Kalastusluvat ja Moraali

Kuten varsin hyvin tiedetään, valtion kalastuksenhoitomaksun – myös ns. lääninkortin eli viehekorttimaksun - lunastaminen on huolestuttavasti vähentynyt. Maamme arvioiduista n. 700 000:sta harrastajasta vain n. 300 000 lunastaa vuosittain kyseisen luvan. On moitittu maksuosoitteiden löytämisen vaikeutta, järjestelmän monimutkaisuutta ja jos vaikka mitä. On myös heitetty ilmaan ajatuksia, että mitä niitä lupia maksamaan kun rahat kuitenkin menevät kuin "kankkulan kaivoon". Ilmeisesti ajatellaan, että koska joka reissulla ei tulekaan sitä suurta saalista, maksetut luparahat ovat menneet hukkaan, eikä ainakaan enää ensi vuonna makseta turhia maksuja. Tämänkaltaista mielipidettä on sitten surutta levitetty mm. eräillä nettifoorumeilla ja näyttää, että jonkinlainen lumipalloilmiö olisi jo saatu aikaan.

Osittain on myös peräänkuulutettu valvonnan lisäämistä, mikä puolestaan kertokoon asianomaisten ajattelijoiden moraalista. Yhtälö ilmeisesti kulkee niin, että kun ei ole valvontaa, mitä niitä lupiakaan maksamaan.

Jos tarkastellaan ensin vaikka maksuosoitteiden löytymistä, se ei todellisuudessa ole netin käyttäjälle kovinkaan vaikeaa. Osoitteita, linkkejä ja tilinumeroita ovat kalastusaiheiset sivustot pullollaan. Ne joilla ei ole nettiyhteyttä, löytävättarvittavat tiedot esim. alan lehdistä. Maksaminen nettipankissa ei myöskään ole ylivoimaisen vaikeaa. Joka osaa maksaa laskujaan netissä, ei voi olla niin avuton, ettei osaisi maksaa myös valtion kalastuksenhoitomaksua tai viehekorttimaksua. Siitä siis ei voi olla kysymys. Jos taas ei omista tietokonetta, maksut saa suoritettua omassa pankissaan tai postikonttorissa. "Netittömiä" kalastuksen harrastajia tästä valtakunnasta tuskin kovin suurta joukkoa löytyy.

Jos taas mietitään maksamisen ns. monimutkaisuutta, sekään ei voi olla oikea syy kalastuksenhoitomaksutulojen jatkuvaan vähenemiseen. Useissa nettikeskusteluissa eri foorumeilla on toistuvasti nostettu esiin maksamisen monimutkaisuus ja moitittu mm. sitä, että maksuja (kalastuksenhoitomaksu ja viehekortti) ei ole yhdistetty. Oma kantani on, että monimutkaisuudella halutaan ainoastaan viestiä seuraavaa: Kun valvontaa ei ole riittävästi, syyn maksamattomuuteen voi kaivaa vaikka "kiven silmästä". Eli se asian monimutkaisuudesta.

Jos ko. luvat yhdistettäisiin, todennäköisesti ei kävisikään kuten lakituvassa. Eli yhdistettynä "tuomio" ei olisikaan lievempi, vaan yhdistetyn luvan noussut hinta, joita jo nykyisinkin moititaan kalliiksi, olisi entistäkin vaikeampi maksettavaksi. Kynnyksen korkeus lunastaa lupansa kasvaisi entisestään.

Ajatellaanpa seuraavaksi valvonnan mahdollista lisäämistä. Luullakseni osaa kalastuksenhoitomaksujen tuloista käytetään valvojien palkkaamiseen - tai ainakin osaan heidän palkkioistaan - kalastusalueiden ja kalavesien omistajien kautta Yhtälö valvonnan lisäämisestä on tällä hetkellä vähintäänkin ontuva, koska kun lupatulot valtiolle, ja muille osallisille, pienenevät, ei varmaan ole mahdollista lisätä myöskään valvontaa. Jokainen valveutunut harrastaja ymmärtää, että valvonnan lisääminen ei myöskään voi olla oikea tie kalastuksenhoitomaksujen lunastamisen lisääntymiseen.

Kalastusalueet ja kalavesien omistajat eivät luonnollisestikaan ole halukkaita panostamaan omia rahojaan valvonnan lisäämiseksi. Tämän ilmeisesti ymmärtää myös lupamaksunsa maksamatta jättävä harrastaja. Ehkä jopa turhankin hyvin.

Lienee myös niin, että osa kalastuksenhoitomaksuista ja viehekorttimaksuista kertyneistä varoista ohjautuu istutuksiin. Kaikille lupatuloista hyötyville on olemassa säännöt – tai ainakin ohjeet - velvoiteistutuksista, joten eivät ne luparahat mihinkään kaivoon joudu. Jos yksittäinen kalastaja ei saakaan sitä elämänsä saalista – vaikka olisi kaikki luvat maksettuna – ei se johdu järjestelmästä. Eikä sen takia kannata jättää lupamaksujaan maksamatta. Osa lupatuloista luonnollisesti "hukkuu" valtion pohjattomaan kassaan, mutta niin veroluonteisissa maksuissa on tässä maassa tapana.

