Kun paikkakunnan nimi on Njurundabommen ja se sijaitsee Ruotsissa, sen halki virtaa vuorenvarmasti Ljungan-joki. Joki on siitä mukava, että keväisin siihen nousee meritaimenta, ehkä jo tutkiakseen syksyisiä kutumonttuja ja niissä merkeissä olimme varustautuneet matkaan sinne 25-29.4.2005. Osanottajina oli lisäksemme Lea Matero-Seppänen ja Mauri Seppänen Suomussalmelta ja matkanjohtajana ja kalaoppaana oli moninkertainen Ljunganin kävijä "maestro" Jouni Rauha.

Meidän osaltamme – autokuntaamme kuuluivat Jouni Rauha, Leila Lehtinen ja kirjoittaja Ilkka Lehtinen - matka alkoi jo 24. päivän iltana, kun ajoimme Turussa m/s Sky Wind’iin, jolla matkasimme Tukholmaan. Illalla "normaalit" parit oluet ja ostosten jälkeen nukkumaan. Aamulla kunnon aamupala jolla selvisimme lopulta perille saakka, vaikka olimmekin jossain vaiheessa sopineet käyvämme syömässä "tien poskessa". Sitä tulee ajettua menomatkalla "lievän" saamishimon vallassa, eikä esimerkiksi orastava nälkä ole taukoon oikeuttava asia. Ei sinne päinkään.

Laivassa aamiaista syödessämme olimme panneet merkille meriveden poikkeuksellisen alhaisuuden. Rantakivissä oli havaittavissa normaaliveden jättämä raita, eikä meren pinta ollut nyt lähelläkään sitä. Emme vielä silloin osanneet ajatella, että sillä voisi olla jotain merkitystä meritaimenen jokeen nousun, ja myös kalastuksen kanssa. Olimme sopineet pitävämme yhteyttä ystäviimme, jotka tulivat Suomussalmelta pohjoisen kautta ajaen, mutta olikohan kiire vai mikä, vaan eipä tullut soitettua. Tekstiviestin lähettäminen autoa ajaessa taitaa Ruotsissakin olla liikennerikos, joten sellaista en edes harkinnut.

Yhtä kaikki, perille Njurundabommen’iin päästyämme näimme Maurin ja Lean auton paikallisen Statoilin pihassa. He olivat saapuneet "puoli Norttia" sitten ja Mauri oli yrittänyt soittaa Jounille, mutta hänen kännynsä oli varattu, eikä ihme sillä joku Jounin lukemattomista kavereista soitti hetkeä aiemmin ja puhelu oli vielä kesken saapuessamme huoltamon pihaan. Puhelu loppui aikanaan ja Jouni pääsi tervehtimisten jälkeen hakemaan meille kalastusluvat, jonka jälkeen ajoimme kahden auton letkassa majapaikkaamme joen rantaan.

Mökki on oikein sopiva viiden hengen ryhmälle kaksine kerrossänkyineen, lisättynä tuvan puolella olevan makuusohvan antamalla lisätilalla, jonka Jouni varasi itselleen.

Yleensä en ole kovinkaan kiireinen kalalle menon suhteen, mutta mikä lienee itseeni mennyt kun olin ensimmäisenä joessa. Luultavasti ei edes kaikkia tavaroita oltu saatu jääkaappiin, kun olin jo koettamassa tuuriani. Lopputulokseen ei olisi saanut kovin korkeaa kerrointa veikkauspisteessä. Tavanomaista tuuriani, eli ei edes tärppiä. Mutta sainpahan heitettyä "löysät" pois. Illalla pientä purtavaa ennen nukkumaanmenoa, ja ei kun odottamaan aamua, joka sananlaskun mukaan on iltaa viisaampi.

Aamulla Jouni, Lea ja Mauri lähtivät kalastamaan alavirrassa olevia paikkoja, mutta me jäimme Leilan kanssa "kotipoolille" koska koemme olevamme jo "keski-ikäisiä" emmekä jaksaneet alkaa "riehumaan" kalan perässä. Toisaalta olimme myös eräänlaisella kalastuslomalla ja sekin oli omiaan valitsemaan helpoimman tavan yrittää saalista. Turhaan, kuten saimme kokea, ja turhaan olivat myös muut hakeneet ns. parempia paikkoja.

Päivällä kalastajilla on tapana syödä jotain ja teimme ruoaksi makkarakeittoa, joka tuntui maistuvan. Illan kalastimme porukalla kotipoolia, mutta joitain epämääräisiä tärppejä ja Maurin saamaa alamittaista meritaimenta lukuun ottamatta ei tapahtumia juurikaan ollut. Joki sillä kohdalla oli melko kuollut.

