Taisi olla alkuvuotta, kun Rauhan Jouni soitti tarjoten mahdollisuutta osallistua perhokalastuskurssille. Halukkuuttani lähteä mukaan lisäsi se, että kalastavat ystävämme, Mauri ja Lea Suomussalmelta olivat lähdössä ko. kurssille. Harmikseni Leila ei saanut vapaata kurssin ajankohdaksi, mutta antoi minulle luvan lähteä yksin "edustamaan perhettämme".

Niinpä sitten ilmoitin Jounille tulevani mukaan, ja taisipa samalla tulla luvatuksi myös laittaa porukan sapuskat. Myös sovimme, että minun ei kannattaisi ostaa uusia heittosiimoja ennen reissua, koska hänellä olisi mukanaan erilaisia siimoja kokeiltavaksi. Hyvä asia meidän kurssilaisten näkökulmasta.

Aika kuluikin yllättävän nopeasti ja niin sitten 21.4 oli päivä jolloin lähdettiin matkaan. Auto illalla Sea Wind’iin ja parin oluen jälkeen menimme nukkumaan. Aamiainen tavan mukaan ja ajo Tukholman läpi rutiinilla, mutta moottoritie Uppsalan suuntaan ei vetänytkään, kuten ennen. Olimmehan nyt matkalla arkipäivänä ja jouduimme Tukholmalaisten työmatkaruuhkaan. Kovin pitkään sitä ei kuitenkaan kestänyt ja Arlandan liittymän jälkeen pääsimme toden teolla matkan tekoon. Kevät oli ehtinyt ehkä hieman pidemmälle sillä puolen lahtea, päätellen kylvetyistä pelloista.

Aikamme matkustettuamme olimme perillä ja matkanjohtajan opastuksella saimme kalastuslupamme paikallisesta Statoil- huoltamosta.

Niin Keski-Ruotsissa kuin olimmekin, maasto muistuttaa erehdyttävän paljon meidän Lappiamme ja niinpä matkamme kohde, Ljungan-joki virtaa paikoin kunnon kanjonissa. Niinpä, kun mökkimme olivat joen rannassa, oli alamäki sinne melkoinen. Eikä aikaisesta ajankohdasta johtuen missään Highway-kunnossa, mutta alas kuitenkin ajoimme, ettemme olisi joutuneet kantamaan varusteitamme mökkiimme. Mökkejä on kaksi ja koska ystäväpariskunnallemme oli varattu niistä pienempi, jäi Jounille ja minulle isompi mökki asuttavaksi. Siinä mökissä olivat myös keittiö ja yhteiset ruokailutilamme.

Varustelutasosta sen verran, että molempien mökkien asukkaille oli omat PuuCeensä ja isomman, siis meidän mökkimme takana suihkukaappi. Luit oikein, se suihkukaappi on ULKONA mökin takana ja vielä ilman kattoa. Näin keväällä voisi sanoa, että suihkussa käynti on melkoisen virkistävä kokemus. Kokeilin kerran, mutta rohkeimmat itsensä kiduttajat taisivat käydä siellä parikin kertaa. Hrrrrrr.

Jounin matkapalveluita käyttäneet tietävät, "ettei tämä mikään lepokoti ole" ja niinpä mekin kassit purettuamme suuntasimme heti joelle. Autolla ylös jokilaaksosta ja pienen ajomatkan kuluttua saavuimme hienolle koskelle, jossa voi kalastaa sen niskaa tai itse koskea. Myös sen loppuliukua voi heittää pienen matkan. Kävimme myös heittämässä parisataa metriä alempana rauhallisemmassa virrassa. Illalla sitten saimme ensituntumaa "kotinivaamme", jonka kalastaminen tuntui heti mukavalta. Kahlaamaan ei joutunut kovin syvään veteen, eikä myöskään kovaan virtaan, joten kaikki niiltä osin kunnossa. Mainittakoon tässä, että jätimme tullessamme auton sinne mäen päälle, joten ylämäkimarssia olisi tiedossa. Tässä vaiheessa me kurssilaiset emme vielä tienneet, mikä meitä ylämäkien suhteen odottaisi.

Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen lähdimme "raviradalle". Paikka sijaitsee mökeistämme ylävirtaan, mutta koska olimme menossa vastarannalle, ajomatkaa kertyi aika lailla. Mutta ennen sitä siis se ylämäkeen marssi täysissä keväisissä kahluuvarusteissa, mikä tarkoittaa paljon vaatteita. No, lohduttaisiko sinua se, että perille kohteeseemme päästyämme jätimme auton sellaisen julmetun mäen päälle. Ajotie jokirantaan kulkee soranottopaikan kautta ja on puomilla suljettu. Puomi oli mennessämme auki, mutta saattaisi olla kiinni tullessamme, joten ei "vara venettä kaada" - ajatuksella se auton jättäminen puomin ulkopuolelle.

Sitten vaihteeksi alamäkeen niin, että sora kantapäistä lensi. Kalastajallahan on aina kiire joelle mennessä, ettei saalis karkaa. Tiedät kai tunteen.

Paikka oli tosi hieno. Alueen yläpäässä upea niska, josta opettajamme sai kauniin 2,2 kg:n taimenen. Niskan jälkeen melko nopeasti virtaavaa, kohtalaisen syvää vettä ja kalastettavaa aluetta arviolta 2-300 metriä. Kurssin tarkoituksenahan oli oppia erityisesti heittämään hankalissa paikoissa ja tämä kyseinen alue soveltui opiskeluun loistavasti. Kahlata ei juuri voinut, eikä yhtään takaheittotilaa. Oivallinen opiskelupaikka. Lienee turha mainita, että takaisinpäin käveltiin ylämäkeen. Raviradaksi paikka tuli ristittyä siksi, että poistuessamme samaa tietä käytti kolme ravuria, joita hieman hiittailtiin ja taisivat pollet saada myös aimo annoksen intervallia siinä mäessä. Yllättäen se puomi ei ollutkaan kiinni, kun vihdoin pääsimme mäen päälle. Huh huh.

Ruokailun jälkeen taas kotipoolia ja siinä minäkin sain ensimmäisen meritaimeneni perholla. Alamittainen kaunis kala, joka vapautettiin kasvamaan, mutta kuitenkin. Hyvä minä, ja heitto alkoi olla sinnepäin, sanoi opettajamme.

Seuraavana aamuna menimme "ravirataa" melkein vastapäätä olevalle alueelle ja arvasit oikein, jumalaton alamäki sinne kanjoniin. Paikka oli sellainen melko lyhyt mietovirtainen ja syvä niska, mutta eri puolelta kalastettava kuin eilen. Taas kunnon oppitunti heittämisestä. Tapahtumia ei ollut, mutta kokemusta, kokemusta.

Siinä sitten pohdimme seuraavaa paikkaa ja päädyimme menemään toiselle puolen jokea. Siis, ensin kaamea kiipeäminen autolle, ajoa sen verran, että hiki melkein laski. Sitten toisella puolella taas puolijuoksua alamäkeen ja heittämään. Kai jo arvaatkin, että auto jätettiin sinne ylös, olihan lauantai ja soranottopaikka kiinni. Ja puomi. Sitten kalastuksen jälkeen kieli vyön alla ylämäkeen, mutta onneksi sentään välillä mökille syömään. Niin, ja auto jäi kaiken varalta taas sinne ylös. Oli nimittäin alkanut hieman tihuttaa vettä ja mökkitie tulossa todella liukkaaksi.

