Lohen perhokalastus matalalla vedellä

Kirjoittanut Jouni Rauha

Tässä artikkelissa käsitellään tilannetta lohijoella, kun vesi on reilusti normaalia matalammalla. Pitkät sateettomat hellejaksot saavat suurenkin lohijoen kutistumaan ja vesi laskee tasaisesti, jos sateita ei kuulu. Monilla perhokalastajilla on virheellinen käsitys siitä että matala vesi tarkoittaa varmaa nollareissua lohijoella. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan lohen perhokalastus voi olla erittäin tuloksellista myös veden ollessa paljonkin normaalia matalamalla. Matala vesi tarkoittaa käytännössä usein myös sitä että lohijoen vesi on kirkasta ja lämmintä. Siksi tällaisissa olosuhteissa ottipaikat, perhot, siimat ja tekniikat poikkeavat paljonkin niistä joita käytetään tavallisesti kyseisellä joella.

Matalalla vedellä kalastettavat paikat eivät ole samoja joita yleensä kalastetaan, vaan matalalla vedellä virtaus heikkenee ja normaalisti hyvissä ottipaikoissa virtaus on usein aivan liian heikko tai ne ovat liian matalia jotta lohet viihtyisivät niissä. Virtauksen heikentyessä ja veden laskiessa lohet muuttavat pysähdyspaikkojaan jäljellä oleviin kovavirtaisiin ja syviin paikkoihin. Esimerkki hyvästä matalan veden paikasta on lyhyt koski joka laskee syvään suvantoon. Suvannossa lohet voivat rauhassa levätä päivän ja ne saattavat käydä välillä kosken loppuliuussa 'haukkaamassa happea'. Hämärän tullessa ne taas jatkavat matkaa ylävirtaan päin seuraavaan riittävään syvään pooliin. Usein hyvät matalan veden ottipaikat ovat sellaisia jotka normaalilla vedenkorkeudella ovat liian kovavirtaisia tai liian syviä.

Veden ollessa reilusti normaalia matalammalla se on usein myös kirkasta ja lämmintä. Lohet näkevät kirkkaassa vedessä erittäin hyvin ja reagoivat hyvin pieniin perhoihin. Näissä olosuhteissa käytettävien perhojen kokoja on pienennettävä reilusti sekä siirryttävä hillitynvärisiin, niukasti sidottuihin perhomalleihin. Suuret värikkäät putkiperhot saa näissä olosuhteissa jättää rasiaan. Esimerkiksi perhomallit Green Butt, Red Butt, Bomberit, Erilaiset Shrimpit ja Blue Charm ovat hyviä perhoja silloin kun vesi on matalalla, lämmintä ja kirkasta. Perho saa olla näissä olosuhteissa kevyeen 2- tai 3- haarakoukkun sidottu, kokoa 8-14. Myös pintaperhot, esimerkiksi Bomber ja Pompero sekä pienet Riffling-hitch putkiperhot toimivat erittäin hyvin kun vesi on alhaalla ja lämmintä. Perukkeen pituutta on myös syytä pidentää ja sen kärkeä ohentaa. Vavan mittainen peruke ei ole enää riittävän pitkä, vaan suosittelen perukkeen pituudeksi noin puolitoista kertaa vavan mitta. Perukkeen kärjen ohentamisessa on mentävä tarvittaessa jopa 0,25 millin paksuuteen asti jotta saadaan kaikkein pienimmät perhot uimaan hyvin.

Matalalla vedellä käytetään lähes pelkästään kelluvaa perhosiimaa. Kelluvalla simalla saadaan perhoon mahdollisimman suuri nopeus heikossa virtauksessa. Kun vesi on lämmintä, lohet ottavat mieluimmin perhon joka ui aivan veden pintakalvossa tai heti sen alla. Lohi nousee näissä olosuhteissa yllättävän syvältäkin ottamaan pinnan tuntumassa uivan pienen perhon. Joskus kun vesi on erittäin lämmintä ja lohet ovat passiivisia voi kokeilla uppoavalla siimalla upottaa perho aivan lohen eteen. Temppu toimii joskus mutta on kuitenkin enemmän poikkeus kuin sääntö, kannattaa kokeilla kuitenkin ennen kuin luovuttaa pelin. Uppoavaa siimaa voi kokeilla myös matalan veden olosuhteissa kovassa koskessa, jossa sillä saa upotettua perhon kovan pintavirran alle, lohien näkökenttään.

Kun vesi on matalalla ja virtaus on heikko kannattaa myös kasvattaa käytettävää heittokulmaa eli heitetään enemmän poikkivirtaan kuin normaalisti jotta perho kulkisi vedessä sopivan nopeasti lohien ohi. Jos yleensä käytetään 45-60 asteen heittokulmia, matalalla vedellä käytettävät heittokulmat ovat 60 ja 90 asteen välissä. Heiton jälkeen voi tehdä tarvittaessa korjauksen alavirtaan päin jotta siimaan muodostuu pohjukka johon virta tarttuu ja alkaa vetää perhoa nopeammin poikki virran. Jos perho ui liian hitaasti, lohi ei kiinnostu siitä tarpeeksi ja saattaa usein seurata perhoa, mutta hylkää sen lopuksi. Perholle voi antaa lisää vauhtia myös siimasta vetämällä. Koska lohi näkee kirkkaassa vedessä erittäin kauas, kannattaa kahlata varovasti ja heittää rajallinen määrä heittoja yhteen paikkaan jotta ei liikaa häiritse lohia. Matalalla vedellä kannattaa kalastaa pooli hiukan nopeammin kuin normaalisti. Eli jos normaalisti otetaan neljä tai viisi askelta heittojen välissä, otetaan matalalla vedellä usein jopa 5-7 askelta heittojen välissä. Jos mahdollista, kannattaa antaa poolin välillä 'levätä' ja rauhoittaa tilanne hetkeksi ennen seuraavaa yritystä.

Kun vesi on joessa matalalla ja kirkasta kannattaa kalastus keskittää myöhäiseen iltaan, yöhön ja aikaiseen aamuun, sillä lohet liikkuvat näissä olosuhteissa lähes ainoastaan hämärään aikaan ja lepäävät päivällä. Siksi yökalastus on näissä olosuhteissa usein vuorokauden parasta kalastusaikaa. Perhokalastajan kannattaakin nyt käyttää päiväaika lepäämiseen. Sen sijaan illalla kun alkaa hämärtää, lohet lähtevät liikkeelle ja ottavat toisinaan hyvinkin halukkaasti pieneen perhoon, silloin on kalastajan syytä olla aktiivisesti tarjoamassa lohille perhojaan. Samoin aamulla kun päivä alkaa valjeta ja lohet pysähtyvät päivän seisontapaikkoihin kannattaa kalastaa tehokkaasti aamuhämärän hetket. Yön aikana veden lämpötila usein hiukan laskee ja se myös lisää lohien aktiivisuutta aamulla.

Harvoin tällainen matalan veden ajanjakso kuitenkaan kestää kovin pitkään ja todennäköisesti pian harmaat pilvet liukuvat jokilaaksoon ja pudottavat vetensä jokea ympäröivien tunturien rinteille, josta ne pian valuvat jokeen. Joen vesi lähtee nousuun ja vesitilanne muuttuu nopeasti takaisin normaaliksi. Taas on tullut aika vaihtaa käytettäviä perhoja, paikkoja ja kalastustekniikatkin on syytä vaihtaa taas erilaisiksi, normaaliin vedenkorkeuteen sopiviksi.