Kirjoittanut Ilkka Lehtinen

Vajaat pari kuukautta sitten Jouni Rauha kyseli kiinnostustani lähteä perhokalastusmatkalle Ramganga-joelle Intiaan. Kiinnostusta oli ja koska matkan hintakaan ei ollut esteenä, lähdimme 30.10 ensimmäisellä Finnairin suoralla lennolla kohti Delhiä. Oheisohjelmaa oli jo Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja perille Delhiin päästyä lentomatkustajille annettiin koneessa Finnairin lahja, joka osoittautui avaimenperäksi ja itse lentoasemalla tulijat kukitettiin, kaulaan ripustettiin eräänlainen lei ja jokaisen käteen annettiin lisäksi konvehtirasia.

Isäntämme Gaurav Kataria oli sovitusti vastassa ja matka majoitukseen taittui 50-luvun tyylisellä Armstrong henkilöautolla. Öinen Delhi oli eräänlainen kulttuurishokki + 25 asteen lämpötiloineen, vasemmanpuoleisine liikenteineen ja käryineen sekä katkuineen. Myös auton äänitorven käyttö ja punavaloista läpi porhaltaminen oli melkoisen outoa. Perille kuitenkin selvittiin ilman kommelluksia ja pääsimme ensimmäiseksi yöksi meille varattuun huoneeseen.

Seuraavana aamuna, aamiaisen jälkeen, matka oikeastaan vasta alkoi. Ajokkina oli tällä kertaa ilmastoitu Citymaasturi ja matkatavaramme mahtuivat mukaan loistavasti. Autoilu Intiassa olisi yksinään jo yhden tarinan arvoista. Niin kaaosmaista se on. Jalankulkijat, härkä- ja muulivankkurit, polkupyörärikshat, skootterit ja niiden lukuisat muunnokset, moottoripyörät, kuorma-, linja- ja henkilöautot sopivat kuitenkin torvien soidessa kulkemaan, kuka mistäkin. Näyttää siltä, että mitään varsinaisia liikennesääntöjä ei ole ja ohi mennään sieltä, missä auton mentävä reikä on.

Puolentoista tunnin ajon jälkeen olimme vielä Delhin esikaupunkialueella, mutta ennen pitkää pääsimme maaseudulle. Nyt liikenne oli vieläkin hurjemman tuntuista hiuksia nostattavine ohituksineen. Pysähdyimme jossain vaiheessa erääseen kaupunkiin ostoksille ja sytytettyäni piippuni jouduin melko julkean ja hämmentyneen tuijotuksen kohteeksi. Ihmettelin asiaa hieman siinä vaiheessa.

Monien vivahderikkaiden vaiheiden jälkeen 11 tunnin automatkamme oli päätepisteessään ja pääsimme majoittumaan hienoon telttaleiriin Ramganga-joen rannalle. Majoitusteltassamme oli sängyt lakanoineen ja makuupusseineen ja olipa WC-telttakin. Tosin WC-pytyn virkaa hoiti kuoppa maassa, mutta olisipa ainakin näkösuojaa. Ja kätevää siinäkin mielessä, että entisen "vessan" täytyttyä teltan paikkaa vaihdettiin ja kaivettiin uusi kuoppa.

Seuraavana aamuna herätys kahdeksan maissa ja aamupalaksi mustaa teetä. Jouni lähti kalastamaan – oppaan määräyksestä virvelillä - ylävirran hienoa poolia ja sai myös reissun ensimmäisen, noin kilon painoisen mahseerin. Itse menin samaan paikkaan kokeilemaan perhoa hieman myöhemmin ja J.R.Fishmaster-perhoa kävi kala tukistamassa. Palasin leiriin ja sain käskyn lähteä alavirran suuntaan, missä muut jo olivat.

Siellä ei tapahtunut muuta, kuin että vastarannalla viritettiin ruumisroviota ja palatessamme vainaja oli hyvää vauhtia haihtumassa savuna ilmaan. Maassa maan tavalla. Loistava aamiainen tarjoiltiin klo 11 ja se nautittiin auringonpaisteessa rantanurmikolla. Samalla Jouni huomasi myös rukoilijasirkan, joka näytti rakastuneen Anttilan muovikassiin, jossa olivat kahluukenkäni.

