Jo noin kymmenen vuoden ajan olen suunnannut kalastusmatkojani Merikarvianjoelle sen läheisyyden takia. Kotipihastani sinne on matkaa noin 180 kilometriä, jota en pidä ollenkaan pahana. Matkoja on tullut tehtyä hyvinkin erilaisissa porukoissa ja olenpa yhden kerran ollut siellä myös perhokalastuskurssin vetäjänä.

Ensimmäisen käyntini merikarvianjoelle ajoittuu vuoteen 1994 tai -95 edustamani kalastusseuran perhokalastuskurssilla. Olin juuri aloittanut harrastuksen, ilmoittautunut perhokalastuskurssille ja osallistumaani kurssiin kuului myös viikonlopun mittainen kalastuksen opastus virtavedessä. Majoituimme silloin Niittyniemen lomamökeissä ja kalastimme pääasiassa Puukoskea, mutta kävimme myös Stäävit- ja Vaaditkoskella.

Niittyniemen mökkien sijainti Puukosken rannalla aiheutti sen, että miellyin paikkaan ja useina vuosina tuon ensimmäisen jälkeen, varasin mökin heiltä. Tutustuin luonnollisesti myös isäntäväkeen ja olen viettänyt heidän kanssaan monta mukavaa hetkeä.  Ensimmäisinä Merikarvian kesinä pysyttelin pääasiassa Puukoskella, kalastelin ja opettelin tuntemaan sitä. Opinkin luullakseni jo melko hyvin, kunnes sitten eräänä kesänä se oli täysin muuttunut. Koskea oli kunnostettu ja siihen oli ilmestynyt valtavia kiviä ja monttuja, eikä se näyttänyt ollenkaan niin mukavalta, kuin ennen kunnostusta.

Todellisuudessa ja kalojen kannalta asia on varmaan toisin, mutta kalastajan silmin katseltuna ensimmäinen tunne oli kertomani kaltainen. Pikku hiljaa vuosien varrella laajensin kalapaikkareviiriäni ja tutustuin Lankoskeen, Holmankoskeen, Piinukoskeen ja myös Konihaarat tuli testattua. Aina kuitenkin Puukoski tuntui mukavimmalta, mikä onkin luonnollista, koska kävin vuosien varrella siellä varmaankin reilut parikymmentä kertaa ja yleensä viikonlopun mittaisia retkiä.

Mainittakoon tässä, että näihin käynteihin liittyen mökkeihin ilmaantui vaimoni Leilan maalaamat kahvimukit ja seinätaulut. Sittemmin kosken saaman välillä hurjaakin hurjemman suosion johdosta, sen kalastaminen ei tuntunut enää yhtä mukavalta kuin alkuvuosina ja viimeisen kerran kävin siellä vuonna 2002.

Eräällä matkalla joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla olimme niin isolla porukalla liikkeellä, että kaikki eivät mahtuneet Niittyniemen mökkeihin, vaan osa majoittui Jokimökissä Salmelankosken yläpuolella. Kävimme kyläilemässä siellä ja arvelin silloin, että tässä voisikin olla mukava vuokramökki ja niin sitten syksyllä 2002 vuokrasin sen ensimmäisen kerran käyttöömme viikonlopuksi. Mökki on 1700-luvulta peräisin oleva vanha ruumisaitta, josta on saunan sisältämän lisärakennuksen ja mökin mittaisen kuistin avulla saatu oikein viihtyisä ja sen alkuperäistarkoituksesta ei ole enää tietoakaan. Lisäksi, kun mökki on ihan joen törmällä, sen kuistilla on kesäiltana oikein mukava nauttia 'after fishing'-tuotteista. Olkoonpa ne vaikka kahvia.

Viimeisimmät Merikarvian matkani olen tehnyt pääsääntöisesti oman kalakaverini, eli vaimoni Leilan kanssa ja olemme olleet Jokimökissä joskus keskellä viikkoakin, ei pelkästään viikonloppuisin. Joki on siltä kohdalta helppoa kahlata ja yleensä siihen ei – mökin sijainnin takia - tule muita kalastajia, joten paikan hyviin puoliin kuuluu vielä lähes "privaattipooli".

Mökin kohdalla on nivamaista mukavasti virtaavaa joen osaa, joka päättyy kohtalaisen syvään monttuun ja samalla virran vauhti laantuu. Poolin alapää on ollut melko "antoisa" paikka, josta melkein jokaisella matkallamme ainakin toinen meistä on saanut kalan.

Paikkaa on todella mukava kalastaa, emmekä olekaan kalastaneet kovin pitkää matkaa, vaan olemme aloittaneet mökin kohdalta. Alapäässä kahlaaminen on kuitenkin lopetettava ennen monttua ja tultava takaisin vähän matkaa vastavirtaan, koska luulen, että kahluuhousuista loppuu mitta jos yrittää päästä mökin puolella olevalle laiturille.

