Skotlanti, Dee-joki 11-18.3.2007

                                                         Kirjoittanut: Ilkka Lehtinen

Kuten perhoinfon lukijat muistanevat, viime keväinen kalastusmatkamme Dee-joelle meni hieman pieleen lumen ja lentoyhtiön järjestämän vapaselkkauksen takia. Tänä keväänä olimme liikkeellä paria viikkoa myöhemmin, joten lumivaaraa tuskin olisi. Myös lento noudatti hieman eri reittiä kuin viime vuonna ja tällä kerralla kaikki matkatavaramme tulivat samalla lennolla Aberdeeniin. Turusta startannut ryhmämme koostui Antti "Angus Mac" Särkijärvestä, vaimostani Leilasta ja allekirjoittaneesta. Mr Fishmaster, Jouni Rauha oli mennyt Dee-joelle jo viikkoa aiemmin ja oli meitä vastassa lentoaseman aulassa, seuranaan norjalainen ryhmämme jäsen Frode Oldekjaer.

Viime matkalta tuttu tihkusade toivotti meidät tervetulleeksi Skotlantiin, mutta mikään muu ei ollut viime kevään kaltaista, kuten tulisimme viikon aikana toteamaan. Matkatavaramme mahtuivat miten kuten Jounin vuokraamaan farmariin, mutta perille kuitenkin selvisimme Altries Housen mukavaan majoitustaloon. Majoituttuamme teimme pikaisen katsauksen joen vesitilanteeseen, joka näytti melko mukavalta edellisen viikon tulvaan verrattuna. Jouni näytti, millä korkeudella vesi oli käväissyt, emmekä kadehtineet sen viikon kalastajia. Eroa tämän hetkiseen veden korkeuteen oli reilu metri, ehkä jopa puolitoista.

Isäntämme, kenraali Campbell kävi toivottamassa meidät tervetulleiksi, jonka jälkeen olimme valmiita painumaan ruokaostoksille sekä Ploughman pubiin syömään sen erinomaista ruokaa. Majapaikkaan palattuamme nautimme parit neuvoa-antavat, laadimme sotasuunnitelman seuraavan päivän varalle, jonka jälkeen painumme nukkumaan.

Aamiaisen – munia, pekonia, paahtoleipää, teetä ja kahvia – jälkeen suunnistimme rantaan. Ghillie John tuli hetken kuluttua tervehtien iloisesti uusia ja meitä ennestään tuttuja kalastajia, jonka jälkeen jaoimme poolit. Jouni, "Angus Mac" ja Frode menivät vastarannalle ja me saimme jäädä kotirantaan Leilan kanssa. Aamulla kalastaminen oli erittäin mukavaa, vaikka talven aikana kohmettunut Spey-heitto olikin hieman tahmeaa. Muutaman heiton jälkeen tuntuma alkoi löytyä ja kalastin ensin Hut Poolin, jonka jälkeen siirryimme Donal Garthille. Kalastimme sen, Green Bankin ja Pike Holen, mutta tuntumaa kaloihin emme saaneet.

Hieman ennen puolta päivää tuuli alkoi voimistua ja Leila heittikin hanskat tiskiin, lopettaen siltä erää. Mainittakoon, että hänen vasen olkapäänsä oli jo matkaan lähtiessä erittäin kipeä, eikä heittäminen varmaankaan parantanut sitä. Itse jatkoin vielä pari tuntia vaihtaen vastarannan pooleille, mutta välillä lähes myrskyn mittoihin noussut tuuli sai minutkin lopettamaan. Kuten myös Antin ja Jounin, jolla oli ollut tärppi. Lyhyt imaisu, kuten hän asian ilmaisi. Norjalainen viikinki jatkoi yksin, lopettaen vasta viiden korvilla. Hänellä oli ollut päivän aikana myös kala hetken kiinni, mutta irronnut.

Illalla taas tavan mukaan The Ploughmaniin. Frode tilasi T-bone Steakin, joka oli lautasen kokoinen ja noin tuuman paksuinen pihvi. Lisukkeiksi keitettyjä vihanneksia ja ranskanperunoita. Aika työlästä näytti olevan viimeisten suupalojen nieleminen, vaikka oli kunnon "työpäivän" tehnytkin. Urheasti ja melko raskaasti huokaillen hän kuitenkin selvisi pihvistään. Me muut tyydyimme hivenen inhimillisemmän kokoisiin annoksiin, vaikka eivät nekään mitään dieettiannoksia olleet.