Puolen päivän maissa Jouni + oppaat lähtivät autolla ylävirtaan, mutta itse jäin leiriin potemaan kipeää kantapäätäni. Samalla kävin joessa pesulla ja ensimmäinen moka tuli samalla tehtyä. Pestessäni riisuin kaikki vaatteeni, koska luulin sellaisen olevan sallittua. Mutta ei ole ja kaukana rinteessä oleva koululaisjoukko näki touhuni, levitti luonnollisesti sanaa ja seuraavana päivänä lähikylissä kohistiin ja tietenkin paheksuttiin miestä, joka ilkosillaan joessa pulikoi. Pesusta ei myöskään ollut suurta hyötyä, koska jo tunnin kuluttua hiki valui valtoimenaan. Kalastus lopetettiin neljän maissa ja alettiin viettää aikaa ihan muuten vaan. Illallinen syötiin vasta auringon laskettua, kuten Intiassa on tapana.

Seuraava päivä valkeni jälleen kuumana ja aloitin oman osuuteni kotipoolilla. Ennen matkaan lähtöä annoin pistää kantapääni kipukohtaan kortisonia, mutta siitäkään ei ollut apua ja jätin suosiolla väliin tarjotun matkan "jonnekin muualle". Jouni lähti jälleen etsimään uusia kokemuksia. Klo 10:n ja 3:n välillä on todella kuuma ja pulahdinkin välillä uimassa. Nyt vaatteet päällä, koska olin saanut nuhteita eilisestä nakuilustani. Leirin ohi ui päivän aikana muutama komea mahseer, mutta tarjottu perho lähinnä pelästytti kalat kauemmaksi.

Eräässä vaiheessa myös puhveli ylitti joen leirimme yläpuolelta. Hetken kuluttua karjapoika tuli sen näköisenä, että jotain häneltä puuttuu ja tovin kuluttua puhveli palasi omia jälkiään takaisin. Myös karjapoika tuli hetken kuluttua puhvelin perässä. Jouni viipyi oppaineen ja Sharma (leirin kokki) tarjoili minulle yksityislounaan. Toinen oppaista palasi leiriin neljältä, mutta Jouni jäi toisen kanssa vielä alamutkaan. Jounin palattua hän kertoi saaneensa 5-kiloisen mahseeriin ylävirrasta ja karkuuttaneensa toisen hiukan isomman.

Illan jo hämärtyessä marssimme porukalla alamutkan syvän rannalle ja kalastusoppaamme Asram esitteli kalastusta elävällä syötillä. Eikä aikaakaan kun kahdeksan kilon mahseer oli Asramin käsissä valmiina kuvattavaksi.

Hieman lämpimämmän yön jälkeen Jouni oli käynyt kukonlaulun aikaan jo alapoolilla ja saanut sieltä nätin paikallisen taimenen. Aamuteen jälkeen kävelimme puolisen kilometriä ylävirtaan ja kalastimme pari hienoa poolia. Alkoi vaan tuntua siltä, että kaloille kelpaavan perhon löytäminen ei olisikaan niin helppoa. Jounin tinseliputkea kävi joku kopaisemassa, mutta kala ei tarttunut. Omat mustat sidokseni taisivat näyttää kaloista ihan hirveiltä.

Aamiaisen jälkeen sama kaava toistui. Jouni ja oppaat häipyvät omille teilleen, mutta minä jäin leirille kalastaen sen läheisyydessä olevia pooleja, joissa niissäkin oli riittävästi tekemistä. Tuloksena yksi kunnon tärppi, mutta ei muuta. Ja eräässä vaiheessa noin sadan apinan hälisevä lauma vastarannalla. Lauma liikkui pudotellen kiviä jokeen ja siitä ei varmaan ollut apua muutenkin arkoja kaloja kalastaessani.

Jouni oli saanut isolla vaapulla kuuden ja seitsemän kilon mahseerit. Päivän aikana olemme huomanneet erään erittäin tärkeän seikan. Mukaan ottamani WC-paperi on enemmän kuin tarpeellista. Oppaillamme emme ole sellaista ylellisyyttä havainneet. Tosin he käyvät tarpeillaan muutenkin hienotunteisesti ja huomaamatta, eivätkä käytä toilettitelttaa. Se "ylellisyys" on turisteja varten.

