Ajatuksia lohen hajuaistista - Kirjoittanut Ilkka Lehtinen

Kaartisen Reijo - Repa tuttujen kesken, ja äärettömän mainio seuraihminen - kirjoitti tällä samalla palstalla tupakoimattomuuden merkityksestä lohen saantiin. Ja oli sitä mieltä, että lohen hyvän hajuaistin perusteella tupakoimaton voisi saada lohen varmemmin kuin tupakoiva. Itsekin hän kuitenkin epäili, että asia ei ehkä sittenkään olisi noin yksiselitteinen.

Olen hänen kanssaan pitkälti samoilla linjoilla. Tarkoitukseni ei missään nimessä ole ampua alas ystäväni "konstaapeli" Reijo Kaartisen ajatuksia tupakanhajun merkityksestä lohen ottavuuteen. Olkoot nämä mietteeni enemmänkin hatunnosto hänelle ja muillekin perhokalastajille, jotka vuosikausien tupakoinnin jälkeen pystyvät järjettömän ja käsittämättömän tapansa lopettamaan.

Olen itse tupakoinut – muutaman vuoden yhteen laskettuja "lakkoja" lukuun ottamatta – yli neljäkymmentä vuotta. Asia, jonka takia ei ole aihetta minkäänlaiseen henkseleiden paukutteluun. Ja onpa tullut tehtyä muutama muukin sellainen "tempaus" kalastusvuosieni aikana, että antaa niidenkin takia olkaimien olla paikoillaan.

Mutta tupakanhajun - tai sen puuttumisen - ja lohen saamisen yhteyttä en vielä tänä päivänä osaa oikein yhdistää. Olenkin ilmeisen kokematon asiassa, paitsi tupakoinnin osalta. Aloitin lohenkalastukseni vuonna 1998 ja sain Rookie-vuotenani neljä tittiä. Seuraava vuosi meni nollilla, mutta vuonna 2000 sain jälleen neljä kalaa, joista yksi jopa jalka. Ja kalastuksen ohessa rustailin itselleni sätkiä. Oli muka halvempaa tupakointia. Jos mainittuina vuosina en haissut tupakalle, niin mille sitten. Toki välillä ehkä hieman "hienommillekin purutupakeille", mutta haju minkä itsestäni välitin jokeen, ei voinut olla kovinkaan kutsuva. Ei varsinkaan lohen mielestä, jolla on loistava hajuaisti.

Vuodesta 2000 menikin sitten monta kalatonta vuotta eri joilla, ennen kuin sain seuraavan loheni. Olin sinä aikana ollut myös tupakoimatta, mutta kalan ottiin se ei ollut vaikuttanut. Vasta vuonna 2005 sain seuraavan kerran sen halutun kirkkaan nousukalan tarttumaan perhooni. Ja jälleen, ihme kyllä, tupakan hajuisena.

Kulunut vuosi on ollut itselleni todella hyvä lohivuosi. Olen saanut tänä vuonna kuusi kalaa, ja ennätyskalani sain elokuussa Gaulalta. Lohi painoi tarkalleen 7,62 kiloa ja on tähän astisen elämyskalastusurani suurin rantaan saatu kala.

Mistä tällainen siis voisi johtua, varsinkin jos tupakanhaju (poltan taas) karkottaisi lohet. Tässä vaiheessa on sanottava, että en ole Repan kanssa tupakointiasiassa vähääkään eri linjoilla, vaan pikemminkin aloin hänen kommenttiensa pohjalta miettiä hieman muitakin asioita.

Hän mainitsi myös pureskelevansa perukkeita poikki. Ja joskus viinankin hieman tuoksahtavan. Itsekin puraisen silloin tällöin perukkeen poikki, mutta nykyisin, kun vaimoni on kalakaverinani, en juurikaan (en uskalla) tuoksu viinaksille. Toisin taisi olla joskus ennen. Mutta tupakalta haisen nykyisinkin, ja kuten Kaartinenkin mainitsi aikanaan tehneensä, minunkin savukkeeni röyhyää jokaisessa mahdollisessa välissä. Ja lisäksi vielä taukotupakat. Kröh, kröh.

Seppäsen Mauri on kirjoittanut heiton onnistumisen tärkeydestä. Omat mietteeni – ainakin Gaulalta - pohjautuvat paljolti samaan. Kuluneena kesänä tuli osaltani kuudes mainitun hienon joen reissu tehdyksi. Neljä ensimmäistä olivat tapahtumattomia, jos tarkoitetaan kalallisia tapahtumia, mutta viime vuonna viidennellä käynnilläni, sain lohen jo lähes käden ulottuville. Kala, iso tumma kojamo, irtosi rantakivillä. Tänä kesänä sitten kuudes kerta toden sanoi, kuten tuli jo mainittua. Ja tuntui muuten melko mukavalta.