Mikä siis neuvoksi? Ensimmäisenä tulee mieleen, että Maa- ja metsätalousministeriön olisi pikaisesti saatava nykyinen järjestelmänsä - jossa kuluvana vuotena määräpäivään mennessä kalastuksenhoitomaksunsa maksanut ja MMM:n nettisivulla rekisteröitynyt harrastaja saa seuraavana vuonna ns. kalastuskortin ja maksutositteen kotiinsa – kattamaan jokainen lupansa lunastanut kalastaja. Ja ehdottomasti ilman netissä rekisteröitymistä. Ministeriön olisi mitä pikimmin tehtävä tuo kädenojennus kalastuksen harrastajille.

Toiseksi mieleeni tulee ajatus yksittäisen kalastajan omasta moraalista. Tuntuu, että tällä hetkellä luvatta kalastavaa verrataan 60-luvun lopun ja 70-luvun alun työmaajuoppoon, joka aikanaan oli eräänlainen (anti)sankari. Siitä sankaruudesta – ainakin laajemmassa mittakaavassa - onneksi päästiin eroon, mutta miten päästä näistä luvattomista nykysankareista. Siinäpä onkin melkoinen pulma. Jonkin verran netti- ja muitakin keskusteluja seuranneena en voi välttyä ajatukselta, että luvatta kalastava on ainakin joissakin piireissä nykypäivän "sankari". Nettihän on siitäkin mukava väline, että siellä voi esiintyä – myös yllyttäessään muita lainrikkojiksi - nimettömänä. Ja näitä lainrikkomuksiin yllyttäviä esiintyy keskusteluissa yllättävän paljon. Jos ajatellaan vielä tärkeintä, eli mitä nämä nykypäivän "sankarit" kylvävät jälkikasvulleen, ei tulevaisuus kalastuksenhoitomaksun – eikä koko vapaa-ajankalastuksen - osalta liene kovinkaan ruusuinen.

Itse olen kalastusmoraaliltani tinkimätön ja ylpeä siitä. Maksan kalastuksenhoitomaksuni heti vuoden alussa, vaikka pilkkireissujen takia sitä ei tarvitsisikaan tehdä. Jos tiedän meneväni kalastamaan kesäkuussa viikoksi merelle, maksan myös läänini viehekorttimaksun koko vuodelta. Olenko lukijan mielestä kenties tyhmä? Ehkä useidenkin mielestä olen, mutta koen olevani jokaisen harrastajan asialla maksaessani lakisääteiset lupamaksuni. Koska en kuitenkaan voi edes vajentaa – en toki haluaisikaan – merta tai jokia maksamieni lupamaksujen edestä, miksi en siis auttaisi tuntematonta kalakaveriani saamaan saalista, joka on istutettu kalastuslupatuloista saaduilla varoilla. Moniko lupamaksunsa maksamatta jättänyt on lähestynyt asiaa tältä kantilta. Luultavasti ei yksikään, koska kukaan velvoitteistaan huolehtimatta jättänyt ei osaa ajatella nenänpäätänsä pitemmälle. Olkoonpa kyseessä kuinka komea "klyyvari" hyvänsä.

Kun olen suorittanut tarvitsemani lupamaksut, voin keskittyä kalastukseeni vilkuilematta koko ajan ympärilleni. Minun ei tarvitse pelätä kalastuksenvalvojan (ehkä epätodennäköistä) saapumista. Olen hoitanut osuuteni valtiolle ja voin keskittyä siihen, mistä harrastuksessamme on – ainakin pitäisi olla – kysymys. Mitä tekee tuolloin kalastaja, joka on kokenut maksujen olevan liian piilossa, monimutkaisia tai vaikeita hänelle. Sen jokainen saa mielessään muotoilla. Ilmeisesti hänen tulee kuitenkin olla monin verroin ympäristöään tarkkaavaisempi ja itseäni kovahermoisempi.

Joku voi olla sitä mieltä, että kalastuksenhoitomaksuista kertyvät varat ovat pienentyneet alle 18 vuotiaiden tai yli 65 vuotiaiden lisääntymisellä, mutta se lienee ainoastaan osa totuudesta. Isompi osuus totuutta – ja myös lupatulojen kertymän pienenemistä – lienee välinpitämättömyys vallitsevia sääntöjä, kalastuslakia ja käytäntöä kohtaan. Ja ehkä ajattelutapa: "ei minua kukaan näe, eikä tässä kukaan häviä, jos ihan vähän (ja "vain" tämän kerran) rikon sääntöjä". Tässä siteeraisin vanhaa sanontaa: "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää". Ja valitettavasti ehkä pikemmin, kuin kukaan meistä osaa ajatellakaan.

Moraalia, kalastajat, moraalia. Ja sitten, pikapikaa maksamaan meneillään olevan kalastuskauden molemmat lakisääteiset lupamaksut.