Perhon kehno toimivuus askarrutti meitä, koska lippa ja vaappu kuitenkin kelpasivat kaloille. Kokeilin Jounin kehotuksesta jo ylipitkää perukettakin, mutta siitäkään ei ollut apua. Heittäminen vain hankaloitui. Pohdimme, että koska päiviä on vielä reippaasti jäljellä, koettaisimme keksiä jotain hieman erilaista. Illan jo pimettyä katselimme suuren pöllön liitelyä leirimme kohdalla ja nautiskelimme illallisesta kuutamossa. Seuraavana aamuna pöllö tuijotti meitä vastarannan puun oksalta ja aikansa katseltuaan kyllästyi, lentäen tiheämpään paikkaan rinteellä.

Meillä oli edessä muutto uuteen paikkaan ja aamutoimet keskittyivätkin lähinnä tavaroiden pakkaamiseen. Kalastin kuitenkin hetken aikaa ja Jouni kävi jälleen alapooleilla. Hän sai sieltä myös ensimmäisen perho-mahseerin, joka kelpuutti putkeen sidotun Greenlanderin. Perhokalojen saannin pää oli avattu. Ihmettelimme eräässä vaiheessa merimetsojen runsautta, vaikka olimme noin 500:n metrin korkeudella meren pinnasta. Myös paikallisia kalasääskiä ja muita isoja päiväpetolintuja näimme melko runsaasti.

Leiriruoka oli ollut kerrassaan loistavaa ja täytyikin ihmetellä kokkimme Sharman taitoja. Pienellä kaasuliedellä hän loihti mitä erilaisimpia herkkuja nautittavaksemme. Tavaramme saimme autolle kantajien avustamana ja varsinkin itselleni pelkkä puolen kilometrin ylämäkeen kävely oli ihan riittävä suoritus päivän kuumimpana hetkenä. Urhoollisesti, mutta tyhmästi, raahasin lentolaukkuni mukanani.

Automatka seuraavaan majapaikkaan sujui, kuten se Intiassa voi sujua. Torvet soiden ja muita väistellen. Korkeimmillaan tie käväisi yli 2000 metrin korkeudella ja neljän tunnin (matkaa noin 100 kilometriä) autoilun jälkeen pääsimme majoittumaan Corbett Suman Grand nimiseen loistavaan hotelliin ja jälleen kantajia oli pilvin pimein. Suihku ja porsliini-WC tuntuivat lähes taivaallisilta leirielämän jälkeen. Nyt oli aikaa nauttia hotellielämästä sen tuomine etuineen, kuten esim. saimme syödä tuolilla istuen. Toista oli ollut leirillä, jossa ruokailimme nurmella maaten.

Seuraavana aamuna pääsimme viimein myös Corbettin kansallispuiston alueelle kalastamaan. Metsä jonka läpi ajoimme ei ollut ihan sademetsää, mutta ei tavallistakaan. Ehkä jotain siltä väliltä. Ennen seuraavaa etappia kuskimme joutui ajamaan myös joen yli, mutta selvisimme siitä ilman kommelluksia, vaikka vettä oli syvimmillään lähes metri. Matkalla katselimme ja kuvasimme tiikerin jälkiä.

Ensimmäiset laskut teimme perholla, mutta sen jälkeen siirryttiin kalastamaan taikinasyötillä. Jouni sai ensi yrittämällä kolmen kilon mahseerin ja sen jälkeen oli minun vuoroni kokeilla taikinaa virvelillä. Ensimmäisen yrityksen onnistuin – kuinkas muutenkaan – mohrimaan, mutta toisella yrittämällä otti kymmenen kilon mahseer jonka onnistuin väsyttelemään ylös asti.

Välillä vaihdettiin poolia ja yläpoolilta sain taikinasyötillä tehostettuun perho-onkeeni tarttumaan noin neljän kilon mahseerin. Kalastimme sitä jonkin aikaa ja palasimme takaisin alapooliin. Nyt perho-onkeeni viritettiin taikinasyötti ja siihen otti kunnon kala. Kaikkien harmiksi siima katkesi kalan ensimmäisen syöksyn jälkeen ja oppaan arvion mukaan lähes 20:n kilon kala meni menojaan. Se siitä.

Päivän aikana näimme haukkuvan peuran, pilkullisia peuroja, muutaman apinan ja tiikerin jälkiä parissa paikassa. Lisäksi komeita perhosia, ison pöllön ja jonkun kotkan. Kivikkokävelyä saimme "nauttia" muutaman kilometrin edestä. Päivä oli kaikkiaan loistava, muutenkin kuin auringon puolesta.

