|
| Etusivu | Artikkelit | Uutiset | Perhot | Videot | Kuvagalleria | Linkit |
|
Stjördalselva Kirjoittanut Jouni Rauha
Koko. Stjördal on keskikokoinen joki, keskivirtaama on noin 75 kuutiometriä sekunnissa, sen leveys vaihtelee 20 ja 50 metrin välillä. Vesi on kirkasta ja aavistuksen ruskehtavan sävyistä, sateet värjäävät veden vielä enemmän ruskehtavaksi. Stjördal on yläjuoksulla säännöstelty joki, ja siten veden korkeus vaihtelee vähemmän kuin esimerkiksi Gaulassa. Kovat sateet voivat Stjördalissakin kuitenkin nostaa veden korkealle nopeasti. Yhtä nopeasti se myös laskee sateen loputtua.
Kalastuskausi. Stjördalselvalla
sallittu kalastusaika on 1.6-31.8. Kesäkuun alussa nousevat suurimmat lohet,
kooltaan 9 kiloa ja siitä ylöspäin. Kauden alussa lohia on harvakseen, mutta
niiden koko on sitäkin järeämpi. Kesä-heinäkuun vaihteessa alkaa lohen
päänousu ja silloin nousee kaikenkokoisia lohia. Titit eli yhden merivuoden
lohet painavat 1,5-3 kiloa, kahden merivuoden lohet painavat jo 5-8 kiloa,
sekä kolmen merivuoden lohet sitten 9-12 kiloa. Pääasiassa Stjördalin
lohikanta muodostuu titeistä ja keskikokoisista lohista, suurlohet ovat
Stjördalissa melko harvinaisia, vaikka joka vuosi saadaan myös joitakin
10-20 kilon lohia. Heinäkuun puolenvälin jälkeen alkaa meritaimenen
päänousu. Lohen ja meritaimenen nousu jatkuu aina elokuun loppuun
asti. Lohien keskipaino Stjördalissa on noin kolmen kilon luokkaa,
meritaimenien keskipaino on kilon ja puolentoista kilon välillä. Kalastussäännöt. Vain vapakalastus on sallittua, joko perholla, uistimella tai madolla. Erillisen lyijypainon käyttö on sallittua ainoastaan matokalastuksen yhteydessä. Kalastajalla on kahden lohen vuorokausikiintiö tai yksi yli kolmen kilon lohi/kalastaja/vrk. Meritaimen on rauhoitettu. Kaikki ylösotetut lohet täytyy punnita ja ilmoittaa vesialueen omistajalle tai luvanmyyjälle. Lohen alamitta on 35 cm. Stjördalissa ei ole vuorokausi-tai viikkorauhoituksia. Kalastusvälineiden desinfiointi ennen kalastuksen aloitusta on pakollista. Desinfiointipaikkoja on esim paikallisilla leirintäalueilla ja huoltoasemilla. Varusteet. Normaali 14-15 jalkainen
kahdenkäden lohivapa on erinomainen perusvapa, mutta useimmat
perhokalastajat käyttävät etenkin keskikesällä 12-13 jalkaisia kahdenkäden
vapoja. Matalalla vedellä voi myös mainiosti käyttää 9-10 jalkaisia
yhdenkäden vapoja. Perhosiimoja on syytä varata matkaan useita erilaisia.
Useimmiten pärjää kelluvalla tai intermediatella, mutta matkaan on syytä
varata myös erilasia upposiimoja jos sateet nostavat veden korkealle. Perhot. Hyviä perhomalleja Stördalilla ovat esim. Red Butt, Verdal, Thunder & Lightning ja Munroe Killer, koot 4, 6, 8, meritaimenta varten vielä pienempiä kokoja, 10, 12. Uppo Bomberit mustana ja vihreänä, sekä Sarvijaakko, koot 4, 6, 8. Sekä lisäksi 1/2 tuuman kupariputkeen sidotut ketunkarvasiipiset putkiperhot, siiven pituus 3-8 cm, Black Sheep, Thunder& Lightning. Kahlaaminen. Normaalit kahluuhousut, huopapohjat kengissä, riittää. Kahlaaminen Stjördalissa on helppoa, mutta kivet ovat hiukan liukkaita, syviä kuoppia ei juuri ole. Palvelut. Stjördal nimisestä pikkukaupungista, joen alaosalta, meren rannasta, löytyy ruokakauppoja, apteekki, baari, huoltoasema, leirintäalue yms. Trondheim sijaitsee jokisuulta noin 40 kilometriä etelään, se on noin 150000 asukkaan kaupunki, josta löytyy paljon erilaisia palveluita. Lisää tietoa Stjördalin kalastuksesta löydät sivuilta: www.stjordalselva.no Lisää kuvia Stjördalselvasta löydät kuvagalleriasta
|
|