimen, mutta nyt alamittainen jonka vapautin rantavedessä. Myös muilla oli ollut tapahtumia alavirralla ja Jouni toi tuliaisina mitallisen taimenen. Lisäksi hän ja Mauri olivat saaneet myös alamittaiset kalat, jotka pääsivät kasvamaan.

Päiväruokailun jälkeen tahti ei muuttunut, paitsi että aloin aika varhain lämmittää saunaa. Ehdin käydä saunassa hyvissä ajoin ennen muiden paluuta ja taisi siinä isännän muovinen saunalamppukin hieman muuttaa muotoaan kun pidin saunaa lämpimänä muita varten. No, aikanaan he ilmestyivätkin ja pääsivät jo melko lämpimiin löylyihin. Saunomisen jälkeen vielä hetken kalastus kotipoolissa ennen iltapalaa, joka taisi olla melkoinen määrä makkaraa. Mutta hyvinhän ne kelpasivat nälkäisille kalamiehille. Iltapuhteet olivat taas aika "normaalit" ja nukkumaan mentiin ajoissa, olisihan huominen viimeinen päivä joella.

Aamulla Jouni paistoi aikamoisen määrän pekonia, jonka saimme vain vaivoin syödyksi. Oli koko viikon ajan syöty runsaita ja herkullisia aterioita, eikä sellaista ruokamäärää elimistö pystynyt käyttämään hyödykseen, vaikka kalastuspäivämme olivatkin hyvin pitkiä. Eli aloittaessamme aamiaista vatsa oli ainakin puolitäysi. Mutta pekoneista selvittiin ja vanhan kaavan mukaan muut lastasivat itsensä Maurin autoon minun jäädessäni "vahtimaan" kotinurkkia.

Aamu oli melko kylmä ja yöllä puhaltanut tuuli oli pudottanut joen täyteen koivunlehtiä, eikä kalastus ollut lainkaan mukavaa. Lähes joka heitolla keltainen lehti perhossa kiinni ja sorminhan se oli irrotettava. Tein laskun yhden käden sekä kahden käden ongella, mutta kun kyllästyin irrottelemaan "lehtikaloja" päätin lopettaa kalastuksen.

Minulla oli hyvää aikaa pakata tavarani kaikessa rauhassa muiden ollessa vielä alavirrassa tositoimissa. Pakattuani istuskelin mökin kuistilla ja seurasin erään paikallisen veneestä tapahtuvaa kalastusta. Kyseinen herra kalasti virvelillä mökin edustaa erittäin tarkkaan aina välillä siirtäen venettään, ikään kuin hänellä olisi ollut merkit rannassa. Niin pikkutarkasti hän souti ja huopasi pientä venettään ennen ankkurin laskemista. Mutta kyllä hän sitten myös sai yhden kalan, jonka nosti haavilla veneeseensä ja hetken kuluttua pienemmän kalan, jonka kauniisti vapautti.

Tulivathan ne muutkin aikanaan. Jouni oli saanut mitantäyttävän meritaimenen ja toisen alamittaisen Järnvägsforsenista. Repa alkoi heti laittaa paistinperunoita, sienikastiketta ja kaamean kokoisia sisäfilepihvejä. Lähes koko valtaisan ruokamäärän saimmekin ahdettua itseemme ja Mauri tirautti vielä eväskahvit itselleen. Pakattuaan tavaransa hän laittautui pitkälle automatkalleen pohjoisen kautta kohti Suomussalmea kotiin viemisenään Jounin hänelle antama meritaimen ja me muut jäimme siivoamaan paikkoja.

Repan ja Jounin saatua omat kalastustarvikkeensa pakattua lastasin ne autoomme, otin tikan kaulasta sen kiljuvan kelloni ja loppusiivouksen jälkeen lähdimme pikkuhiljaa ajelemaan kohti etelää ja Tukholmaa. Matkalla kävimme kerran kahvilla ja koukkasimme myös Dal-joen luonnonuomalla katselemassa taimenten syyshommia. Kaloja näimme riittävän määrän yhdelle reissulle ja myös komean kokoinen lähes musta taimen hyppäsi ihan silmiemme edessä. Oli se hienon näköinen kala, vaikka tumma olikin.

Matka Tukholmaan sujui melko hiljaisissa merkeissä, olimme näet tyhjentäneet vitsi- ja tarina-arkkumme totaalisesti viikon aikana. Satamassa hiljainen kolmikkomme oli hyvissä ajoin ja sain määräyksen jättää sen kuuluisan kelloni autoon yöksi, että muut saavat nukutuksi.

Olimme aamulla unohtaneet maestron syntymäpäivän, tai pikemminkin olimme unohtaneet laulaa hänelle. Asia josta Jouni oli vain hyvillään. No laivassa hän kuitenkin herrasmiehenä tarjosi oikein cocktailin, mutta ilman sateenvarjoa, vaikka hyvältä maistui se niinkin.

Aamuyöllä puhalsi oikein kunnolla ja heräsin tunteeseen, että laiva on törmännyt johonkin. Niin se olikin, mutta vain jumalattomiin aaltoihin Ahvenanmerellä ja ryske oli melkoinen. Kihdin aukko olikin sitten enää lasten leikkiä, mutta en siltikään saanut nukutuksi loppuyönä. Mutta olinpahan ajoissa aamiaisjonossa. Aamiainen nautittiin laivan käytännön mukaan ja lauantaina 15. lokakuuta harmaa, tuulinen sekä kylmä Turku oli odottamassa meitä.

Matka oli kaikkine kommelluksineen ja saamistani määräyksistä huolimatta tosi mukava ja mieleenpainuva, eikä juuri hauskempaa matkaseuraa voisi tuollaiselle reissulle itselleen toivoa. Kiitos ja kumarrus ennen kaikkea Jounille, mutta myös Maurille ja Repalle. Kanssanne oli tosi hauskaa viettää viikko ajoittain sumuisessa, lämpimässä ja lähes kalattomassa ruotsinmaassa. Ja vielä erityismaininta tämän nimenomaisen reissun kokille, Kaartisen Repalle. Ei ole nälkä vielä tätä kirjoittaessani ilmoitellut itsestään, sen verran reiluja annoksia teit meidän muiden nautittavaksi.

Jos vastaavaa on tiedossa myös ensi vuonna, olen heti valmis mukaan. Pari asiaa kuitenkin uskallan luvata jo nyt. Hankin uuden, äänettömän rannekellon. Tämän nykyisen voin testamentata sille ovenkolkuttimelle. Ja hommaan itselleni miesten pyyhkeen.

Ilkka "Hilu" Lehtinen.