Perhoinfo perhokalastussivusto          www.perho.info

    Etusivu     Artikkelit     Uutiset     Matkaraportit     Kuvagalleria
    Kalapaikat     Perhot     Testit     Videot     Linkit
 

 

                                                                                          Gaula 15-31.8.2005

                                                                                                                 Kirjoittanut Mauri Seppänen

 

     

 

 

 

Gaula 15–31.08.2005

Lopultakin vuoden mittainen pitkä odotus oli päättynyt ja pääsimme lähtemään kohti Keski-Norjaa, Gaulaa ja Hagen tilaa. Sunnuntaina 14.8 lähdimme jo hyvissä ajoin aamulla ajelemaan, sillä tarkoituksemme oli yöpyä Ruotsissa, Sundsvallista sata kilometria länteen Träportensin leirintäalueella. Halusimme aloittaa kalastuksen virkeinä ensimmäisestä päivästä lähtien. Matkamme sujui hienosti ilman ongelmia ja hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme viimeiselle etapille ennen Gaulaa ja matkalle jossa ei maisemien komeuudesta olisi puutetta. Loppumatka sujui myös hienosti maisemia ihaillen ja maha mieltä täynnä, sillä olihan meillä alkamassa hieno 16 päivän lohestusjakso. Kerrankin oli sellainen tilanne, että olisi ruhtinaallisesti aikaa kalastella ja nauttia lohestuslomasta.

Perille päästyä piti tietysti tehdä normaali rutiinit eli desinfioida kalastuskamppeet ja käydä ostamassa täydennykset ruokavarastoon. Siinä kaupasta tullessa ilmoittelin Rauhan Jounille, että olemme kohta perillä ja iloksemme kuulimme hänen juuri saaneen kirkkaan 5.6 kg lohen joten paine päästä joelle kasvoi todella kovaksi. Hagessa purimme kamppeet ja samalla Jounikin saapui joelta ja saimme rupatella viimeiset kuulumiset.

Jouni kertoi ryhmässämme olevan isän ja pojan, jotka olivat ensikertalaisia ja voisimme opastaa heitä aina tarvittaessa. Jouni oli opettanut heille jo heiton alkeet ja hienosti heillä heitto jo kulkikin, joten meille jäi sitten itse asia, eli lohenpyynnin opastus ja opettelimme myös eri heittotekniikoita ja perhon sidontaakin kävimme läpi. Oli hieno kokemus opastaa innokkaita kalastajia ja kalastaa heidän kanssaan. Kiitos Raimolle ja Ramille, toivottavasti tapaamme vielä samoissa merkeissä uudemman kerran.

15.8–20.8

Ensimmäisen viikon kalastus oli aika hiljaista lohien suhteen, mutta tummien asentokalojen hyppyjä näkyi ihan mukavasti, mutta kirkkaita kaloja ei niinkään, kuten esimerkiksi viime vuonna. Häyrisen Pekka sai tiistaina Gyllsagasta 8.4 kg tumman lohen Royal Coachmanilla. Viikon aikana muu ryhmä sai lohia aina silloin tällöin. Perjantaiaamuna klo 8.20 Lea tartutti 4.8 kg lohen Svingenistä ja perhona oli Green Butt putki. Vesitilanne oli koko viikon mukavalla korkeudella eli normaalissa ja laskien loppuviikkoa kohti, joten kalastus sen puolesta oli oikein mukavaa.

20.8–27.8

Lauantaiaamulla muiden lähtiessä kotiin menimme Lean kanssa joelle ja kalastimme Sandenin, Bruahölenin ja lopuksi Svingenin. Sen aamupäivä kalastuksen ainoaksi tapahtumaksi jäi Svingenin asentolohien hypyt. Kävimme vielä päivän mittaan Jounin kanssa heittämässä Bruahölenissä uusia porukoita odotellessa. Meidän ryhmäämme oli tulossa Juuso ja Pekka. Juusolla ei ollut ennen kokemusta lohestuksesta joten saisin tällekin viikolle oppilaan.

Illalla menimme Lean kanssa Svingeniin heittämään, koska siellähän niitä asentolohia oli, joten niitä härnäämään ja niinhän siinä kävi, että Lea sai tartutettua 7 kg lohen ja tietysti Green Buttilla. Nyt alkaa näyttää siltä, että Lea on oppinut Svingenin metkut.