Vesi on näin keväisin riivatun kylmää, mutta olimme saaneet Jounilta neuvoja pukeutumisen suhteen, joten lämmintä oli riittävästi kahluuhousujen alle pantavaksi.. Lealla oli kuitenkin – valitettavasti – kahdet vuotavat kahluuhousut mukanaan ja vaikka Jouni toisia paikkailikin liiman kanssa, ei hänen kalastuksensa voinut olla kovinkaan nautittavaa. Urheasti hän silti oli mukana, vaikka välillä sukat olivatkin aika märät. Hän oli sitä mieltä, että vesi ei todellakaan ollut kovin lämmintä.

Seuraavana aamuna mekin lähdimme Jounin kanssa kokeilemaan muita paikkoja ja hienoja pooleja joessa on vaikka kuinka paljon. Kalat vain valitettavasti loistivat poissaolollaan ja epäilimme meriveden alhaisuuden aiheuttavan kaloissa lievää "laiskuutta" jokeen nousun suhteen. Jouni kertoi joen alimman poolin olevan normaalisti nivamaista virtaa, mutta nyt se oli melkein koskena, eikä kalastus siinä ollut kovinkaan mukavaa. Niinpä me - Leila ja minä - lähdimme mökille ja kalastimme sen edessä olevaa hienon hienoa poolia, jossa ei tarvitse kahlata kovin syvälle eikä virran nopeuskaan ole haittana.

Kävimme vielä ruokailun jälkeen kalastamassa Mjösund nimistä poolia, joka on mukavaa kivi- ja hiekkasärkkää. Helppoa kahlata ja virtaus siinä kohdassa uittaa perhoa mukavasti. Tyhjää oli kuitenkin silläkin kertaa pyydettävä, mikä sinällään ei paljoa mieltä pahentanut. Ilmat olivat – ainakin tähän asti – suosineet meitä ja välillä aurinko suorastaan helli kalastajaa. Itselläni oli alkanut tuntua iskiasvaivaa. Liekö veden kylmyys aiheuttanut sen, vaikka lämmintä piti olla riittävästi kahluuhousujen alla. Iltapalan jälkeen teimme "sotasuunnitelmaa" huomiseksi ja painuimme pehkuihin.

Aamupalan jälkeen lähdimme katsomaan Mjösundiin josko siellä olisi tilaa viidelle kalastajalle ja olihan siellä. Jaoimme porukan kahtia, Mauri sai aloittaa poolin makeimmasta paikasta ja onnistui myös tartuttamaan ja väsyttämään 1,5 kg:n kirkkaan meritaimenen. Me kolme, Lea, Leila ja minä kalastimme hieman alempana sellaista hiekkasärkän edustaa, syvää ja hienoa poolia. Ainut tapahtuma pohjatärppien lisäksi oli se kun majava ui ylävirrasta kohdalleni ja nostaessani vapaa heittoon, otus pelästyi ja sukelsi saaden minutkin pelästymään. Samana aamuna näimme myös metsähanhia, jotka ovat ainakin turkulaiselle erittäin harvinaisia luonnossa nähtyinä.

Me lähdimme Leilan kanssa ennen muita poolilta pois, koska iskiakseni paheni vedessä ollessani, enkä viitsinyt kiusata itseäni. Kun sitten muut aikanaan tulivat mökille, oli Jouni onnistunut saamaan 2,1 kg:n kirkkaan kalan. Ruokailun jälkeen Mauri ja Jouni lähtivät Järnvägsforsenille, josta Jouni onnistui saamaan noin parin kilon taimenen. Kalan jonka Jouni oli saanut aamulla, valmistimme porukan iltaruoaksi. "Spesiaalikuorrutus" kalan päälle ja uuniin. Jouni oli sitä mieltä, että kuorrutuksen alla voisi kalastajille syöttää vaikka vanhat kahluukenkien huovat. Lupasin jonain kertana kokeilla hänenkin reseptiään. Mahat täysinäisinä oli mukava kellistyä unten maille.

Viimeisenä aamuna en enää kalastanut särkevän pakarani takia, ei myöskään Leila, mutta muut kolme lähtivät vielä kokeilemaan ja eikös vain oppaamme J. Rauha kantanut vielä yhden 1,7 kiloisen meritaimenen mökin pakastimeen. Sanoi keränneensä raaka-ainetta seuraavan reissun kalaruokia varten. Me olimme jo Leilan kanssa pakanneet siinä vaiheessa kun muut tulivat kalasta ja yritimmekin olla parhaamme mukaan pois toisten jaloista heidän aloittaessaan omaa osuuttaan pakkaamisesta.