Ja miten kaikki sitten on tapahtunut. Jokainen Gaulan kolmesta lohesta on ottanut sellaiseen perhoon, joka on heti veteen pudottuaan alkanut kalastaa. Eli kun heitto on onnistunut niin, ettei se ole suuntautunut liikaa poikkivirtaan ja peruke on oiennut kunnolla suoraksi, perho on myös kelvannut lohelle. Toki olosuhteilla ja tuurillakin on aina merkitystä, eikä niiden olemassa oloa saa väheksyä. Myös perhon värillä saattaa olla, ja varmasti onkin merkitystä. Kuitenkin niinä kolmena kertana kun kala on Gaulalla ottanut, juuri noiden mainittujen heittojen jälkeen on tullut heti "sellainen olo". Onnistunut heitto on myös tuntunut siltä, ja olo – nyt voisi ottaa - on tullut sen myötä. Tämä kaikki tietenkin! tupakanhajuisena.

Entäs sitten Inarijoella? Tänä kesänä saimme vaimoni kanssa yhteensä seitsemän tittiä. Ja millaisilla heitoilla? Kalastimme poolia, jossa virtaus ei ollut kovinkaan voimakas. Voisi sanoa, että siima oli heitettävä melkoisen poikkivirtaan. Ja mitä perholle silloin tapahtuu? No, mitä ilmeisimmin se alkaa elää omaa elämäänsä, koska pintavirtaus saa kelluvan siiman pussille alavirtaan ja perho tulee perässä, miten tulee. Mutta siitä huolimatta kelpasi. Eikä perhon värillä tai koolla ollut tällä kertaa merkitystä. Ja jos taas otetaan alkuperäinen hajupohdiskelu ajatusten pohjaksi, minä poltan ja haisen tupakalle, vaimoni ei. Ja siltikin "voitin pelin" 4-3. Eli, mitä tästä kaikesta voisi ajatella. No, järkevästi ottaen, ei mitään. Perhokalastajan "järkevästi ottaen" onkin kuin veteen piirretty viiva. Jokainen harrastaja tietää, että ei tässä hommassa kaikin ajoin ole päätä eikä häntää. Mutta välillä on sitten sitäkin hauskempaa ja joskus saa myös niitä kaivattuja kaloja, haisee tupakalle tai ei.

Mietitäänpä edelleen tupakan hajun merkitystä lohen ottiin. "Mister Gaula", Jouni Rauha ei tietääkseni ole koskaan polttanut tupakkaa. Ehkä joskus poikasena ihan pikkuisen maistanut, mutta todennut "viisaampien" jutuksi, ja jättänyt asian silleen. Ottaako hänen perhoihinsa muita paremmin. No Gaulalla varmasti ottaa, mutta pistäisin sen kuitenkin siellä hänen paikkatuntemuksensa eduksi. Ja ottaa ehkä muillakin joilla, mutta Jouni onkin erityisen tarkka joenlukija ja taitava kalastajana. Ja saattaapa joskus myös yrittää tupakanpolttajaa sitkeämmin. Eli kalastaa silloinkin, kun tupakkamiehet ovat sauhuttelutauollaan. Mutta eivät hänenkään perhonsa kuitenkaan jokaisena kalastuspäivänä kelpaa. Enkä siltikään usko sen johtuvan tupakan hajun puutteesta. Eli, jos tupakoimaton kalastaa tyhjän päivän, ei sen pitäisi ainakaan perhon/perukkeen kamalasta hajusta johtua. Mutta mistä sitten kiikastaa, jos ei hajusta.

Olenkin Repan lailla – ja hänen loistavasti innoittamanaan - ilmeisesti lähestynyt yhtälöä, jolle ei ole järjen keinoin löydettävää vastausta. Tupakoi ja saa lohia, tai ei tupakoi ja jää ilman. Eli haisee ja saa, tai ei haise eikä saa. Tai sitten ihan päinvastoin. Ehkä onkin jutun tässä vaiheessa parasta lainata Spedeä eräästä hänen elokuvastaan: "No, nyt mä en enää ittekkä sittekkä ymmärrä yhtikäs mitään".

Mutta siinä asiassa olen Kaartisen kanssa yhtä mieltä, että tupakoinnin lopettaminen on enemmän kuin erittäin viisasta. Jos perhokalastajan elämässä mikään on, niin ainakin se. Lisäksi se on vielä fiksua ja taloudellisestikin kannattavaa. Voihan tupakista säästyneet rahat käyttää vaikka uusien kalastustarvikkeiden hankintaan. Lisäksi tupakoimaton ihminen luultavasti vain tuoksuu, mutta ei varmastikaan haise. Haluankin mietelmäni tässä vaiheessa nostaa hajuttomalle Repalle hattua, yli vuoden kestäneen viisauden johdosta.

Kun lokakuun alussa pääsen vihdoin lopettamaan työni ja astumaan arvokkaasti eläkepäivien viettoon, yritän päästä samaan, tuoksuvaan porukkaan. Eli siihen tupakoimattomien joukkoon. Ja jos kykenen, ensi kesänä voisin aloittaa oman "tutkimukseni" lohen ottihalukkuudesta tupakoimattoman perhoon.

Lopuksi tuli mieleeni, että pitäisikö sittenkin ottaa entisen prinssin ajatus käyttöön: "ollako vai eikö olla" ja muuntaa se tämän päivän perhokalastajan käyttöön. Ottaako, vai eikö ota. Hajun kanssa, vaiko ilman hajua. Kas siinä pulma.

Kiitos Kaartisen Reijolle loistavan vihjeen antamisesta.