Itse varsinaista Salmelankoskea olen kalastanut vain pari kertaa, enkä osaa antaa kovin yksityiskohtaisia neuvoja sen kalastamiseksi. Muistini mukaan kalastuksen voi aloittaa heti sillan alapuolelta ja itse koski ei ole kovinkaan lujavauhtinen. Muistelen, että se on enemmänkin nivamainen, matala ja kivinen ja sellainen suhteellisen rauhallinen koskeksi. Lukijan kannattaa tässä kohtaa ottaa huomioon kulloinenkin vesitilanne. Olen mielestäni maininnut kesäisistä kalastusmatkoista ja mielikuvani ovat sen mukaisia.

Mökiltä ei ole kovinkaan pitkää matkaa Piinukoskelle, jossa olemme käyneet poikkeuksetta joka kerran, kun olemme siellä majoittuneet. Se on yleensä melko ruuhkaton ja sopivalla vedenkorkeudella oikein mukava kalastettava, eikä ihan aina ole tarvinnut tyhjin käsin sieltäkään palata.

Mainittakoon Piinukoskesta muutama kalastukseen liittyvä sana. Parkkipaikalta koskelle on muutaman kymmenen metrin matka ja rantaan päästyä oikealla on pitkä suvantomainen alue, jossa on muutamia hyviä kiven huopeita ja jokunen hieman "monttumainen" kohta.

Olen aloittanut kalastuksen vajaan sadan metrin päästä nykyisestä nuotiopaikasta ylävirtaan. Nuotiopaikan kohdalla on rannassa muutama iso ja teräväkulmainen kivi, joita kannattaa varoa, mutta myös melko syvää vettä ja se on syytä kalastaa tarkasti. Alaspäin mentäessä uoma on aika syvää ja ennen mutkaa on toinen kohta jossa kannattaa heittää muutama kerta samoilta jalansijoilta.

Paikassa on melkoinen monttu ja usein siellä on joku pitämässä huolta reviiristään. Sen jälkeen joki kaartuu kulkusuunnassaan vasemmalle, mataloituu ja heti mutkan takana on niska. Siitä alavirtaan joessa on ikään kuin useita pohjapatoja peräkkäin, ei kovin syvää, mutta kohta kannattaa silti kalastaa melko tarkkaan. Alimman pohjapadon – jos nyt sellaista nimitystä saa käyttää – jälkeistä joen osaa en ole enää kalastanut, enkä osaa antaa sen kalastamisesta neuvoja.

Kerran olen majoittunut myös naapurissa olevaan Penttilän mökkiin joka sekin oli mukava ja siisti, kuten kaikki muutkin vuokraamani mökit ovat olleet. Lisäksi juuri sillä kertaa naapurissa Jokimökissä ei ollut vuokralaisia, joten saatoimme kalastaa sen edustaa ja teimme visiitin silläkin kerralla myös Piinukoskelle. Penttilän mökin kohdalla joki taitaa sopia enemmänkin virveli- kuin perhokalastajalle. Se on siinä melko suvantomainen, hidasvirtainen ja perhoa joutuu itse uittamaan.

Myös muutama päivämatka on tullut tehtyä joelle ja niillä kalastus on keskittynyt lähinnä Lankoskeen. Sen miinuksena on sen saama suosio ja muistan erään avajaispäivän jolloin voimalaitosuomassa, rantasaunan puolella, oli kalastajia kyynärpäätuntumassa toisiinsa. Sen kaltaista ruuhkaa ei tietenkään ole muulloin, mutta kalaisuutensa ja hyvän tavoitettavuutensa takia Lankoski ja varsinkin sen voimalaitosuoma on melko suosittu.

Saaliskalana itselläni ja kalakavereillani on pääsääntöisesti ollut kirjolohi. Tosin olen joskus takavuosina saanut Puukosken niskan alta nätin n. kilon taimenen ja myös jotkut kalakavereistani ovat olleet yhtä onnekkaita. Kantoipa eräs kerran Niittyniemen mökin kuistille reilun kahden kilon lohenkin.

Ikävänä puolena Merikarvian kaloissa, varsinkin kirjolohissa, olen kokenut lisämaun joka lämpimänä aikana on välillä niin voimakas, että kaloja ei kannata laittaa ruoaksi. Olemmekin rajanneet nykyiset käyntimme kevääseen ja syksyyn, jolloin vesi on kylmempää, sitä on yleensä hieman enemmän ja makuhaittoja ei juurikaan esiinny.

Joen saamaa suosiota on varmasti lisännyt sen nykyisen "isännän" aktiivisuus parkki- ym. paikkojen rakentamisessa. Ainakin Lan- ja Holmankoskella tiedän olevan laavun ja Salmelankoskella on komea umpilaavu, lähes mökki ja jokaisella käymälläni parkkipaikalla on pöytä/penkkiyhdistelmä eväiden herraskaisempaa nauttimista varten. Myös kalankäsittelypöydät löytyvät käymistäni paikoista. Lisäksi kun majoituskapasiteetti on näiden vuosien aikana lisääntynyt ja sen taso ei ole ainakaan laskenut, ei ruuhkaisuutta tarvitse ihmetellä.

Kun kevät hieman etenee, olen melko varma, että jonain viikonloppuna meille tulee taas lähtö Merikarvialle ja voisinpa melkein vannoa, että osoitteena on Jokimökki. Joten, kevättä odotellessa…