Seuraavana aamuna tuuli oli edelleen lisännyt nopeuttaan ja Jouni veikin meidät aluksi parin tunnin kierrokselle Highlandiin, eli Ylämaalle. Ja on todettava, että se reissu kannatti tehdä. Maisemat olivat henkeäsalpaavat ja samoin tuuli, joka siellä ylhäällä puhalsi niin, että hyvä kun pystyssä pysyi. Iltapäivällä palasimme kalastuksen pariin ja totesimme tuulen jokiuomassa jopa hieman tyyntyneen, mutta kalallisia tapahtumia ei ollut. Lopetettuamme ilta sujui entiseen, ns. normaaliin tapaan ja vielä hetken TV:tä katseltuamme painuimme yöpuulle.

Keskiviikkona Frode lähti jo kuuden aikaan joelle ja me muut hieman maltillisemmin, eli kahdeksan jälkeen. Vesi oli hitaasti laskemassa ja vaihdoin siimani kelluvaan. Ajattelin saavani perhon uintiin hieman lisää nopeutta, mutta ei siitäkään ollut apua. Mitään ei tapahtunut edelleenkään. Asia pisti jo pohtimaan hieman syvällisemmin, mutta emme keksineet yhtään syytä kalojen puutteeseen tai niiden ottihaluttomuuteen. Leila lopetti jälleen puolen päivän korvilla ja lähti potemaan särkevää olkaansa. Hieman myöhemmin Jouni antoi periksi ja "Angus Mac" sekä minä noin kolmen korvilla. Frode, tuo sitkeä viikinkien jälkeläinen, jäi yrittämään yksin vaikka tuuli oli jälleen yltynyt.

Torstai on toivoa täynnä, vai onko sittenkään. Aamulla tunsin itseni hieman "epäkuntoiseksi" ja jäimme Leilan kanssa lepäämään muiden suunnatessa taas joelle. Nukuttuamme kunnolla lähdimme puolen päivän jälkeen kävelemään muutaman kilometrin lenkin ja palattuamme "Angus Mac" kuului kolistelevan eteisessä. Tuuli edelleen ja hän oli jälleen antanut periksi. Hieman myöhemmin myös Jouni palasi mukavan talomme lämpimään, mutta mitä teki Frode? No hän jaksoi yrittää aina vaan, mitään tapahtumia hänellä ei kuitenkaan ollut koko päivänä.

Seuraavana aamuna teimme laskun kalastaen Donal Garthin, Green Bankin ja Pike Holen, jonka jälkeen totesimme tuulen yltyneen lähes myrskyn mittoihin. Palattuamme rantamajaan Jouni näytti hieman epäilevän aikeitamme lopettaa ja suunnisti samoille pooleille. Eikä kauaa kestänyt kun myös hän ilmestyi majoitukseen ja ehdotti tutustumista Royal Loch Nagar viskitislaamoon ja mehän emme panneet vastaan. Tislaamossa ostimme neljän punnan hintaisen esittelykierroksen maistiaisineen, hieman kotiin tuomista sekä käväisimme myös Balmoral Castlen portilla, joka ei kuitenkaan avautunut meille. Linna on Englannin kuninkaallisten kesänviettopaikka. Ei kuitenkaan mikä tahansa mökki, vaan todella valtava linna, jonka kuvan näimme tislaamon seinällä.

Paluumatkalla koukkasimme Drum Castlen kautta, mutta sekään ei ollut vielä yleisölle avoinna, joten linnojen osalta saimme katsella ainoastaan ulkoseiniä tai porttia.Matkamme ajan ja myös sen jälkeen joella oli ainoastaan Frode, joka ei osallistunut kumpaankaan autoajeluumme. Illalla lopetettuaan hän kertoi saaneensa Hotel Poolissa hyvän tärpin, mutta vapansa nostettuaan ei enää mitään ollut siiman päässä, paitsi perho. Eli se siitä.

Viimeinen kalastuspäivä lauantai oli aamusta poikkeuksellisen, lähes täydellisen tyyni ja kalastaminen todella mukavaa. "Angus Mac" kalasti seuranamme ja kalastimme jälleen Donal Garthin, Green Bankin ja Pike Holen kotirannan puolelta. Frode oli vastarannalla, joten jos kaloja olisi pooleissa, saisivat ne ainakin katsella eri versioita perhoista. Kalastimme jonossa siten, että Leila oli etummaisena, sitten Frode vastarannalta, sitten minä ja Angus hoiti jälkivarmistelun.

Jaksoimme kalastaa yhteen menoon suunnilleen nelisen tuntia, jonka jälkeen Leila ja Angus lopettivat. Itse kokeilin vielä Hut Poolissa, mutta tuuli oli jälleen jo sen verran kovaa, että päätin minäkin lopettaa siihen. Aloitimme jo illalla varovaisen pakkaamisen, jonka täydensimme aamulla ennen lentokentälle lähtöä. Viiden henkilön kalastustarvikkeiden pakkaaminen normaaliin farmariautoon oli Jounilta melkoinen taidonnäyte, vaikka niskaa painaneet vapaputket kyllä pitivät välissämme takapenkillä istuneen "Angus Macin" nöyränä poikana.