Mökki siivottiin porukalla, kiiteltiin seurasta ja luvattiin jossain vaiheessa taas tavata. Hyvän matkan toivotusten jälkeen Mauri ja Lea lähtivät kohti pohjoista ja me lähdimme kohti Tukholmaa ja aikaa olisi riittävästi. Matkaa nelisensataa kilometriä ja aikaa kahdeksan tuntia. Mutta aika on suhteellinen käsite ja varsinkin silloin jos löytää matkaltaan jotain mielenkiintoista.

Olimme ajatelleet ostaa jotain "hyvin ruotsalaista" matkamuistoksi ja pysähdyimme Harmånger nimiseen paikkaan. Matkamuistojen sijaan löysimme virtaavaa vettä ja lähdimme Jounin kehotuksesta seuraamaan jokivartta. Noin kymmenen kilometrin ajon jälkeen saavuimme vanhaan ruukkimaisemaan (Strömsbruk) ja löysimme myös kerrassaan upean kalastusalueen. Lukija saattaa arvata, että aikaa alkoi palaa ihastellessamme ja kuvatessamme hienoa maisemaa. Mutta se koukkaus kannatti, koska yleensä kalareissuilla tulee ajettua "viittä-kuuttasataa" pitkin pääteitä, eikä maisemien katseluun juurikaan tule uhrattua aikaa.

Käväisimme vielä Ljusnan-joelle katsastamassa senkin kalastusalueen, joka varsinkin Leilan mielestä ei näyttänyt "paljon miltään". Lyhyt ja syvän näköinen se onkin, mutta ehkä silti kohtuullinen saaliin kannalta koska kalat pääsevät "nousemaan" ainoastaan voimalaan saakka. Ja kalastusalue on juuri voimalan porttien alapuolella, parin- kolmensadan metrin mittainen, jossa perho- ja spinflugakalastajille on omat alueensa.

Niin olimme käyttäneet ajastamme jo sen verran, että Ljusnanilta lähtiessämme Jouni pyysi painamaan kaasua hieman syvemmälle. Hän näet pelkäsi perjantai-illan ruuhkien hidastavan matkaamme Tukholmassa. Kerkisimme sentään tankata itseämme Hakke-Gård nimisessä viikinkiaiheisessa ravintolassa ja sen jälkeen sitten suunta kohti Värtahamnia. Hyvissä ajoin olimme jonossa ja pääsimme myös laivaan melko aikaisin. Hyvä niin. Sai jaloiteltua pitkän autossa istumisen jälkeen ja iskiaksen runtelemalle pakaralleni teki hyvää päästä liikkumaan.

Viikon matka, vaikka sen ottaisikin lievästi loman kannalta, on raskas ja parin oluen jälkeen alkoi sänky kummasti vetää puoleensa. Tuliaiset ehtisi ostaa aamullakin. Niin painuimme nukkumaan, eikä unta tarvinnut pitkään houkutella. Aamulla sitten teimme ostoksemme, söimme aamiaisen ja hieman myöhässä – laiva lähti Tukholmasta 15 minuuttia myöhässä - olimme Turussa. Veimme Jounin kotiin ja ajoimme kotiimme, jossa meitä oltiin porukalla vastassa, mutta se olisi jo toisen tarinan arvoinen asia.

Perhokalastusreissu Ljunganille oli kaikkiaan mukava kokemus ja ehkäpä taidot myös hieman lisääntyivät. Ainakin heiton osalta voisin sanoa niin, vaikka itse kalastin reilusti normaalia vähemmän, kiitos jo mainitsemani iskiaksen. Myös sen suhteen tuli oppia, että kahluuhousuissa neopreeni taitaa kevätkalastuksessa olla paljon järkevämpi vaihtoehto, kuin hengittävä materiaali. Tyylipisteitä ei kevätkalastuksessa jaeta, vaan lämpö on saatava pysymään kahluuhousujen sisällä. Leilalla oli neopreenit ja hän sanoi niiden olleen tosi mukavat.

Ehkä yritämme päästä seuraavan kerran Ljunganille syksyllä, koska sen maisema saattaa olla silloin tosi hieno, varsinkin jos sattuu olemaan jo hieman ruskaa. Luulen, että meidän on matkusteltava maisemien takia, ei niinkään kalojen, mutta mitäs väliä sillä on. Pääasia, että on edes yrittänyt.

Ensi vuodelle meillä on jo hieman suunnitelmia, mutta ehkä kirjoitan niistä sitten kun ne ovat toteutuneet.