Perhokalastajan Vuosi

Lukijalle: Olen kirjoittanut juttuni varovasti peiliin katsoen, pilke silmäkulmassa ja osin jopa hieman itseironisesti, joten älköön kukaan harrastukseen vakavasti suhtautuva kalastaja vetäkö ns. herneitä nenäänsä. Ehkäpä kuitenkin joku itsensä kanssa sovussa oleva kalastaja löytää jotain tuttua tästä fiktiosta. Vaikka itsensä.

Perhokalastajan vuosi on siitä erikoinen ajanjakso, että se ei oikeastaan ala mistään, eikä näin ollen myöskään voi päättyä mihinkään. Lukija varmaan ajattelee, että kuinka niin, mutta niin se vain taitaa olla.

Ne pimeimmät ja kylmimmät vuodenajat, jolloin vesien - myös useimpien virtavesien - päällä on jääkansi, istuu perhokalastaja kammiossaan ja miettii minkälaisia perhoja seuraavan kalastuskauden ottikoneiksi sitoisi. Hän lukee lehtiä, kyselee seura- ja muilta kavereiltaan ja katsoo tietenkin Internet-sivuilta, jotka näin sivumennen sanoen ovatkin ehkä paras apu reseptien puutteeseen, tarkistaa ties monennettako kertaa perhoja, siimoja, keloja, vapoja sekä kahluuvarusteita ja miettii minkälaisia uusia varusteita tarvitsisi.

Itselläni on 7 yhden käden vapaa ja 4 kahden käden, mutta meilläpä perheessä onkin kaksi perhokalastajaa. Silti silloin tällöin tulee katseltua, josko jotain sopivaa olisi kaupan. Ja melko usein löytääkin jotain sellaista, mitä mielestään tarvitsee, tai ainakin sellaista mitä itsellä ei vielä ole, mutta tekisi mieli hankkia. Sidontatarvikkeita on myös kertynyt jo melkoinen pakillinen, mutta eikös vain kalastustarvikeliikkeeseen ole tänäkin talvena tullut jotain sellaista uutta ja ihmeellistä, mitä omassa pakissa ei vielä ole. Ja sellainen tietenkin hankitaan. Se, tarvitaanko sitä talven aikana sidottaviin perhoihin, on useimmiten sivuseikka.

Vapoja on myös välillä käpälöitävä, ettei tuntuma kalastukseen häviäisi talven aikana. Täytyyhän niistä aika ajoin pyyhkiä pölyt. Samalla hiipii mieleen ajatus, että eikös juuri tällä nimenomaisella vavalla ollutkin hieman raskas heittää viime kesänä, ja eikö juuri tämän tilalle tarvitsisi ostaa hieman kevyemmältä tuntuva keppi. Ja eikö vain tuon yhden kelan räikässä ollutkin kesällä hieman omituinen ääni. Ehkäpä senkin tilalle pitäisi hankkia sellainen uutuuskela, jota alan lehdet niin innokkaasti mainostavat Sellainen juuri nyt muodissa oleva. Koukkuja tietenkin myös hankitaan, vaikka eivät ne koukkurasiaan ihan mahdukaan. "Mutta tuosta hyllyltä ne löydän sitten kun alan sitoa tulevan kesän perhoja", miettii perhokalastaja.

Talvi kuluu näiden tärkeiden ja tarpeellisten askareiden parissa, ja kun ensimmäiset sulamisvedet alkavat soljua pitkin katuviertä, eikös vain juuri silloin perhokalastajan sydänalassa alakin tuntua kummaa tykytystä. Virtaava vesi saa viileimmänkin perhokalastajan mietteet sinne vielä jääkannen alla virtaavaan suosikkikoskeen, eikä hän millään tahtoisi malttaa odottaa jäiden lähtöä.

Jäät tietenkin lähtevät aikanaan ja perhokalastaja pääsee vihdoin kokeilemaan uusia varusteitaan, tai ehkäpä hän ei sittenkään menneenä talvena hankkinut mitään uutta. Siinä tapauksessa hän käyttää vanhoja, jo hyviksi koettuja. Sellaisia "näitä kahta en vaihda" varusteita, jotka kukaties ovat palvelleet kalastajaa jo monen monta vuotta. Perhokalastajan kiusana keväisin ovat usein tulvassa olevat joet, mutta ei se häntä häiritse, pääasia että saa harrastaa tätä niin rakasta lajia.

Yksi melko varma kevään merkki on Perhomessut, jonne jokainen itseään vähänkin kunnioittava perhokalastaja suuntaa kulkunsa. Siellä saa tavata tuttuja ja josko siellä sittenkin olisi joitain hyviä tarjouksia. Sellaisten tarvikkeiden tilalle, jotka jo talvella tuli todettua kehnoiksi. Niitähän oli viime talvenakin aikamoinen määrä. Tai voihan siellä messuilla kuitenkin tehdä jonkun heräteostoksen. Eiköhän sen sitten kotona saa jollain tavalla selitetyksi.

Kesän edetessä vedet laskevat ja virran vauhti rauhoittuu ja sehän on perhokalastajalle mannaa. Usein vain valitettavasti käy niin, että kalat tulevat vesien lämmettyä melko passiivisiksi, eivätkä kovin helpolla ota perhoa. Mutta perhokalastajan on kuitenkin niin mukava harrastaa porukassa ja tavata tietenkin muitakin tuttuja.

