Jo vuosien ajan on edustamassani perhokalastusseurassa oltu – tai ainakin jotkut ovat olleet - huolissaan jäsenmäärän hitaasta, mutta varmasta hiipumisesta. Sen myötä puhalsimme tänä keväänä henkiin perhokalastuksen alkeiskurssin, vaikka soraääniäkin kurssin järjestämisestä kuultiin seuramme kevätkokouksessa. Asiaa teimme tunnetuksi mm. Meri Kutsuu messuilla ja muutamilla yleisillä ilmoitustauluilla. Kurssin vetäjiksi lähtivät kokeneet perhokalastajat Asko Saarinen, Antero Jaska, Jyrki Mellanen, allekirjoittanut ja hieman kokemattomampi Mauri Hämäläinen. Kurssille ilmoittautui alunperin neljä henkilöä, kaksi jo hieman kalastanutta ja kaksi aloittelijaa.

Ensimmäinen kurssi-ilta järjestettiin näille neljälle ilmoittautuneelle ja sillä käsiteltiin vapoja, keloja, siimoja, kahluuvarusteita ja eri tyyppisiä perhoja. Mainittakoon, että jokainen illan vetäjistä oli paneutunut saamaansa osa-alueeseen erittäin huolellisesti ja kurssilaiset saivatkin illan aikana melko kattavan esitelmän perhokalastuksen eri osatekijöistä. Hämäläisen Mauri ja Mellasen Jyrki olivat nähneet erityisesti vaivaa omien osuuksiensa hoitamisessa, mutta ei allekirjoittanut paljoa heistä jälkeen jäänyt, vaikka hoitikin osuutensa ilman piirtoheitintä.

Seuraavaan iltaan saapuikin yllättäen seitsemän kurssilaista ja kolme uutena aloittanutta ilmoitti olleensa estyneinä ensimmäisenä iltana. No, kurssi sai uutta tuulta ja toisen illan aiheena olivat ensin heittoharjoitukset lumisella pihalla. Mainittakoon kurssilaisista sen verran, että jokainen aloittelija oppi tosi nopeasti perus (yliolan) heiton, eikä aikaakaan kun harjoituskentällä viuhuivat siimat hienosti ilmassa pysyen Pari iäkkäämpää, hieman jo kalastanutta kurssilaista heittivät muiden mukana, vaikka heillä perusheitto oli jo ennestään opittuna. Voikin sanoa, että kurssille oli ilmoittautunut erittäin hyvää oppilasmateriaalia.

Rullaus- tai Spey-heittoa emme voineet virtaveden puuttuessa opettaa. Harjoittelukentälle ilmaantui myös Aaltosen Pentti, jonka Jyrki oli pyytänyt avuksi parin kurssiohjaajan ollessa estyneinä. Heittoharjoituksen jälkeen pidimme pienen tauon ja siirryimme viileästä alkuillasta sisälle lämpimään. Tauon jälkeen Saarisen Asko esitteli peruspupan sidonnan ja myös kurssilaiset luonnollisesti sitoivat oman perhonsa. Muutamat taisivat ehtiä sitomaan useammankin perhon itselleen. Kellon lähestyessä iltayhdeksää oli lopetettava ja ainakin meille vetäjille jäi sellainen olo, että ilta oli kulunut hieman liian nopeasti.

Kolmantena iltana kurssilaisten määrä lisääntyi jälleen yhdellä. Nyt heitä oli paikalla jo kahdeksan. Aloitimme jälleen heittoharjoituksilla kerhohuoneemme edustalla olevalla nurmikentällä. Lumet harjoituskentältä olivat menneen viikon aikana sulaneet. Kurssilaisten taidot olivat säilyneet entisellään, ainakin mitä tulee siimojen ilmassa pysymiseen. Hyvä niin. Harjoituksen jälkeen siirryimme jälleen sisätiloihin ja kävimme läpi muutamia virta- ja seisovan veden kalastuspaikkoja lounaisessa Suomessa alkaen Matilda-järvestä Perniössä, päätyen lopulta Merikarvianjoelle.