Ruoan jälkeen "anoimme" Lean kanssa erivapautta jäädä kotipoolille ja maestro myönsi sellaisen. Hän ja Mauri lähtivät kylälle kalastamaan samaan paikkaan, mistä aloitimme, mutta vastarannan beach’ille. Me painuimme kotipoolille, mutta kauaa ei tarvinnut heittää, kun oikein kunnon kevätsade sai meidät hipsimään mökkeihimme. Myös Jouni ja Mauri aikansa sateen loppumista odotettuaan, ilmaantuivat "kotiin".

Loppuajan kalastimme sitten sitä jo tuttua mukavaa kotipoolia. Me kurssilaiset rannalta ja maestro veneestä. Veneenkäyttöoikeus kuului myös meille kurssilaisille, mutta puutteelliset merimiestaidot pitivät minut pois siitä "kajakista". Mauri kokeili.

Sunnuntaiaamuna yhteisellä päätöksellä jäimme kotirantaan kalastamaan, olisihan edessä pakkaaminen ja kotiinlähtö. Heti aamusta tuntui, että kurssista oli ollut melkoisesti apua, koska heitto sujui ajoittain ihan vaivattomasti. Eikä aikaakaan, kun ensimmäisen kerran "iski". Kelpo tärppi. Hetken kuluttua seuraava kala otti, ja jäi. Heti tuntui, että nyt on mittakala kiinni. Ja niin olikin, nimittäin n. 30 senttinen siika selkäevästään kiinni. En laske sitä kuitenkaan rokastukseksi, koska "se oli vahinko". Vapautin kalan. Kalastin parisataa metriä ja nousin särkälle vaihtamaan perhoa, koska nyt oli "sellainen olo". Mieleinen väri löytyi ja uudelleen ylävirrasta aloittamaan. Ei aikaakaan, kun taas otti. Ja taas siika. Tällä kertaa pyrstön tyvestä oikein hienosti kiinni. Koukkua irrottaessani kala vahingoittui sen verran, etten laittanut sitä takaisin, vaan tungin sen kahluutakin taskuun ja jatkoin kalastusta. Parikymmentä metriä alempaa, paikassa jossa olin jo saanut tärpin, otti kunnon kala kiinni. Kylläpä tuntui mukavalta. Ehdin jo ajatella, että sainpahan jotain kotiin vietävää, kunnes kala irtosi. Harmittelin hieman, mutta sitten huomasin, että solmu oli pettänyt. En viitsi kirjoittaa, mitä ajattelin. Tätä kirjoittaessa ei enää harmita, koska kalastuskurssilla opin taas jotain muutakin kuin mitä oli kurssin ohjelmassa. Ja tiedän, kuka oli solmun tekijä. Ja myös, millaisen solmun.

Sain Jounilta kalastusalueemme kartan, mutta olen jättänyt paikkojen nimet pois. Eivät ne lukijalle paljoa kertoisikaan, paitsi paikalla käyneille.

Paluumatka, jolla katsastimme myös Dal-joen perhokalastusalueen, on aina merkki jonkun asian päättymisestä. Nyt päättyi perhokalastuskurssi. Onkohan lukijalla tietoa solmukurssista, tiedän erään joka voisi osallistua.

Kurssin annista on sanottava, että en ole osannut vielä edes heittää kunnolla, vaikka niin olen luullutkin. Tänään osaan kuitenkin jo heiton alkeet. Jouni on mukava, mutta ankara opettaja, eikä antanut minunkaan luistaa yhteisistä heittoharjoituksista. Olikin aikamoinen kynnys "opetella" heittämään muiden katsoessa ja arvioidessa heittoasi. Onneksi ylitin sen kynnyksen, koska muuten olisin "oven takana", enkä tietäisi mitä toisella puolella tehdään.

Mainittakoon, että olen alustavasti ilmoittautunut ensi kevään kurssille, mikäli sellainen järjestetään. Allekirjoitan sepustukseni suoralla lainauksella kalastusluvastani, jonka ruotsalainen henkilö kirjoitti.

Ilka Lähtien