Harrastuksensa lohenkalastukseen suunnanneet odottavat sitä kesän suurinta kohokohtaa, päästä kokeilemaan onneaan, kuka millekin joelle. Joillain myös on onni muassaan ja he saavat kotiin tuomista ja onhan siitä väsytyksestä sitten syksyn kerhoilloissa myös kerrottavaa muille harrastajille. Jospa ne tänä kesänä kalaa saamattomat vaikka jotain oppisivat väsytystarinasta. Kesä on yleensä perhokalastajan sesonkiaikaa jo siitäkin syystä, että useimmiten seuroilla on toiminnassaan tauko, eikä kalastajan tarvitse uhrata iltojaan "klubilla" käynteihin.

Monet tekevät matkoja koti- ja ulkomaiden kuuluisillekin joille, joilta kuitenkin toisinaan joutuvat palaamaan tyhjin käsin takaisin. Siinä sitten selitetään kotijoukoille, miksi juuri tänä nimenomaisena kesänä kalaa ei tullutkaan. Melko usein olosuhteet eivät olleet juuri nyt parhaimmillaan, vettä oli liikaa tai liian vähän, mutta odotas, kun ensi kesänä menen taas samaan paikkaan. Ehkä silloin olosuhteetkin ovat paremmat, ja ehkä minä sitten saan sen kalan. Pääasia on, että pääsee muiden mukana sille toiveiden joelle.

Kesä kuluu perhokalastajan tehdessä retkiään suosikkikohteisiinsa ja ennen kuin hän kunnolla huomaakaan, alkavat lehdet putoilla puista ja syksy jo orastaa. Mutta ei se haittaa tarinamme henkilöä, sadevedet viilentävät jokien vesiä ja kalojen ottihalukkuus paranee. Tai sitten ei parane. On kuitenkin nousukalojen aika ja perhokalastaja ottaa mukaansa hieman järeämmät välineet. Sellaiset, jotka on ehkäpä menneen kesän aikana hankittu. Täytyyhän niitä uusia hankintoja päästä kokeilemaan. Johan se elinkumppanikin ihmettelisi jo hänellekin tutun näköisiä putkia ja paketteja, joita ei tänä vuonna edes avattu. Niin sitten kuluu myös syksy, ilmat viilenevät ja talvi tulee kuin varkain.

Mitä tekee perhokalastaja talvella? Ehkä hän silloin miettii, että kalastus on tältä kesältä ohi, mutta ensi kesänä teen tuon tai tämän asian eri tavalla, mielestään paremmin, ja ehkä tässä talven aikana joutuu taas hankkimaan jotain uuttakin. Ajan kulumista huomaamatta hän vetäytyy taas kammioonsa ja alkaa selvitellä jo keväällä sekaisin menneitä hyllyjään ja kaappejaan. Ja kas kummaa, niiltä löytyy aika paljon sellaista tavaraa, mitä hän ei koko kuluneen sesongin aikana edes muistanut itsellään olevan. Sinne olivat mm. unohtuneet ne viime talvena hankitut koukut, mutta tulevana talvena varmasti sidotaan niihinkin. Tai ehkäpä sittenkin ostetaan uusia, niitä markkinoille putkahtaneita paremmin karkaistuja, miettii perhokalastaja.

Kierteestä on mahdotonta päästä irti, mutta ei se tarinamme perhokalastajaa haittaa. Tuskin hän sitä edes huomaa, koska samalla tavoin on mennyt jo niin monta vuotta. Ympyrä on kalastuksen osalta sulkeutunut, mutta perhokalastajan vuosi jatkuu alkamatta mistään tai päättymättä mihinkään. Ollaan taas vuoden pimeimmässä ajassa ja perhokalastaja on uppoutunut kenties Internet-sivulle katsoakseen sieltä reseptiä ensi kesän ottiperhoon.

Perhokalastajan vuodessa ei oikeastaan ole vuodenaikoja. On vain eri tarkoitukseen käytettäviä aikoja vuodenkierrossa. Pimeän ja kylmän ajan perhokalastaja valmistautuu tulevaan kalastuskauteensa ja silloin on myös paras aika tehdä ne ensi kesän oivallisimmat perhot. Pimeään vuodenaikaan on tietenkin myös parasta tutkailla, olisiko joku varuste ehkä mennyt niin huonoon kuntoon, että sen tilalle olisi hankittava uusi. Lämpimän ja valoisan ajan hän on tietenkin siellä joellaan, missä se ikinä sitten sijaitseekaan Näin jatkuu perhokalastajan vuosi ilman alkua tai loppua, koska tulevat talvi, kevät, kesä ja syksy kuluvat saman, jo vuosia käytössä olleen kaavan mukaan. Mainittakoon muuten lopuksi, että sen kelan omituisen äänen perhokalastaja sai ihan kunnolliseksi pesemällä ja rasvaamalla kelansa. Uusi, sellainen nyt muodissa oleva laajakehäinen, tuli kuitenkin hankittua, kuten tarinamme perhokalastajan voisi olettaa tehneenkin.