Kyseisen alueen kalastuspaikoista kävimme lävitse ainoastaan tunnetuimmat, eikä mistään ottipaikkaesittelystä ollut suinkaan kysymys, vaan esittely oli yleisluonteinen. Pienen tauon jälkeen siirryimme sidontaosaan, jonka aloitimme kuulapää Red Tagilla. Allekirjoittanut teki malliperhon ja sen jälkeen kurssilaiset sitoivat omansa. Myös muutama "helmi" erottui heti sidottujen perhojen joukosta. Eivätkä ne olleet opettajien sitomia, vaan ensimmäisiä omia perhojaan sitoneiden kurssilaisten. Illan toisen perhona sidoimme Leechin, eli juotikasjäljitelmän, mutta sen kanssa alkoi ajan loppuminen tehdä pientä kiusaa. Ennen iltayhdeksää kerkisi kuitenkin jokainen saada valmiiksi oman sidoksensa, vaikka hieman hiki siinä meinasi tulla.

Neljäntenä kurssin iltana kaksi kurssilaista oli estynyt, mutta muiden kanssa aloitettiin taas heiton kuivaharjoittelulla. Jokainen kurssilainen harjoitteli reilun puolen tunnin ajan ja selkeää kehittymistä näkyi jokaisen otteissa. Pientä ajattelemisen aihetta opetuksen suhteen antoi kuitenkin erään kurssilaisen kommentti: "Tämä on hiukan vaikeaa, koska jokainen ohjaaja opettaa eri tavalla". Asia, jota emme osanneet edes ajatella ennen kurssia alkua, mutta varmasti totta. Jokainen ohjaaja heittää tietenkin omalla tavallaan ja opettaa siten itse käyttämäänsä tekniikkaa. Ja tekniikoissa on luonnollisesti eroja, niin yliolan heitosta kuin kysymys onkin. Kurssilaisen kommentti oli arvokasta palautetta, joka on syytä painaa mieleen.

Reilun puolen tunnin harjoittelun jälkeen pidettiin lyhyt tauko, jonka jälkeen allekirjoittanut perehdytti kurssilaiset käyttäytymissääntöihin perhokalastuksessa. Kävimme läpi tärkeimmät perhokalastajan hyvistä tavoista, korostaen kuitenkin sitä, että perhokalastus ei ole sen "hienompaa" kuin mikään muukaan aktiivikalastus. Ehkä kokonaisvaltaisempaa, mutta siinä se pieni ero. Painotettiin aluksi hyvin selvästi kalastuslupien kunnossa pitämistä, alamittojen, saaliskiintiöiden, ja toisten kalastajien huomioon ottamista. Myös saadun saaliin kunnioittamisesta ja oikeanlaisesta käsittelystä kerrottiin melko selkein sanoin. Muistettiin mainita rantojen siistinä pitäminen ja ranta-asukkaiden tonttimaan kunnioittaminen. Monia muitakin harrastukseen liittyviä asioita käsiteltiin, kunnes oli jälleen aika sitoa pari hieman erilaista perhoa.

Ensimmäisenä perhona sidoimme teknisesti helpohkon streamerin ja sen tarkoituksena olikin opastaa lähinnä sidonnan eri vaiheita. Perho suunniteltiin vasta hetki ennen sidontaa, mutta kohtalaisen kalastavan näköinen siitä sittenkin tuli.

Toisena perhona sidoimme jonkinlaisen salakkajäljitelmän, eli tinseliperhon. Koukun varrelle pieni pohjustus, muutama kaksinkertaiseksi sidottu nippu tinseliä. Perhon pyrstöpään muotoilu ja päällimmäiseksi ripaus mustaa kettua. Lisäksi pieni lakattu pää ja siinäpä se. Illan päätteeksi siivosimme - tai tarkemmin sanottuna Jyrki ja Antero siivosivat – kerhohuoneemme, joka muistutti tinseliperhon sidonnan jäljiltä joulukuusen koristelutehtaan lattiaa.

Kurssin viides ilta oli pyhitetty kalastuksen harjoitteluun Aurajoen Halistenkoskella. Kurssilaiset olivat intoa täynnä päästessään kokeilemaan omaa heittotaitoaan oikeassa elementissä. Perhoina käytettiin aiemmin kunkin itse sitomia ja luottamus omiin aikaansaannoksiin oli melkoinen. Neuvoja perhon valintaan antoivat kurssin vetäjät, joita oli ilahduttavasti mukana viisi. Kuulapää Red Tag oli monen kurssilaisen valinta, mutta kokeilipa joku myös streameria. Ja kumma kyllä, myös kaloja tarttui kurssilaisten perhoihin. Nimenomaan kumma siitä syystä, että keväisen Aurajoen vettä ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa läheskään kirkkaaksi. Ei edes sinne päin. Ilmeisesti kalat kuitenkin aistivat perhon liikkeen savisameassa vedessä paremmin kuin kalastaja voi ymmärtää.