Seuraava kalastuspäivä oli ensin tarkoitus viettää eilisessä paikassa, mutta jatkoimme automatkaa puolisen tuntia ylävirtaan päin, haimme seuraavasta kylästä kalastusluvat ja pääsimme kalastamaan jälleen uuteen paikkaan. Enää en kokeillut perhoa vaan kalastin taikinalla.

Saimme muutaman pienen kalan ja vaihdoimme paikkaa. Pieni automatka, kilometrin kivikkokävely ja jälleen uudella tavalla kalastusta. Nyt virveliin viritettiin kaksi yksihaaraista koukkua, syötitettiin leivällä ja heitettiin virran vietäväksi. Jouni näytti mallia saaden nopeasti noin kilon mahseerin. Myös minä onnistuin viimein saamaan noin kilon mahseerin leipäsyötillä. Taas olimme yhtä kokemusta rikkaampia. Palasimme hotelliin noin viiden maissa, söimme iltapalan seitsemältä ja hyvissä ajoin painuimme pehkuihin. Oli taas ollut melko rankka päivä.

Seuraavana aamuna ajoimme taas kansallispuiston sisään. Menomatkalla katselimme jälleen tiikerinjälkiä, joita myös kuvasin. Aloitimme hieman kauempaa alavirrasta kuin edellisenä päivänä ja Jouni sai lipalla kolme noin kilon mahseeria, mutta minun tarjoamani vaappu ei kelvannut. Lähdimmekin palaamaan eiliselle poolille ja matkalla kuvasimme jälleen tuoreita tiikerinjälkiä, jotka nyt olivat autonrenkaidemme jälkien päällä, eli iso kissa oli kulkenut viimeisten parin tunnin aikana tietä myöten.

Eräässä matkan vaiheessa Sharma huomasi perhovapani pudonneen, auto seis ja oppaat lähtivät etsimään sitä jalkaisin. Meidän aikomuksemme oli oikoa hieman puutuneita jäseniämme, mutta puistonvartija komensi meidät melko äkäisesti takaisin autoon. Kuskimme onnistui, ihme kyllä, kääntämään ajokkinsa kapealla tiellä ja palasimme jonkin matkaa takaisin ottaen vapani löytäneet kalastusoppaamme kyytiin.

Jälleen melkoiset kääntömanööverit ja matka jatkui. Kunnes tien kivikkoisimmassa alamäessä marssi elefantti ajajineen vastaan. Kuskimme yritti peruuttaa autoansa ylämäkeen, mutta eihän siitä mitään tullut ja niin norsu ohitti automme "perstuntumalla".

Eläimen mentyä jatkoimme omaa matkaamme ja viimein sitten joen ylityspaikassa kuskimme onnistui junttaamaan autonsa metriseen veteen kiinni. Siinä sitten ihmeteltiin jonkin aikaa, mutta mittavien työntötalkoiden jälkeen auto saatiin takaisin tulorannalle. Ainoastaan yksi eväslounaistamme säilyi kuivana ja Jouni hotkaisi sen ennen poolille lähtöä. Asram ja Sharma joutuivat tyytymään "liotettuun" lounaaseen.

Lounastauon jälkeen jatkoimme kävellen ja poolille päästyämme sain luvan aloittaa. Ensimmäiseen taikinasyöttiin tarttui noin neljän kilon mahseer. Jouni kokeili vuorostaan, mutta arat kalat olivat kaikonneet ja hän lähtikin Asramin kanssa yläpoolille tarjoilemaan kaloille lippaa. Ei tapahtumia ja kaksikon palattua hän kokeili vielä hetken hot spotista, mutta nyt ei napannut.

Marssimme autolle ja lähdimme paluumatkalle, jolla taitamaton kuljettajamme sai ajokkinsa jäämään erääseen ylämäkeen kiinni. Oppaat - myös puistonvartija - nousivat autosta, mutta meidät määrättiin jälleen istumaan paikoillamme ja kelpo vauhdin otettuaan kuskimme onnistui nousemaan mäen päälle.

Loppumatka sujuikin sitten ilman kommelluksia ja saatoimme siirtyä matkamme viimeiseen yöpymisetappiin, komeaan telttaleiriin. Teltoissa oli kunnon sängyt ja leirissä oli myös suihkutilat sekä normaali WC. Iltaruokailu suoritettiin jälleen tavan mukaan pilkkopimeässä ainoina valoina otsa- ja käsilamput. Sähköt sattuivat olemaan juuri tänään poikki. Päivän aikana sain tiikerinjälkien lisäksi kuvattua myös muutaman hienon otoksen erilaisista eläimistä.