Sunnuntaina Karvisen Jarkko sai todella ison lohen Sandenista. Kojamo painoi hulppeat 13,5 kg, olipa siinä kerrakseen lohta. Maanantain ja tiistain välisen yön sade oli ruvennut nostamaan veden pintaa ja se nousi todella nopeasti, niin kuin Gaulalla on tapana. Jouni oli saanut tiistai-iltana Gyllteigenin tulvauomasta titin. Alkuviikon näytimme Juusolle ja Pekalle kalastuksen ohessa pooleja ja kuinka niitä kannattaa kalastaa.

Keskiviikkona sitten Juusolle napsahti 2.5 kg tumma uroslohi Gyllsagasta ja olipa taas kerran mukava seurata vierestä sitä vilpitöntä iloa ensimmäisen perholohen saannista. Luulenpa, että Juuso jäi lohestuksen koukkuun pahemman kerran. Viikon aikana kävimme Juuson kanssa myös eri heittotapoja läpi ja oli mukava huomata kuinka nopeasti oppi meni perille. Torstaina kalastimme todella paljon sillä vesi oli lähtenyt laskuun ja odotukset olivat korkealla, mutta ainoaksi tapahtumiksi jäi tälläkin kertaa vain asentolohien hypyt.

Perjantaina taas Svingenissä Lea näytti kuinka sitä kalastetaan ja tartutti todella suuren lohen. Kahden pintakäynnin ja pitkän väsytyksen perusteella luulen lohen olleen lähempänä kahtakymmentä kuin viittätoista kiloa. Harmi vain, etteivät koukut kestäneet sitä leikkiä, sillä väsytys oli kohtuullisen kovaa ja kesti puoli tuntia.

Svingenin tietäen tuollaista lohta ei kärsi päästää pohjaan, terävien kivien takia ja näin olen se on pidettävä välivedessä. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan vaikka lohi pääsikin jatkamaan reviirin pitoaan. Erittäin mielenkiintoinen viikko takana sillä pääsimmehän kalastamaan eri vedenkorkeuksilla, jota aina olemme toivoneet Gaulalla käydessämme.

27.8–31.8

Viimeiset neljä vuorokautta oli jäljellä tämän kauden lohestuksesta. Kalastusviikko alkoi samaan tapaan kuin edellisetkin, eli asentolohien hyppyjä oli todella paljon, aina kun vain sattui joelle oikeaan aikaan. Svingenissä näytti välillä olevan todella paljon lohia liikkeellä. Sunnuntaina Jouni näytti mallia lohen pyynnissä ja sai Bruahölenistä 7 kg tumman lohen ja 3.2 kg kirkkaan nousulohen.

Niin kalastelimme pari päivää ilman tapahtumia, no tietysti Svingenissä näkyi paljon pintakäyntejä ja hyppyjä. Keskiviikkona olimme iltapäivällä viimeistä kertaa tälle kaudelle lohta pyytämässä Svingenissä ja kun olimme lopettelemassa kalastusta, Lea kaiken kruunuksi tartutti ja hienosti väsytteli 6.25 kg lohen ihan viime metreillä. Ei voi muuta kuin todeta, että hänellä oli Svingenin kalastus hallussa ja siihen oli hieno lopettaa tämän vuoden lohenkalastus.

Lopuksi: Aikaisempina vuosina olemme saaneet kalastaa Gaulalla joko tulvavedessä tai todella matalan veden olosuhteissa ja toiveemme onkin ollut, että pääsisimme kalastamaan monella eri vedenkorkeudella, ja tänä vuonna se toteutui mukavasti, sillä saimme kalastaa kaikilla vedenkorkeuksilla. Huippuhetkiä olivat tietysti Lean saamat lohet ja sen suuren karkuutus.

Tietysti mieleen painuva juttu oli Juuson saama ensimmäinen lohi. Itselläni jostain syystä tämä kesä on ollut vaikea kalojen saannin suhteen, sillä Gaulallakin sain pari lohta ottamaan ja rulla surisikin jo mukavasti, mutta jostain syystä ne eivät vain tarttuneet. No, siinä on pohtimista itselleni ensi kautta odotellessa. Puitteet kalastukselle olivat kaikin puolin taas kunnossa niin kuin olemme jo tottuneet Gaulalla käydessämme, Jounin/Fishmaster Finland Oy:n järjestämillä reissuilla. Lisätietoa matkoista löydät tästä linkistä >>