Lentoasemalla heitimme hyvästit norjalaiselle Frodelle ja toivottelimme kaikkea hyvää tulevaisuuteen. Paluumatkaa aloittaessamme Aberdeenin lentoaseman lippuvirkailija onnistui näyttämään "tehokkaamman" puolensa, kun meidän – Leila, Angus ja minä - nimiämme ei löytynyt Chek-in listasta. Käynti SAS:n toimistossa toi selvyyden asiaan. Herttainen rouva lipputiskillä ei ollut vaivautunut katsomaan lentomme lähtöaikaa antamistani asiakirjoista, vaan tarkisti ainoastaan seuraavan, eli lähimmän lennon matkustajalistan. Asiamme selvittyä hän hymyillen sanoi: "Ai te lähdettekin vasta seuraavalla lennolla". Liekö ollut hieman ivan sävyinen ja hyvin itseriittoinen hymy.

No, asia selvisi ja lähdimme melkein ajallaan. Ensin koneessamme oli "pieniä" sähköongelmia, eikä toinen moottori suostunut käynnistymään. Kunnes sitten matkustamon valojen aikansa vilkuttua viimein pörähti käymään jonka jälkeen kapteeni ilmoitti tekevänsä parhaansa päästäksemme ensimmäiseen etappiimme, eli Stavangeriin. Samalla kertoi mahdollisista turbulensseista ja aika "loikkimista" nousu kyllä olikin.

Perille kuitenkin päästiin ja Jouni, joka oli lentänyt edellisellä koneella, oli meitä odottamassa lentoaseman odotustiloissa. Seuraavalle etapille Kööpenhaminaan hän oli "tilannut" MD-82 koneen noin yhtätoista matkustajaa varten. Oli melkoisen tyhjää vajaan parinsadan paikan putkessa, mutta saivatpa lentoemännät kerrankin olla rauhassa. Kööpenhaminassa "Angus Mac" tarjosi Leilalle ja minulle lounasta kiitokseksi viikon aamiaispalvelusta ja tuli samalla kuitanneeksi osuutensa yhteisiin ruokaostoksiin. Jouni oli kuitannut oman osansa jo aiemmin. Kotiin lähtevä lentomme myöhästyi jostain syystä vielä reilut neljäkymmentä minuuttia, mutta ennen puolta yötä olimme viimein Turussa. Noin puolen vuorokauden kotimatkamme oli viimein päättynyt.

Kokonaisuutena tämän kevään matka oli kuitenkin erittäin onnistunut, vaikka yhtään kalaa emme saaneetkaan. Ainoa ikävä puoli viikon aikana oli virran suuntaan puhaltanut tuuli, joka ajoittain lähes myrskyn kaltaiseksi yltyneenä haittasi kalastamista. Mutta tilalle saimme kaksi onnistunutta kiertomatkaa kiitos Jounin, eli matkasta kokonaisuutena jäi hyvä muisto ja mukava maku. Ja tuliaispullosta voi joskus myöhemmin ottaa pienet savun makuiset ja muistella tuulista sekä erittäin vivahteikasta Dee-joen matkaamme. Kiitos myös Antti "Angus Mac" Särkijärvelle, etenkin tulkkausavusta ongelma- ja muissakin tilanteissa, mutta myös hyvästä matkaseurasta.

Kalojen puuttuessa näimme kuitenkin erilaisia eläimiä viikon aikana, kuten yhteensä noin "miljoona" lammasta, Ylämaan suurisarvista karjaa, muutaman peuran ja suuria päiväpetolintuja. Bongasimme päivien aikana myös "muutaman" myyrän tekemän multakasan pelloilla. Jos lampaita oli mainitsemani verran, myyrän kekoja oli vähintään satakertainen määrä. Myös pari isoa kurkiauraa näimme, joten ei niitä puuttumaan jääneitä kaloja olisi kenties ollut aikaa katsellakaan. Lisäksi meille "vanhuksille" tuottivat silmäniloa monet kukkivat kukat, kuten lumikellot, krookukset, pääsisäisliljat, rhododendronit ja muutamat tuntemattomiksi jääneet pensaat, eli kaikkiaan nähtävää oli kyllä koko rahan edestä ja matka täytti hyvin tehtävänsä akkujen lataajana.

Nyt tuntuu, että Dee-joki olisi antanut meille kaikkensa, mutta koskaan ei pidä sanoa ei. Sillä kukaan ei tiedä, mitä huominen tuo tai minne se meitä vie. Jospa sittenkin vielä joskus Skotlantiin, mutta antaa ajan näyttää.