Jos eilinen oli ollut lämpötilan suhteen siedettävä, tämä aamu valkeni entistäkin kuumempana. Jouni ja Asram lähtivät liikkeelle aamiaisen jälkeen, mutta itse jäin odottamaan, mitä pari yötä sitten ripuloinut mahani sanoisi aamiaisesta. Kun mitään ei tapahtunut, lähdimme Gauravin ja Sharman kanssa heidän peräänsä.

Vaihteeksi saimme kävellä hyvää polkua ja noin vartin taivallettuamme suuntasimme hienolle poolille. Laskun tehtyäni myös Jouni ja Asram saapuivat ylävirrasta leiripaikkaamme. Olimme aamulla vaihtaneet perhosiimamme kelluviksi ja näytti, että siitä oli ollut apua. Jouni oli saanut Greenlanderillaan kolme mahseeria ja hieman alempaa sai vielä yhden lisää sekä pienen paikallisen taimenen. Minun ainut tapahtumani oli siimaa pidentäessä katkennut running line, jonka korjasin kirurginsolmulla.

Kalastin lounaaseen saakka, mutta Jouni oppaineen kävi vielä ennen ruokailua kokeilemassa leirimme alapuolella olevaa kaunista poolia. Hänellä oli ollut myös kaksi tärppiä, paikassa jossa pieni sivujoki yhtyy Ramgangaan, ja joista toinen oli noin viiden-kuuden kilon mahseer. Kala oli ensin seurannut perhoa ja seuraavalla heitolla perho oli kelvannut, mutta vain tärpin arvoisesti.

Ruokailun jälkeen kaksikko käveli vielä takaisin samaan paikkaan ja Jouni oli saanut perholla noin kiloisen mahseerin sekä lisäksi pari isoa kalaa oli seurannut perhoa. Itse jäin lounaan jälkeen leiriin, sillä aloin olla aika uupunut monen päivän helteisistä kivikkomarsseista. Oli hieman aikaa elpyä ja yrittää toipua ennen viimeistä kalastuspäivää. Illalla meitä hemmoteltiin sähkövaloilla, jotka saatiin aikaiseksi aggregaatilla, jonka kaksi miestä kantoivat jossain vaiheessa leiriimme. Sähköt "katkaistiin" yhdeksän aikaan illalla, mutta iltaruoan ehdimme sentään nauttia valojen vielä palaessa..

Aamulla oli Jounin vuoro olla mahataudin uhrina ja päätimmekin yhdessä jättää viimeisen päivän kalastukset tekemättä. Asram oli hieman pahoillaan päätöksestämme, mutta ehdotimme vaihtoehdoksi savanniajelua. Jos vaikka sittenkin pääsisi näkemään tiikerin. Ehdotuksemme hyväksyttiin ja puolen päivän maissa tavaramme kannettiin autoon. Paikallisten tapa kuormata auto on hieman erikoinen ja "autoinkin" hieman siinä hommassa. Kehumatta itseäni kuormasta tuli siisti, eikä tavaroiden putoamisen vaaraa ollut. Kaikesta huolimatta Sharma varmisti kuorman narulla.

Pettymykseksemme näimme tiikeristä ainoastaan jälkiä, muutaman riikinkukon sekä joitain peuroja ja apinoita. Kiertoajelu oli kuitenkin jälleen uusi kokemus, eikä ollenkaan turha.

Illan hämärtyessä suuntasimme Jim’s Tiger Resort nimiseen leiriin, jossa pääsin kokeilemaan myös vesipiippua, jossa tupakkana oli kaameaa mahorkkaa ja savut sen mukaiset. Ei sopivaa minulle. Olen aina luullut, että vesipiipussa poltetaan pelkästään jotain huumaavaa, mutta tulipahan sekin harhaluulo korjatuksi. Ja kunnon yskän kera. Lisättäköön tähän, että mitään huumepiippua en olisi suostunut kokeilemaan, vaikka eräänlainen "herkkusuu" olenkin.

Söimme myös paikassa kunnollisen iltaruoan ja ennen puolta kymmentä olimme Ramnagarin rautatieasemalla, josta matkamme jatkui yöjunalla kohti Delhiä. Makuupaikkamme löytyivät Gauravin opastuksella ja matka alkoi. Haju vaunussa oli "hieman erilainen", mutta siihen tottui nopeasti ja taisin hieman nukahtaakin yön aikana.

