Taidettiin elää vuotta 2001, kun Jouni ja Raipe saivat minut houkuteltua mukaan järjestämään vuoden 2002 perhonsidonnan SM-kilpailuja. Mikähän minuunkin silloin iski, kun menin lupaamaan. Ajatuksena oli, että alueemme voimat yhdistettäisiin ja niin sitten tehtiinkin, kun kuulimme, että kilpailut oli myönnetty Lounaissaariston Urheilukalastajien järjestettäväksi. Mukaan tulisi myös Aurajoen Urheilukalastajat.

Tammikuussa sitten ensimmäisen, muttei suinkaan viimeisen kerran Paraisille Suomen Kalatalous- ja Ympäristöinstituutin tiloihin, tutustumaan toisiimme. Kaikkien kolmen seuran edustajat. Esiteltiin itsemme ja oltiin niin että.

Niinpä sitten kävikin, että vaikka Jouni jo alkuvaiheessa esitti jonkinmoisen aikajanan tekemistä, emme saaneet itseemme sitä vertaa ryhtiä, että olisimme moisen saaneet aikaiseksi. Ensimmäiset kuukaudet menivät edellisissä kokouksissa päätettyjen asioiden uudelleen päättämiseksi, mutta tärkeitä oltiin. Kilpailuesite tosin saatiin melkein sovitussa ajassa valmiiksi ja siitä tulikin komea. Varmasti paras, mitä koskaan aiemmin on sidontakilpailuista tehty. Siis perhonsidontakilpailuista. Kilpailujen johtaja teki mainosmyyntiasiassa reilusti eniten työtä, siitä hänelle sulka hattuun, joka näin sivumennen sanoen kuuluu hänen "virka-asuunsa".

Kesätauolla käytiin koittamassa kalaa, mutta enhän mä mitään saanu. Mutta onneksi Leila sai. Siis kalan.

Tauon jälkeen jatkettiin töitä ja saimme itseemme sen verran ryhtiä, että muistaakseni jo syyskuussa nimesimme eri tehtävä-alueitten vastuuhenkilöt. Itselleni jäi palkintokoordinaattorin (hieno nimitys, josta olen lopun ikääni ylpeä) tehtävät ja täytyy myöntää, että olin kuin tulisilla hiilillä kilpailupäiviin asti. Vasta silloin tulivat viimeiset palkinnot. Nimittäin lahjoittajat toivat niitä tullessaan. Olipa melkein pirun paikka. Ja vasta kilpailua edeltävänä perjantaina listasimme kilpailun johtajan kanssa siihen mennessä tulleet palkinnot. Järjestelmä, joka ei sovi minun maailmaani. Haluan, että kaikki on valmista ajoissa. Lopulta olikin, mutta perkele sentään, kun oli välillä hermot piukalla. Eivät sentään katkenneet. Mutta melkein.

Itse kilpailupäivistä ei ole kauheasti kerrottavaa, koska kaikki meni erittäin hyvin. Kiitos asiaansa paneutuneiden toimihenkilöiden. Kokemuksena tällaisten kilpailujen järjestäminen on aika kaamea, tosin itse kilpailupäivinä saa olla tekemisissä mukavien ihmisten kanssa. Ja kenellä on siihen tarvetta, saa itsensä näkymään valtakunnan vaikuttajien silmissä. Itselläni ei ole. Mutta on mukavaa olla tekemässä onnistunutta työtä ja tuntea, että oma panos vaikuttaa lopputulokseen. Näin jälkikäteen ajatellen en ole kyllä lainkaan varma, olinko oikea henkilö edustamaan seuraani. Niin monta kertaa olin kilpailujen johtajan kanssa "tukkanuottasilla". Kuitenkin kilpailun johtaja selvisi melkein kaikesta, siinä kuin muutkin ja onpa asioita, joissa voisimme ottaa hänestä oppiakin. Eli, se siitä.

Oman seurani osuudesta voin sanoa sen verran, että viimeisessä palaverissa ennen kilpailuja, olin varma, että onnistumme. Sen verran vakavasti kaikki paikalla olijat suhtautuivat saamiinsa tehtäviin. Ja myös muiden mukana olleiden seurojen toimihenkilöt olivat sisäistäneet kilpailujen tärkeyden. Sen näki kilpailupäivinä.

Nyt ovat hommat tehty ja kisat (tätä sanaa saa jo käyttää) takana ja on paljon helpompi hengittää. Olen tätä kirjoittaessani istunut kaksi päivää koneellani ja kirjoitellut erilaisia jälkikommentteja. Alkaa tämäkin homma maistua "puulta", joten lukijaa helpottaakseni, LOPETAN. Melkein.

Ihan loppuun haluan kirjoittaa muutaman kiitoksen sanan. Kanssanne oli erittäin antoisaa tehdä työtä. Joidenkin kanssa vuosi (melkein) ja joidenkin kanssa vain kisaviikonloppu. Siitä huolimatta KIITOS KAIKILLE MUKANA OLLEILLE.

Paattisilla 26.11 2002 Ilkka Isodee Lehtinen