|
Läsäkoski 24-26.5.2005
Kirjoittanut Reijo Kaartinen
|
Porukalla
olimme varanneet koko kosken muutamaksi päiväksi, ja vaikka meitä oli
yhdeksän ukkoa, kaikille riitti tilaa kalastella yllin kyllin. Yksittäin
lupia myytäessä koskiosuuden vapakiintiö on neljä vapaa, mutta varattaessa
koski kokonaan, vapakiintiö on kymmenen. Tämä muuttunee ensi vuodeksi
kahteentoista. Läsäkoski on hienoinpia koskia, mitä olen koskaan nähnyt ja
monimuotoista kalastettavaa vettä riittää.
Olimme kaikki muut koskella ensi kertaa,
paitsi Ana, joka on kalastellut siellä paljonkin. Majoitus oli järjestetty
Villa Taimeneen, joka on nelos poolin kohdalla. Olimme ensimmäiset asukkaat
komeassa talossa remontin jälkeen.
Joessa
oli vesi vielä melko korkealla, ja ennen kaikkea se oli kylmää. Luotettavaa
lämpötilaa ei saatu mitattua, kun tuntui, että kaikki mukana olleet mittarit
näyttivät eri lukuja. Salakatkin tuntuivat odottelevan alimman kosken alla
veden lämpeämistä, eikä niitä koskessa paljoa vielä ollut. Muutoin kelit
sattuivat kohdalleen, mutta yöt olivat erittäin kylmiä. Läsäkoskesta on
kirjoiteltu paljon alan lehtiin, joten kosken tarkempaan esittelyyn tässä ei
ole tarvetta.
Aloituspäivänä tapahtumat olivat melko
vähissä, mutta Kari sai streamerilla 45 senttisen taimenen Myllyuomasta.
Iltahämärissä majavat tekivät kiusaa Arille loiskutellen vettä lähes hänen
silmilleen. Itse kunnostauduin pudottamalla silmälasini jokeen. Miljoona
varpusen kokoista mäkärää hyökkäsi kimppuun ollessani napaa myöten koskessa
ja rantaan rynniessäni, ja mäkäriä huitoessani molskahti rillit jokeen.
Seuraavana
päivänä tapahtumia oli jo paremmin. Ensinnäkin pitkin jokea näkyi useampia
komeiden taimenien hyppyjä, erityisesti iltahämärissä. Myllyuomassa porukka
kalasteli eniten, ja siellä oli myös parhaat tapahtumat. Sami 35 senttiä ja
48 senttiä Leechillä, Kaitsu kuulapääpupalla 43 senttiä, Ana 52 senttiä 16
numeron pupalla. Vitospoolin alimmassa koskessa näkyi myös nättejä kaloja ja
itselläni oli tovin nätti kala kiinni pintastreamerissa.
Reissun uimamaisteriksi kruunattiin Ari,
joka samana päivänä ui kahluuvehkeissä ainakin kaksi kertaa. Päätöspäivän
aamuna kukonlaulun aikaan Kari nappasi tinselillä 60 senttisen Myllyuomasta
lähes metrilleen samasta kohdasta, jossa edellisenä päivänä hyppäsi keskellä
päivää komea taimen.
Läsäkoskelle pitää päästä toistekin, mutta
kuten muillakin Savon ja Keski-Suomen koskilla, vapaat paikat ovat kortilla.
|