Perillä Delhissä olimme klo 5.20, otimme pari kantajaa ja työnnyimme ruuhkaan. Delhissä sattui olemaan sinä viikonloppuna joku uskonnollinen tapahtuma ja porukkaa oli "tarpeeksi". Asia mihin kiinnitin asemalla huomioni, oli kaamea virtsan löyhkä. Ilmeisesti junien toiletit ovat käytössä myös niiden seisoessa asemalla, muuten hajua ei oikein voi ymmärtää.

Taksimme löytyi melko nopeasti ja pääsimme aamuruuhkaiseen kaupunkiin. Ennen seitsemää olimme Gauravin toimistolla ja saimme tuiki tarpeelliset kupilliset teetä. Lähituntien aikana osoittautui, että Delhin jokainen hotelli- ja majoitushuone oli varattu ja meidät vietiinkin erääseen yksityiskotiin lepäämään. Nukkumaan en kyennyt johtuen yli lentävistä laskeutuvista lentokoneista ja kadulta kuuluvista äänistä, mutta Jouni taisi onnistua siinä hommassa minua paremmin.

Kahden aikoihin Gaurav tyttöystävineen nouti meidät, menimme syömään korealaiseen ravintolaan "sen seitsemän kipon" aterian ja lähdimme kaupungille tuliaisostoksille. Olin saanut kotoa ohjeet, eikä paluu ilman "tilattuja" tavaroita tullut kysymykseen. Gauravin tyttöystävän avustamana oikea kauppa löytyi, suoritin ostokseni ja sen jälkeen pääsimme tutustumaan käsityöläisten markkinapaikkaan, josta sieltäkin tarttui jotain mukaani.

Loppuajan kulutimme Gauravin toimistolla katsellen hienoja valokuvia ja vielä ennen lähtöä ruokailu, koska aurinko oli jo laskenut. Haimme matkalaukkumme majoituspaikastamme, saimme huiman kyydin lentoasemalle ja sydämellisten jäähyväisten jälkeen olimme Jounin kanssa ensi kertaa kymmeneen vuorokauteen "omillamme".

Tarpeelliset turva- ja muutkin tarkastukset toimitettiin ystävällisen kenttähenkilökunnan avustamana ja hyvissä ajoin istuimme kansainvälisellä alueella odottamassa koneeseen pääsyä. Tapamme osoittautui hyväksi, koska muutamia "mattimyöhäisiä" jouduimme odottelemaan reilut parikymmentä minuuttia. Lisäksi kone joutui odottamaan lähtölupaa, mutta kotimatkamme pääsi viimein alkamaan noin 40 minuuttia aikataulusta myöhässä.

Helsinki-Vantaan lentokentälle kone laskeutui 6.23 ja kerkisimme vielä juuri ja juuri kohti Turkua seitsemältä startanneeseen bussiin. Vaihto Ikean pysäkillä kehä kolmosella ja Turun linja-autoasemalla olimme 9.40, jossa kotijoukot olivat meitä kumpaakin vastassa.

Matka oli kaikkine kommelluksineen, muutoksineen, byrokratioineen ja ystävällisine ihmisineen huikea kokemus. Nyt kun se on tehty ja tietää mitä kaikkea tapahtui, harmittaisi jos en olisi lähtenyt. Siitä piipun poltostanikin selvisi viimein, että Intiassa ainoastaan pyhät miehet polttavat samankaltaista käyrävartista piippua, mutta heidän "tupakkanaan" palaa marijuana. Siitä siis ne tuijotukset.

Kalastuksellisena saldona voidaan todeta, että Jouni onnistui sentään saamaan lähes kymmenen kalaa perholla ja jos vesitilanne olisi ollut normaali, kuka tietää mitä olisi tapahtunut. Kesäisen "hieman kevyemmän" monsuunin takia joen veden pinta oli 60 cm normaalia alempana. Ja koska vesi on todella kirkasta ja kalat arkoja, saattaa se olla yhtenä syynä perhon kehnohkoon toimivuuteen. Onneksi leipä ja taikina toimivat, muuten olisin saanut jälleen yhden "tyhjän" reissun kalenteriini. Nyt kävikin niin, että sain koko reissun suurimman kalan ja se jos mikä on harvinaista herkkua meikäläiselle.

Matkustamisen helppouden, loistavan kohtelun ja matkan edullisen hinnan johdosta, kuka tietää vaikka vielä jonain päivänä palaisin Intiaan.