Mukavan keväisen parituntisen aikana saaliiksi nousi pari salakkaa, kymmenkunta särkeä, yksi melkoinen säynävä ja noin kilon painoinen hauki. Kalat tietenkin laskettiin takaisin vetiseen elementtiinsä, mutta kokemusta uusille kalastajille karttui. Olikin mukava seurata – varsinkin nuorempien – kurssilaisten iloisen hämmästyneitä ilmeitä kalan ottaessa perhoon. Kasvoilla käväisi lähinnä sellainen "mihin se nyt jäi" ilme, ennen kuin asian oikea laita selvisi heille.

Meille kurssin vetäjille oli helpotus huomata, että edes reippaanlainen sivutuuli ei aiheuttanut yli pääsemättömiä hankaluuksia kurssilaisille ja ilmeistä päätellen ainakin kalan saaneet heistä ovat jäämässä koukkuun hyvään harrastukseen. Hyvä niin. Kaikkiaan mukava kurssi-ilta.

Kuudentena kurssi-iltana kurssilaiset pääsivät kalastamaan Aurajoen Nautelankoskelle, joka on luontonsa puolesta erikoinen ja hyvin kaunis, sekä tunnettu melkoisen hyvänä taimenpaikkana. Kolme kurssilaista oli syystä tai toisesta estynyt pääsemästä mukaan, mutta loput viisi kalastivat sitten sitäkin innokkaammin. Vauhkosen Aki opasti paria nuorempaa kurssilaista kosken yläosalla ja Antero oli kolmannen nuoren oppaana alavirran suunnalla. Pari iäkkäämpää kurssilaista etsivät itselleen kalastuspaikan omin päin. Saaliinkin makuun muutamat pääsivät, mutta kalat olivat alamittaisia ja luonnollisesti saivat vapautensa takaisin. Muutamia kunnon tärppejä oli kanssa ollut, eli tapahtumia oli runsaanpuoleisesti.

Kalastuksen alussa Aaltosen Pentti sai ikään kuin malliksi melko nätin taimenen tarttumaan perhoonsa, mutta hän laski kalan takaisin. Paikalle sattunut Rainion Jouko värvättiin kanssani nuotion virittäjäksi ja saimmekin aikaan makkaratulet, vaikka Nautelankosken tulipaikka olikin talven aikana hävinnyt. Ilmeisesti ilkivallan seurauksena koko katos oli purettu ja ainoastaan lyhyet maasta pistävät tolpanpätkät muistuttivat sen aiemmasta olemassaolosta. Aki toimi avonuotion "grillimestarina" ja uskon hänen tuotteidensa maistuneen viilenevässä kevätillassa. Kaunis, mukava, mutta kolea ilta. Kevät oli hyvästä alustaan huolimatta näyttänyt jälleen sen ikävämmän, eli viileämmän puolensa.

Yhteenvetona kurssista voi sanoa, että tänä keväänä sellaiselle oli ilmeisesti tarvetta. Ainakin kurssilaisten määrästä ja heidän innostuksestaan voisi vetää sen suuntaisen johtopäätöksen. Myös kurssin vetäjiksi ilmoittautuneet seuramme jäsenet hoitivat osuutensa lupaustensa mukaisesti. Tällä kertaa myös kurssiohjelmaan ehdittiin paneutua sen vaatimalla tavalla, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Kurssilaisilta saamamme palautteen perusteella onnistuimme hyvin. Kolme viidestä olisi halunnut saada enemmän perhonsidonnan opetusta, mutta muuten selvisimme "puhtain paperein". Saamamme palaute on arvokasta tulevaisuudessa ja haluankin kiittää kurssilaisia heidän antamastaan arviosta tämän kevään kurssista. Kiitos myös kaikille kurssin aikana aikaansa uhranneille seuran jäsenille.

Kesäkuun puolivälissä suuntaamme halukkaiden kurssilaisten kanssa viikonlopuksi Merikarvialle, mutta se matka taitaa olla ihan oman tarinansa arvoinen.

Ilkka Lehtinen

Varsinais-Suomen Perhokalastajat ry