Perhoinfo perhokalastussivusto          www.perho.info

    Etusivu     Artikkelit     Uutiset     Matkaraportit     Kuvagalleria
    Kalapaikat     Perhot     Testit     Videot     Linkit
                                                 

                                                  Meri Kutsuu Messut 2007

                                                     Kirjoittanut: Ilkka Lehtinen

Jälleen tänä vuonna oli mahdollisuus osallistua Meri Kutsuu messuille ja paikkana oli Lounais-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin osasto. Osasto oli Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön lanseeraama ja suurimman etukäteistyön lienee tehnyt Vetikon Jaana. Osaston yleisilme oli selkeä ja järjestys vähintäänkin tyydyttävä. Itse kannoin "korteni kekoon" lauantaina, jolloin paikalla olivat myös seurakaverini Pentti Aaltonen, Emil Jankes ja puheenjohtajamme Jyrki Mellanen. Varsinaista teemaa ei tänä vuonna ollut, mutta hauen perhokalastuksen lisääntyvän suosion innoittamana sidoimme lähes pelkästään haukiperhoja.

Toki muitakin sidoksia syntyi, kuten esim. Jaanalle sitomani koruperho (J.R.Fishmaster) ja Pentin itselleen kesän tarpeiksi sitomat pintaperhot. Mukavinta oli huomata Jyrkin into sitoa "haukitrasseleita", vaikka tullessaan hän kertoi, ettei ole aiemmin mokomia sitonut. Kuitenkin ennen kotiinlähtöäni hän sanoi: "Näitä on aika mukavaa ja melko nopeaakin vääntää". Ja niinhän se onkin. Haukiperhon tekee suunnilleen kymmenessä minuutissa, vaikka puolet ajasta hölöttäisi jonkun messuvieraan kanssa.

Kuten aiempinakin vuosina, yleisöä kertyi osastollemme ikään kuin ryppäinä ja silloin tällöin syntyi erittäin mielenkiintoisia keskusteluja yleisön ja esittelijöiden välille. Muutamia tuttuja – mm. Vyyryläisen Jouni perheineen - kävi myös katsomassa puuhiamme ja tuttavien kanssa on aina mukava vaihtaa ajatuksia harrastuksesta. Kävipä myös eräs Australiassa veneitä valmistava herrakin kyselemässä suomalaisten käyttämistä venetyypeistä. Toivoakseni pystyin auttamaan häntä, vaikka en paljoa vetouistelusta tiedäkään. Melko tyytyväisen oloisena hän kuitenkin poistui, kiitellen saamistaan tiedoista, joten lienee kuullut haluamansa.

Joitakin perhokalastuksesta kiinnostuneita henkilöitä pysähtyi kyselemään hieman tarkemmin harrastuksestamme ja heitä luonnollisesti neuvoimme ilmoittautumaan tämän kuun aikana alkavalle seuramme perhokalastuksen alkeiskurssille. Eräs kiinnostunut perhe olisi halunnut ostaa jollekin tuttavalleen kolme sitomaani perhoa 50-vuotislahjaksi, mutta koska meillä ei ollut lupaa myydä sidoksiamme, lahjoitin kyseiset perhot heille. Sillä tavoin sain heidät todella iloisiksi. Toivottavasti myös päivänsankari ilahtuu aikanaan.

Osastollamme oli myös kalankäsittelyn ekspertti Harri Laine, jonka ahvenen fileointi sai monet pysähtymään ja melkoinen määrä ihailevia kommentteja kuultiin messuyleisön lausumina. On sanottava, että Harri kyllä osaa ahvenen käsittelyn, sen verran kerkisin hänen tekemisiään seuraamaan. Omat "loistavat" kalanfileointitaitoni jäävät auttamatta hänen tekemisensä varjoon. Kertokoon usein toistunut yleisön kommentti: "Kyllä se käy, kun sen osaa", omaa kieltään hänen taidoistaan

Lisäksi osastolla oli tarjolla vaikka minkälaista SVK:n toimittamaa kalastukseen liittyvää asiallista ilmaismateriaalia, jonka jakamisesta vastasi Lounais-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri ja käytännön työstä piirin aktiiviset naiset. Lauantain osalta Meskasen Salla etunenässä, mutta ei Vetikon Jaanaakaan voi moittia tuppisuuksi. Merkillepantavaa näet oli, että messuyleisö ilmeisesti luuli materiaalin olevan maksullista, ja uskaltautui ottamaan sitä vasta kuultuaan sen olevan ilmaista ja vapaasti hyödynnettävissä.

Vetikon Jukka puolestaan veti kaksi tietoiskua "Lapsen kanssa kalaan – totta vai haavetta", mutta totesi ensimmäisen osalta yleisöä olleen huomattavan vähän. Lieneekin niin, että tällaisten teemaesittelyjen vetäjältä vaaditaan erittäin merkittävä määrä itsetuntoa, pystyäkseen viemään koko ohjelmansa läpi lähes "tyhjille seinille". Harmillista, koska toivoisi asialliselle esitykselle löytyvän myös kuulijoita. Taitaakin olla niin, että venemessut eivät ole ihan oikea paikka valistaa pienten lasten perheitä kalastusasioissa.

Kaikkiaan taas mukava päivä perhonsidonnan parissa. Näyttäisikin siltä, että suuri osa perhonsitojista haluaa isomman yleisön näkevän "taideteoksensa" synnyn, koska en ainakaan itse havainnut minkäänlaista ramppikuumetta esiintyneen. Toki on mainittava, että Pentti on jo vanha konkari messuympyröissä, mutta myös Emil ensikertalaisena osoitti melkoisia ammattilaisen otteita. Jyrki on esiintynyt hieman erilaisissa foorumeissa sen verran, että ramppikuume lienee hänen osaltaan karissut jo niissä.

Kuitenkin on sanottava, että yleisön ja sitojan välille syntyy ilmeisesti jokin näkymätön side, vai syntyykö side yleisön ja sidoksen välille. Erittäin monet katsojat kuitenkin seisoivat koko perhon "synnytyksen" ajan, ja ilmeisesti heitä kiinnosti nähdä myös lopputulos, sidonnan aloittamisen nähtyään.