Olimme päättäneet tehdä ystäviemme Hannun ja Ritvan kanssa perhokauden päätösreissun Simojoelle ja tutustua samalla jokeen. Olimme vuokranneet Alaniemen kylästä, Mirkulta mökin, joka sijaitsi aivan jokivarressa. Saavuimme paikalle perjantaina iltapäivällä ja menimme Mirkun kioskille, josta saimme mökkiimme avaimet ja ajo-ohjeet sekä kalastusluvat.

Päästyämme perille, totesimme mökin olevan hieno, jossa kyllä yhden viikonlopun kelpaa asustella. Mökki oli sen verran hulppea, ettei siellä neljänkään hengen tarvinnut toisiinsa törmäillä. Pihalta löytyi kota ja puulämmitteinen sauna. Kun saimme tavarat purettua, keittelimme kahvit, otimme pientä purtavaa ja rupesimme pohtimaan mistä aloittaisimme kalastuksen. Karttaa jonkin aikaa tutkailtuamme, päätimme ensin mennä Saukkokoskelle.

Pakkasimme vavat autoon ja menoksi. Ajoimme Alaniemen kylältä muutaman kilometrin jokivartta Simoa kohti josta löytyi Saukkokosken parkkipaikka. Pienen metsäpuskan läpi käveltyämme saavuimme joelle. Siellä huomasimme, että veden korkeus näytti olevan hyvinkin paljon normaalia alempi. Mutta ei muuta, kuin mennään heittämään, sitä vartenhan tänne on tultu, että vielä saa heittää varastoon pitkää talvea varten. Parin tunnin heittelyn jälkeen ilta alkoi pimetä ja myös vettä alkoi sataa tihuuttaa. Niinpä päätimme lähteä mökille ja siinä ajellessa pohdimme, että vesisade tekisi tosi hyvää, kun sitä vain tulisi niin reilusti, että se vaikuttaisi veden korkeuteen joessa. Ehkäpä sitten lohikin lähtisi liikkeelle, jos sitä joessa kerran on.

Seuraavana aamuna herättyämme, vilkaisu joelle osoitti veden nousseen kovasti, joten toiveemme oli toteutunut näiltä osin. Ehkäpä vähän pikaisestikin aamupalan puraistuamme, kiirehdimme joelle. Päätimme aloittaa Hanskakoskelta, sillä onhan se yksi niistä tunnetuimmista paikoista Simojoella. Päästyämme Hanskakoskelle, huomasimme, että muitakin kalastajia oli saapunut paikalle, mutta kaikille oli hyvin tilaa eikä kenenkään tarvinnut jonottaa. Aamupäivä kului rattoisasti heitellen pienessä sateessa. Lohi ei valitettavasti antanut olemassaolostaan merkkiä ja muita kalastajia haastateltuamme, hekin olivat tulleet saamaan tulokseen. Niinpä päätimme lähteä mökkiimme syömään ja ottamaan nokoset ja jatkaa iltapäivällä kalastusta.

Nokosten ja kahvittelun jälkeen sovimme, että lähdemme jalkaisin mökiltämme ylävirtaan päin, toivoen, että sieltä löytyisi vaikkapa pieni niva, josta voisi kokeilla. Noin kilometrin käveltyämme saavuimme Kuivaskari nimiseen paikkaan, jota ei kylläkään näkynyt esitekartassa. Nimi selvisi meille myöhemmin, kun kyselimme sitä kioskilta. Paikka näytti ihan mukavalta. Noin 200 metriä pitkä koskenpätkä, jossa meille riittäisi oikein hyvin tilaa heitellä. Hannu päätti mennä alaosaan heittämään ja Lea meni paikan puoliväliin, joten itselleni jäi kosken niska. Niinpä aloitimme kalastuksen. Olin juuri päässyt niskalle ja saanut oikaistua siiman, että rupeaisin heittämään, kun näin, että Lean vapa taipuu reilusti luokille.

Kyllä Simojoessa lohta on. Saatuani siimat kelalle menin seuraamaan Lean väsyttelyä ja Hannukin saapui paikalle. Päätimme, että minä menen koukkaamaan ja siinä kahlatessani ystävämme punnitsi kalaa veteen ja ilmoitti, että titti se varmaan on. Lea sai lohen koukkausetäisyydelle ja kun näin lohen, huomasin sen olevan huomattavasti isompi kuin titti. Koukkasin ja innoissani nostin lohen reilusti vedenpinnan yläpuolelle näyttääkseni Hannulle, ettei tämä mikään titti ole. Ja arvata saattaakin kuinka tuommoisessa leikissä käy, lohi luiskahti koukusta irti ja jäi vain verivana veteen leijailemaan, kun lohi syöksyi jokea alaspäin. Varovasti uskalsin kysäistä Lealta, vieläkö lohi on kiinni ja onneksi se oli. Tämän tapahtuman jälkeen koukkasimme lohen varmasti ja ilman leikittelyä. Lohi painoi komeat 5.2 kg.

Vastapuolen rannalla olevassa mökissä, oli puuhailumme rannassa huomattu ja sieltä kiirehti kaksi kalamiestä joelle virveleineen ja kuinka ollakaan toinen heistä tartutti lohen jonka hän sitten väsyttelyn jälkeen myös sai. Niinpä mekin menimme Hannun kanssa heittämään, kun näytti siltä että lohia on enemmänkin liikkeellä. Itse aloitin kalastamisen siitä mihin Lea oli lopettanut ja toisella heitolla tunsin vavassani painalluksen, lohi oli kiinni. Samassa muistin, että en ollut oikein luottanut, että saisimme Simojoesta lohta ja kun olin viimeksi kalastanut mietovirtaisessa suvannossa, ei perukkeeni ollut kuin 0.25. Ei auttanut muu kuin varovasti väsytellä, koska paikassa oli aika paljon pintakiviä. Päätimme, että Hannu kahlaa yhden ison kiven taakse ja minä yritän uitella lohen kiven huopeeseen. Niin onnistuimme ja ystäväni koukkasi hienon 6.2 kg lohen.

Lea oli tällä välin noutanut automme mökiltä, jolla saisimme lohet vietyä Mirkun kioskille pakkaseen. Saavuttuamme kioskille veimme lohet sisälle. Kioskissa oli vanhempi paikallinen mieshenkilö tekemässä lottoa ja kun hän näki mitä me kannoimme sisään, hän kysyi: "Mitä nuo ovat?" "Lohia nämä ovat", me vastasimme. Seuraavaksi hän kysyi, mistä te ne saitte ja me vastasimme, no joestahan nämä ja perhoon otti. Mies ei meinannut millään uskoa. Kun pohdimme syytä, tulimme siihen tulokseen, että lohen palautumisesta Simojokeen on niin vähän aikaa. Hän ei voinut uskoa, että Simojoessa on jälleen lohta.

Palattuamme mökille päätimme lämmittää saunan. Saunassa kertailimme Hannun kanssa päivän tapahtumia ja tietysti mökissä vielä illalla koko porukalla. Emme voineet kuin tulla siihen tulokseen, että meillä oli ollut hieno päivä ja mukava viikonloppu. Voihan sen lohestuskauden huonomminkin lopettaa.